keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Ajo-opetuksen edistymistä ja ratsupelle-omistajan mietteitä :)

Tähän ajattelin kirjoitella pikku-Totin ajohommien edistymisestä.

Ensiksi täytyy tarkentaa lähtökohtia. Olen siis aloittanut hevosharrastukseni pk-seudun ratsastuskouluissa - tunneilla ja hoitohevostellen. Hevostelut jatkuivat pk-seudun ulkopuolella, siellä sai touhuta vapaammin mutta jälleen ilman ajohommia. Sitten tuli oma hevonen, arabi, jolla ei ollut ajo-opetusta takana. Joskus ajoin tallikaverin shetlanninponia jonkun maastolenkin verran - kaveri valjasti sen valmiiksi. :)

 Totin emä, Viivi oli ajo-opetettu mutta tiettävästi taustalla jokin haaveri jonka takia en ruvennut ihan noviisina kokeilemaan mitä tapahtuu jos laittaa kärryt perään. Kerran kyllä ohjasajettiin ravivaljailla, siinä toimi mainiosti ja ajohommia harrastanut tallikaveri oli sitä mieltä että ohjasajon perusteella olisi uskaltanut kokeilla  kärryjäkin.
Tämän pointtina, että kaikki ajamiseen liittyvä tekeminen on omasta mielestäni jotenkin jännää. Vaikka tiedän että pitäisi vaan hengittää syvään, käyttää sitä jonkunlaista järjenhiventä ja keskittyä siihen mitä tekee, niin pelkään omaa sähläämistäni järjettömän paljon.

.. Ja näistä lähtökohdista tuli oma varsa, jonka kanssa piti alkaa valmistella ajo-opetukseen menoa. Sain ystävältä lainaan ponivaljaat, joita sovittelin Totille viime keväänä. Mahavyö ei nyt eronnut juurikaan juoksutusvyöstä, piece of cake.

Suitsiin oli toki totuteltu jo aikaisemmin:

Suunnitelmana oli tehdä muutamat ohjasajoharjoitukset alkukesästä laitumelta käsin, ja viedä 2 kpl suokki-oripoikia ajo-opetukseen pariksi viikoksi niin että kärryt saataisiin perään. Ohjasajoharjoitukset menivät ihan OK joskin Totti jonkun verran heilutti päätään enkä saanut millään pidettyä tasaista tuntumaa.
Kun tuli ajo-opetuksen aika, pelkäsin että tulee "tuomio" pilalla olevasta varsasta. Noh, vitsi vitsinä, ei nyt sentään mutta joka tapauksessa jännitti. Vähän se oli "äijäillyt" siellä alkuun mutta oli laitettu ruotuun ja sen jälkeen ajo-opetuksetkin menivät kunnialla.

Tässä on Totti ajo-opetuksessa heinäkuussa. Ihmiset rajasin pois kun en tiedä tahtooko kaikki kuviaan "julkiseen" blogiin:


Ajo-opin jälkeen orikaverukset jatkoivat laidunkesää. Syksyllä jatkettiin ohjasajoa kotitallilla, ja yhden sählinkikerran jälkeen kutsuin apuun tuttavan joka on ajo-opettanut useita hevosia. Hän kävi muutaman kerran, Totti meni hyvin ja varmasti. Omia koppakärryjäkin kokeiltiin pari kertaa. Pikkupoju meni äärettömän hyvin, teki töitä "tosissaan" korvat tötteröllä ja työmoraalista sai kehuja vierailevalta apurilta! Nyt mä kiskon näitä kärryjä, älkää häiritkö. 

Vaihtelevien talvikelien tultua myös matkatöitä tekevän apurin käynnit jäivät pois, ja oltiin taas oman onnemme nojassa. Joulun aikaan rohkaistuin vihdoinkin lähtemään ohjasajamaan ihan yksin. Ei kuulosta isolta jutulta, eihän? Tälle "ratsutädille" oli iso juttu! Ja meni niin hyvin että sain aimo annoksen lisää itseluottamusta. Tuon jälkeen olenkin rohkaistunut ohjasajamaan enemmänkin ihan itsekseni.
Vieläkin haluaisin pari osaavaa apukättä henkiseksi tueksi, kunhan laitetaan seuraavan kerran kärryjä perään. Viimeistään sitten keväällä, ja toivottavasti tänä vuonna pääsisi jo vähän ajolenkeillekin. Varsa osaa kyllä, kunhan saan vaan omaan touhuun lisää varmuutta.