lauantai 25. huhtikuuta 2015

Valmiina Ypäjän karkeloihin

Tänään sain jopa kuvaajan houkuteltua mukaan tallireissulle, lupaamalla  pyhästi ettei olla kauaa. ;) Halusin vain muutaman kuvan "päivän kunnosta". Menomatkalla auton tuulilasiin ripotteli jo muutamia sadepisaroita joten kuvaus jäikin hyvin lyhyeksi. 

Totilla on siis takana ratsutusviikko. Edelliskerrasta "kotiläksynä" oli vähentää huomattavasti väkirehuja. Se tehtiinkin heti, ja iso osa pöllöenergiasta (joka ilmenee kyttäilynä ja keskittymishäiriöinä) on jäänyt pois. 

Treeniviikko päätettiin O.T.E- hierontaan ja nyt viikonloppuna nuori urheilija saa lomailla. Maanantaina kevyt ratsastus, illalla pesu ja puunaus, ja tiistaiaamuna suuntaamme toivottavasti kohti Ypäjää. 



Kuvasta näkyy että alakaulaisuutta löytyy vieläkin. Hieronnassa todettiin että Totilla on tapana pullauttaa alakaula HETI kun se vähänkin jännittyy. Ja kun luonne on ympäristöstään kiinnostunut ja jopa herkkis, niin niitähän hetkiä on. Tuota täytyy työstää ajan kanssa. Paljon rentoja kävelylenkkejä, juoksuttelua - ei sivuohjien kanssa vaan joustavasti eteen-alas- ohjaten ja ylälinjaa rakentaen. 

Satula-asia on vieläkin ihan auki. Ne mietinnät jatkuvat Ypäjän jälkeen. Bates kummittelee edelleen mielessä mutta ilmapaneelit tuntuvat jakavan mielipiteitä. Toki satula-asioissa kannattaa muistaa että mielipiteitä on varmasti yhtä monta kuin vastaajiakin. Joskus pitäisi vaan osata luottaa omaan fiilikseen ja mennä sen mukaan.  



2 kommenttia:

  1. Koitin kommentoida jo aiemmin mutta mihin lie hävisi... Upea Totti, tää on kyllä niin hevonen mun makuun :) Tsemppiä Ypäjälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! :) Kirjoittelen tänne mahdollisimman pikaisesti kuulumisia. :)

      Poista