"Vieraissa" - kotoisassa satulassa

Totti on omakasvatti, ikioma hevoslapsi. Maailman ihanin ja rakkain, hyväluonteinen, lupaava ratsu - ja suhteellisen terveenä pysynyt (*koputtaa puuta*). Mitä muuta voi toivoa?

Vastaus: 

Sitä ratsastustaitoa, joka piti hankkia varsan kasvun aikana... ;) Kuten aiemminkin olen kirjoitellut, olen murehtinut olenko ratsastajana yhtään sillä tasolla että minua pitäisi päästää nuoren hevosen selkään. Ja se jännitys joka kulkee mukana pinnan alla välillä unohtuen, välillä nousten pinnalle... Etenkin maastoilu jaksaa tuottaa murhetta. 

Miten aiemmin maastoilua rakastaneella ratsastajalla nousee jännitys pintaan kun ajatteleekin maastoon lähtöä ison tien yli? Miten voisin luottaa siihen että pystyn tiukan paikan tullen olemaan hevoselle se johtaja joka kertoo olemuksellaan ei mitään hätää? Tien ylitys ja isot ajoneuvot ovat se jännittävä juttu, eivät ne metsätiet ja polut jonne mieli halajaa. Tien ylitykseltä ei vaan voi välttyä. Ja mitä pidemmäksi maastotauko kasvaa, sitä suurempi peikko asiasta kasvaa. 

Paljon ratkaisuja olen mietiskellyt ja yksi helppo ratkaisu löytyikin aika läheltä - vanha lainaratsu Sampo joka asuu läheisellä pikkutallilla. Kysyin tutulta omistajalta, saisinko välillä käydä sillä maastoilemassa ja/tai muutenkin liikuttamassa. Liikutusapu olikin tervetullutta joten eilen olin ekaa kertaa "vieraissa". Tai miten sen nyt ottaa, Sampon satula tuntuu aina kotoisalta vaikka säännöllisestä yhteistyöstä onkin jo muutamia vuosia. :) Eilen pääsin ratsastamaan vasta illalla joten menin tallin viereisellä lumisella sänkipellolla. Harjoittelin ihan samoja asioita kuin tunnilla edellisenä päivänä Totin kanssa. Puolipidätettä joka on lähtöisin vatsalihaksista, kyynärpäissä pysyvää kulmaa, rentoa istuntaa.. 

Ja voin sanoa että oli todella rentouttavaa! Mikä parasta, tuo herätti entistä kovemman innon päästä harjoittelemaan myös Totin kanssa. 

Peltoratsastuksessa kentän valon ja kuutamon loisteessa oli myös ihan omaa viehätystään. Hyvät ja huonot puolet kuten joka asiassa - Totin nykyisellä tallilla ei tarvitse välittää keleistä kun on maneesi käytössä ja ratsutusapua sekä valmennuksia hyvin saatavilla ilman hevosen kuljettelua. Sitten taas päivät toimistossa viettävälle ulkoilma ja ympärillä oleva luonto tuntuvat aivan äärettömän rentouttavalta ympäristöltä, eikä niihin fiiliksiin pääse maneesissa samalla tavalla. Huonona puolena taas esimerkiksi neljän kuukauden kaatosade/loska/peilijää-kausi sekä elämänsä puhdissa oleva viisivuotias maneesittomalla tallilla ei kuulosta rentouttavalta skenaariolta. ;)

Tiistain puomi/kavalettitunnilla oli taas niin hyviä elämyksiä että pohdiskelin jo, olenko ihan hölmö viritellessäni lainahevoskuviota toisaalle kun oma hevonenkin on noin hyvällä mallilla. Mutta nyt ei ole kiinni siitä etteikö oma hevonen olisi hyvällä mallilla, vaan ratsastajan pääkoppa tarvitsee itseluottamukseen pientä boostia rentojen onnistumisten kautta. Vähän samankaltaista boostia kun sille nuorelle lupaavalle ratsulle haetaan ratsutuksen kautta, haetaan siis aralle tätiratsastajalle vanhemman tutun ratsun kanssa. 

Kuten lainauksessa sanotaan, kaikki satulassa vietetyt hetket ovat hyödyksi joten näillä mennään. Rennosti eteenpäin. :)

Ratsastusmotivaatio korkealla

Otsikon mukaisesti voin sanoa että nyt olen todella innostunut ratsastamaan. Tunne lähti toden teolla edellisviikon valmennuksesta. Ja kuten usein käy, niin edistykseen tarvitaan myös pientä takapakkia. Olen ollut vähän hukassa ratsuni kasvaneen laukan kanssa, vaikka laukan kehittyminen ei tietenkään ole huono asia! Siinä vaan huomaan erityisen hyvin puutteellisen keskivartalon hallinnan ja kaikki ylimääräiset jännitykseni. Yhdellä ratsastuskerralla Totti myös kompuroi isommin ravissa, josta muistin taas että en saa tuudittautua matkustelemaan ja päästää sitä pikkuhiljaa etupainoiseksi.. Valmennuksissa tai ratsutuksissa Totti ei meinaan kompastele yhtään eli kompuroinnin syy oli aivan täysin satulan päällä!

Tuo on selvästi jonkinlainen puolustusmekanismi - eli kun alan itse jännittymään, tuntuu jollain valheellisella tavalla turvalliselta että hevonen on lyhyellä kaulalla, ikäänkuin "lähempänä" ja silloin alan myös pikkuhiljaa kannatella hevosen koko etupäätä.
Valmentajamme on usein sanonut Totin olevan parhaimmillaan silloin kun itsestäni tuntuu ettei se ole aivan peräänannossa. Silloin se on oikeasti juuri siinä muodossa mitä halutaan, ja tärkeimpänä asiana kantaa itsensä ja työntää takaa. Eli nyt haetaan menemisen meininkiä, reippautta eikä tasaista taaperrusta.

Nyt Totti pääsee myös ratsutukseen säännöllisemmin, toivottavasti kerran viikossa. Yritän kovasti käyttää nuo ratsutuspäivät ja Totin vapaapäivät oman kunnon kehittämiseen,  kaivoin juuri naftaliinista vuonna 2013 kaverini minulle tekemän 2-jakoisen saliohjelman jolla yritän päästä alkuun. Ja joogassa käyn kerran viikossa hyvänä vastapainona.

Pienenä vaihteluna järjestimme myös irtohypytyksen viime sunnuntai-iltana. Irtohypytyksestä voi kyllä sanoa sen olevan eräs Totin suosikkiaktiviteeteista. Se kasvoi kymmenisen senttiä jo kujan näkemisestä, rekisteröi aivan selvästi kauraämpärin sijainnin ja kulki kuin höyryveturi. Harmittavasti sain videota vain parista hyppykerrasta, koska yritimme optimoida ja tuoda hevosia maneesiin "liukuhihnalta", eikä porukkaa ollut yhtään liikaa. Tuossa on siis vasta ihan ekoja hyppyjä. Vauhdista huolimatta Totti pysähtyi kuin kello aina kujan lopussa, missä kaurat odottelivat. :)

Myös estehyppelemään pitäisi päästä, olen siinä muutenkin niin pihalla ettei ole hyvä jos tauko venyy liian pitkäksi (voi olla että vahinko on jo tapahtunut!). Kuukauden ratsastustauon jälkeen estehyppelyt eivät kuitenkaan olleet ensimmäisenä mielessä. Periaatteessa en haluaisi vielä hypätä valmennusten ulkopuolella mutta oma pääkoppa tarvitsisi rutiinia joten olen miettinyt tohtisinko laittaa muutaman ihan maahankaivetun ristikon maneesiin ja suoriutuisinko hyppäämisestä ilman turhia jännityksiä ja säätämistä.

Varsinais-Suomessa talvisää on tiessään ja lumet jo melkeinpä sulaneet pois kokonaan, mutta kerran ehdimme taas tässä välissä lumiselle pellollekin. Tuo kerta oli vieläpä arkena heti töiden jälkeen! Peltoköpöttely meni hyvin maastoilusta, viime viikonloppuna kun oli muuta ohjelmaa eli valmennus + irtohypytys niin varsinaista maastoilua ei ehtinyt miettiäkään. Toivon kovasti että lunta saadaan vielä tänä talvena ja pelto olisi käytössä, olisi niin hyvää treeniä kiipeillä jokirannasta ylös pellolle. :)

Eli tässä taas sekalainen, vähän tajunnanvirtaa muistuttava päivitys meidän meininkeihin. :)