perjantai 1. toukokuuta 2015

Retkellä laatuarvostelukarsinnoissa

Pari päivää on jo kulunut tiistaista, niin josko nyt rauhallisen vapunpäivän päätteeksi naputtelisin raporttia Ypäjältä. :)

Tiistaina aamulla suuntasimme siis kohti Ypäjää - minä kuskina, mukana ratsuttaja sekä apukädeksi lupautunut kaveri.
Olimme paikalla melko hyvissä ajoin ennen irtohypytystä, joten taluttelin Tottia hyvän aikaa ennen Ypäjä-halliin menoa.

Totti oli hyvin, hyvin innokas irtohypytyksessä. Jäin itse pelkäämään edellisen harjoituskerran "riitelyä" irti päästämisessä, joten yritin saada sujuvammat lähdöt lyhyestä ravista - tiedä sitten, oliko oikea ratkaisu. Totti oli ihan liekeissä hyppäämisestä, selvitti esteet sujuvasti. Yksi tekniikkavirhe sille tuli, eli kolautti okseria isoimmillaan eikä korjannut seuraavalla kierroksella. Tämä vei varmasti tekniikkapisteitä alaspäin. Muuten kaikki meni oikein hyvin, ja arvostelupaperissa oli paljon hyviä kommentteja!

Tässä pieni videokooste irtohypyistä. Videoista mainittakoon sen verran, että pelkään kameran kittilinssin sanovan sopimustaan irti. Oikein harmittaa ettei otettu videoita iPhonella joka on osoittanut olevansa varsin pätevä videokuvauksessa!


Tässä vielä Youtube-linkki videoon.

Sanalliset arvostelut:

Tekniikka: 7.0: Nopea jalkatekniikka. Edestä parempi kuin takaa. Nopea ponnistus, kaipaa lisää voimaa.
Kapasiteetti: 7.0: Laukka energistä ja riittävän pitkää. Esitti tänään kohtalaista kapasiteettia
Asenne ja yhteistyöhalukkuus: 7.25: Energinen ja yritteliäs

Eli summa summarum: Kovin energistä ja nopeaa menoa. ;)

Irtohypytyksen jälkeen oli hiukan odottelua ennen askellajikoetta, joten Totti pääsi hetkeksi traileriin heiniä syömään.

Sitten taas hevonen ulos trailerista ja satula selkään, ratsastaja selkään ja hetkeksi verryttelemään ulkokentälle. Askellajikokeessa Totti oli kahden oriin kanssa kolmantena - ei huonossa seurassa kun toinen samassa ryhmässä ollut sijoittui luokassa toiseksi, ja toinen neljänneksi. :)

 Totti esiintyi edukseen askellajikokeessa. Oli tarmokas ja kulki tasaisessa muodossa. Laukka on ollut parempaakin kotioloissa, mutta kiitos taitavan ratsuttaja-Karon, tuli laukkakin esitettyä parhaalla mahdollisella tavalla!

Pieniä pätkiä askellajikokeesta - vasta jälkikäteen huomasin pätkineeni vahingossa kaikki käyntipätkät pois, ei ollut tarkoituksellista. Totti menee siis jonon keskimmäisenä, eli sen edessä ja takana vilahtaa välillä myös muita osallistujia.



Sanalliset arvostelut askellajikokeesta: 

Käynti: 7.5: Puhdasta, melko lyhyttä, pienehkö yliastunta
Ravi: 7.5: Hyvä rytmi, kantaa itsensä melko mukavasti
Laukka: 7.0: Kiireistä, hiukan etupainoista, vaihteleva rytmi
Ratsastettavuus: 8.0: Hevonen liikkuu melko hyvässä muodossa, sopiva eteenpäinpyrkimys, liikkuu melko hyvässä tasapainossa.

Eli päivän paras arvosana tuli ihan oikeutetusti ratsastettavuudesta.

Kuva: Leena Kahisaari

Kuva: Leena Kahisaari

Tässä vaiheessa Totti oli lopputuloksissa kuudes, eli ensimmäinen ei-sijoittunut. Lähdimme siis kotimatkalle melko pian. Lopputulokset tulivatkin nettiin jo samana päivänä, ja luokassaan Totti sijoittui kymmenenneksi 20 osallistujasta.



Reissu meni todella hyvin eli hevosen "kisahermot" on tälläkin kertaa todettu hyviksi. Totti siis toimi lastauksissa mainiosti, odotteli trailerissa, ja oli koko ajan hyväntuulinen oma itsensä. Melkein haaveilen jo, kävisinkö tuuppaamassa sillä jonkun raviohjelman tämän kesän pikkukisoissa. ;) Tai jos päästään vähän estetunneille (tai saan jonkun taitavamman hyppäämään sillä), niin ristikkoluokkakaan ei olisi poissuljettu.

Loppuviikko on mennyt vähän "Ypäjä- krapulassa", eli jännittäjäluonteena olo on tosi helpottunut kun kevään päätavoite on vihdoin ohitse. Vaikka finaalipaikkaa ei liiennytkään (myönnän toivoneeni sitä - jos estepisteet olisivat olleet viime kevään tasolla niin olisi ollut ihan piece of cake!) niin työtä on tehty järjestelmällisesti Totin koko ratsu-uraa ajatellen. Nyt jatkan valmentautumista itse, välillä varmasti ratsutusjaksoja ja ennen kaikkea sitä rentoa ihanaa arkipäivän harrastamista. :) 

Satulan löytäminen on seuraava päätavoite, siitä lisää ensi kerralla.. :) 

Hyvää Vappua kaikille lukijoille! 

2 kommenttia:

  1. Hieno Totti! Sillä on kyllä mahtavan iso laukka! Ja kisahermoja se voisi lähettää tänne velipuolelleenkin ;)

    VastaaPoista