lauantai 18. kesäkuuta 2016

Peruuntunut kisareissu ja rentoa meininkiä

Ensimmäinen kisareissun peruutus tälle kaudelle on plakkarissa, sen aika oli viime viikonloppuna. Syynä ei onneksi ollut mikään hevosen vaiva tai isompi kriisi, vaan sain itse suuren kaktuksen kurkkuun päivää ennen kisoja. Koska reissuun olisi sisältynyt kisasuorituksen lisäksi myös ainakin 3h traileriyhdistelmän ratin takana, päätin olla kerrankin järkevä ja perua lähdön. Kisapäivänä vähän harmitti etten lähtenyt - kunnes imuroin n.30 neliön verran asunnostamme ja olin aivan läpimärkä hiestä. Eli kyllä siinä joku flunssapöpö oli päällä. Siitä selvisin onneksi alkuviikon aikana, muutaman päivän pidin Totin kanssa ihan rentoa peltokävely-meininkiä.

Totilla oli touko-kesäkuussa toden teolla kevättä rinnassa eli nyt seuraa tarinaa sen laidunseikkailuista.
Samaan aikaan sattui monta muuttujaa, eli ensinnäkin Totin rakas tarhakaveriruuna oli reissussa pari viikkoa. Siihen päälle tammojen kovat kiimat ja kesän ensimmäiset ötökät, ja hevosten puolipäivä-laidunnus vähän eri järjestyksessä kuin normaalisti tarhoissa ovat (siis tottakai tarhakaverit samassa, mutta vieruskavereissa oli vaihtelua). Tuloksena yksi yksinäinen suomenruuna pää sekaisin. On kuulkaa kovin kiitollista kuulla että se oma hevonen on painanut sähkölangoista houdinina viereiselle laidunlohkolle parin pv-tamman seuraksi. Ja vielä kiitollisempaa oli, että tämä tapahtui muutamana päivänä! Päädyin laittamaan ihottumaloimen jotta se minimoisi edes ötökkä-ärsytyksen. Tämä tuntuikin auttavan - ja sitten sain huokaista helpotuksesta kun tarhakaveri kotiutui reissultaan. Totin elämä on siis jälleen järjestyksessä, paitsi edelleen se hörisee kovin Adonismaisesti muutamalle tammalle...
Tänä kesänä Totti ei ole siis yötäpäivää laitumella vaan pysymme maneesitallilla. Suunnitelmissa kun siintävät viisivuotiaiden suomenhevosten laatuarvostelut syyskuussa. Toisaalta ihan hassu olo koska aiempiin kesiin on aina kuulunut laidunnus tai muuten 24/7 ulkoilmaelämä, mutta Totti tuntuu nyt sen verran tyytyväiseltä elämäänsä (poislukien tuo edellämainittu episodi) että saa pysyä näillä sijoillaan.

Allaolevassa kuvassa arsenaalina siis loimi, huppu, sekä riimussa pari pätkää sähkölankaa. Tuolla hetkellä Totin lempinimeksi oli vakiintumassa Apina. :) Nyt olen jättänyt loimen pois kun se tuntuu naftimmalta lavoista kuin viime kesänä.


Viime aikojen ratsastukset ovat sujuneet melko kivasti, vaikka valmennuksissa en ole päässyt käymään tässä kuussa. Olen keskittynyt itse olemaan rento ja maalailematta piruja seinille. Kyttäily on vähentynyt huomattavasti, kun olen tietoisesti vilkaissut aivan toisaalle heti jännittymisen hetkellä, ihan muina miehinä. Käytännössä Tottikin on unohtanut "pelottavat" asiat aina vaan paremmin. Todella pieni asia ja varmasti monelle ihan itsestäänselvyys, mutta minulta tuo on vaatinut melko paljon ajatustyötä. Lyhyellä aikavälillä heti ulkokauden alussa tuli parikin melkein-jalkautumista, jotka oikein lietsoivat sitä että ennakoin yhä enemmän "mitä se voisi nyt pelätä"... Ja jos satulassa istuja kyttäilee nurkkia niin hevonenkin tekee sitä aivan varmasti!

Myös satulaa muokattiin taas ja nyt käytössä on Batesin sininen kaari. Jonkunlaista satulanpaikkaa tuo pikkuruuna on siis kasvattanut itselleen. Satulan myyjä sanoi vuosi sitten ettei oikein osaa arvioida tuleeko Totti levenemään vai kaventumaan ajan mittaan. Vaikka massaa ja lihaksia tuntuu muuten kertyneen lisää, niin kai tuo satulanpaikan muotoutuminen ja pieni "vauvanpyöreyden" kaventuminen kuuluu kasvunvaiheeseen.

Hetken ehdin valitettavasti ratsastaa hieman liian leveällä satulalla, joka kuitenkin silmämääräisesti istahti selkään kivasti. Silloin tuntui siltä että Totti oli päässyt niskan päälle kyttäilyn kanssa, olin itse ihan hukassa satulassa ja mikään ei sujunut. Oli kertakaikkiaan taas sellainen olo että olen hyvää vauhtia pilaamassa hevostani. Onneksi samalla tallilla on meidän luottovalmentaja joka kiinnitti huomioni satulaan. Ensi hätään laitettiin karvaromaani alle ja sitten kävin hakemassa sinisen etukaaren. Ensimmäistä kertaa kun ratsastin niin että satulassa oli sininen kaari, Totti tuntui oikein huokaisevan. Koin suurta helpotusta ja toisaalta harmitusta - niitä jälkikäteisiä itsesyytöksiä, etten huomannut heti tilannetta. Taas note to self- osastoa: Jos joku asia tökkii, niin kannattaa katsoa ihan todella ajatuksella ja vaikka avustajan kera varusteet ja muut läpi, ennen kun on heittämässä kirvestä kaivoon oman harrastuksen osalta.

En oikein edes tiedä mikä on se "iso epäonnistuminen" jota pelkään. Onko se sitä, että odotan jonkun sanovan että "pitäisi senkin myydä se kiva nuori pois" - jonkunlainen huijarisyndrooma siis? Sellaisista asioista on kuitenkin turha stressata - Totti on luotettavan ammattilaisen ratsutuksessa säännöllisesti ja toki käyn itsekin valmennuksissa aina kun kynnelle kykenen. Tallilla ja ystäväpiirissä on apua saatavilla. Onko kyse siis vaan itse asetetuista paineista: edistymisen pitäisi olla jotenkin ällistyttävän nopeaa kun kerrankin alla on melko lupaava hevosystävä? Näitä asioita olen paljon miettinyt ja nyt päässyt toivottavasti pahimmasta stressistä ylitse - ainakin tällä erää. Pääasia että positiiivisuus ja ilo pysyy mukana menossa, ja se käy ihan luonnostaan tuon kuvassa näkyvän iloisen hevosen kanssa. :)


keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Viimeisimmän kisareissun kuulumiset

Viimeksi pähkäilin ollaanko menossa kisoihin, ja kyllähän me lähdimme reissuun kun tilanne kotipuolessakin on pysynyt vakaana. Kisoistakin on jo puolitoista viikkoa aikaa eli hiukan on raportti viivästynyt! Vaikka edeltävän perjantain valmennus ei mennyt kovin putkeen, päädyin lähtemään kun valmentajakin kehotti ja olisin kuitenkin lähtenyt kuskaamaan kaverin hevosta samoihin kisoihin. Oma ratsu kulki siis kyydissä samalla vaivalla, loogisesti ajateltuna.. ;)
Yritin psyykata itseni ratsastamaan radan aikana eli hakemaan valmennuksen lopputunnin hyvää ravia, pitämään istunnan kurissa laukassa ja tekemään hyvät tiet. Tavoitteena oli siis pysyä poissa "varman päälle"- hissuttelusta.

(c) Laura Haaksiluoto

Meidän lähtöajat olivat vasta yhden jälkeen joten riitti että saavuin tallille kymmeneksi. Yhdentoista pintaan lähdimme ajelemaan tallikaveri-ratsukon kanssa kohti Kaarinaa ja kisapaikkaa. 

Omasta verryttelyryhmästäni oli pari ratsukkoa jäänyt pois joten pääsinkin melkeinpä heti verryttelemään. Verryttelyssä hain samaa hyvää ravia kuin tunnillakin, laukkailin hieman kevyessä istunnassa ja välillä kävelin pitkin ohjin. Harjoitusraviin en istunut oikeastaan ollenkaan verryttelyn aikana enkä tehnyt meille vielä vaikeaa peruutusta. Luin hiljattain yhden kisaverryttelystä kertovan artikkelin Horse&Riderista ja siinäkin kehotettiin keskittymään verryttelyssä positiiviseen, iloiseen menoon ja omiin vahvuuksiin eikä treenaamaan heikkopäisenä niitä vaikeita asioita juuri ennen radalle menoa. 

(c)Laura Haaksiluoto

Nämä olivat ensimmäiset ulkokisat meidän osalta eli nyt ei tullut vaihtelua kentältä maneesiin tai toisinpäin, kun verryttely oli kentällä kisaradan vieressä. Luokkana oli "vanha tuttu" (siis edellisten kisaratsujen ajalta) helppo C:1 2000.
Raviohjelma meni hyvin, laukkaohjelmassa oli edelleen parantamisen varaa. Nyt kuitenkin sukelsin etukenoon astetta vähemmän kuin edellisellä kerralla eli jotain edistystä tapahtuu! Aaltoja!

On se hyvä että naurattaa radalla, jopa laukassa. :D
(c) Laura Haaksiluoto

Raviohjelmassa saimme ohjelman kaikista kolmesta temponlisäyksestä vähintään 6,5 ja yhdestä jopa seiskan. Tuosta olin tosi positiivisesti yllättynyt! Raviohjelman pisteet olivat vähintään kutosta, laukannostoista saimme myös 6,5 mutta laukkaosuudet noin muuten olivat 5,5 arvoisia. Peruutuksen ennakoin tälläkin kertaa eli ilmeisesti pieni stressi onnistumisesta tekee sen että pysähdyn aina ennen pistettä. Eli siinä yksi tyhmä pisteen menetys jonka olisin korjannut täsmällisyydellä.

(c) Laura Haaksiluoto

Prosentteja saimme 60,50%. Melko pitkään olimme jopa sijoituksessa kiinni mutta vahva aavistus kertoi että voimme lähteä kotiinpäin ennen luokan loppua ja näinhän se olikin. Joka tapauksessa olen tosi tyytyväinen tuohon rataan kun on näkyvissä että edistystä tapahtuu - vaikka kuinka pienin askelin.

(c) Laura Haaksiluoto

(c) Laura Haaksiluoto

Nyt tämän viikon sunnuntaina on näillä näkymin allekirjoittaneen kevään kisaturneen viimeinen kisareissu. Emme siis lähdekään Urjalaan vaan suuntaamme seurakisoihin Laitilaan. Viikonlopun kisasuunnitelma on elänyt aika paljon tässä viime hetkillä - ensin Urjalan kisat vaihtuivat Artukaisiin mutta loppujen lopuksi menen nyt Laitilaan jälki-ilmoittautuneena. Ohjelmana on nuorten hevosten kenttäohjelma joka mennään pitkällä radalla. Hieman lisästressiä siis radan opetteluun kun nyt olen mennyt vaan perusratoja lyhyellä kentällä.
Heinäkuulle on ohjelmassa sitten parit aluekisat ihan tässä lähistöllä. Alustavasti suunniteltuna valmentajamme K menee nuo 2-tason kilpailut Totin kanssa eli pikkuhiljaa mennään laatareita kohti.

Kuten kuvituksesta näkyy, kisoissa oli kuvaaja paikalla ja olikin ihanaa saada kuvia omasta radasta. Tämä viimeinen, allaoleva kuva on tunnelmaltaan suosikkini. Samaa kiitollisuutta tunnen joka päivä tästä hevosesta. Mutta jottei olisi ihan kiiltokuvameininkiä niin totean että onhan se välillä vähän pikkuapina, seuraava postaus voisi olla vaikkapa "Totin laidunseikkailut..." :)  

(c) Laura Haaksiluoto