perjantai 21. helmikuuta 2014

Tuoreen ruunan paluu töihin

Talviloman kunniaksi olen viettänyt paljon aikaa tallilla touhuten. Pieni ruuna pääsi taluttelurupeaman jälkeen ensin keskiviikkona hetkeksi juoksemaan liinan päässä. 
Torstaina oli vuorossa kevyesti ratsun hommia mikä meni oikein mallikkaasti. Laukannostot odottavat edelleen parempaa pohjaa mutta mihinkäs tässä kiire. :)


Tälle päivälle sovittiin sitten ajolenkki jonne lähdin itse mukaan matkustajaksi. Tehtiin hieman pidempi lenkki, ei kuitenkaan mikään raskas, kun mennään kevyttä hölkkää välillä kävellen. 
Totti tuntuu rakastavan ajoa. Se seisoo levollisena valjastuksessa, odottaa että ajaja nousee kärryille ja lähtee mielellään liikenteeseen. Matkan varrella saattaa katsella jotain mutta pääosin menee hyvinkin tasaisesti, itsensä kantaen mikä on tietysti hyvä juttu tulevalle ratsulle. Lenkin jälkeen voi vilpittömästi allekirjoittaa sanonnan töitä tehnyt hevonen on tyytyväinen. 

Harmi ettei tullut otettua kuvia lenkin varrelta, mutta tässä levollinen ajohevonen hörppäämässä "limsaa" eli lämmintä melassivettä lenkin jälkeen. Juoma tuntuu olevan hyvä palkinto, kun Totin suu maiskuttaa heti kun hoksaa että melassivettä on tekeillä. :)


Tässä taas arkistojen aarteita. Siivoilin kuvia erinäisiltä koneilta talteen uudelle kiintolevylle ja samalla tuli selailtua kansioiden sisältöä. Siinä Viivi toukokuussa 2011. Maha ei todellakaan ollut mikään roikkuva, yllättävän pieneltä näyttää. Leveä se kyllä oli. :)


Ja satoja kuvia kesältä 2011. Ihan oikeasti järkyttävä määrä! Muun muassa tällaista fiilistelyä laitumelle viennistä. 


Kuvaukseen yritän panostaa jatkossa enemmänkin, kun vuodenvaihteessa tuli toteutettua haave ekasta omasta digijärkkäristä. Eli nyt vaan reilusti harjoittelua, pari kauppaan kuulunutta iltakurssiakin on jo käyty mutta niin se taitaa olla että kuvaamaan oppii vaan kuvaamalla.. :) 

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Syntynyt ruunaksi?

Puolitoista viikkoa on kulunut jo ruunauksesta.
Paraneminen on edistynyt oikein hyvin, turvotusta vain sellaisessa kohdassa (esinahan alueella) jonka pitikin turvota ja sekin lähti laskemaan pari päivää sitten, viikon päästä ruunauksesta. Ei siis ylimääräisiä turvotuksia leikkaushaavojen alueella.
Siitä otsikkokin, toipilaan miehiset alueet näyttävät aivan siltä että olisi syntynyt ruunana. :)

Myös yksi "ruunautumisesta" kertova merkki tuli jo alle viikossa operaation jälkeen, kun tallin viisivuotias ori tuli samaan aikaan kentälle, eikä tilanne nostanut millään tapaa Totin kierroksia.

Torstaina illalla Totti pääsi sairastarhasta pois tarhailemaan normaalisti. Myönnän että jännitti hieman siinä vaiheessa kun tuore ruuna heitteli ilopukkeja tarhassa! Myös taluttelu oli samana iltana hieman kiinnostavaa, vähän niinkuin olisi dynamiittitynnyriä kävelyttänyt. Eihän se mitään pahaa tehnyt, mutta vinkui aina sopivissa kaarteissa.. Sairastarha oli siis selvästi passivoinut iloista hevosta, kun niin reipastui päästessään oikean kokoiseen tarhaan!

Keskiviikkona tulee täyteen kaksi viikkoa operaatiosta, ja sen jälkeen saa palata normaaliin liikuntaan. Katsotaan kelien mukaan, lähdetäänkö liikkeelle ajolenkillä vai ratsastuksella. Olen itse talvilomalla nyt alkavan viikon joten jotain kivaa varmasti keksitään kun on valoisaa aikaa käytettävissä. :)

torstai 6. helmikuuta 2014

Klinikalle oriina, kotiin ruunana

Eilen oli jännittävä päivä Tampereen-reissun merkeissä. Lisämaustetta odotukseen toi työpaikan infernaalinen flunssaepidemia, olin juuri ja juuri elävien kirjoissa räkätaudin jäljiltä ja sama tilanne oli mukaan lähteneellä ystävällä. Sairaskomppania lähti Tamperetta kohti köhien ja niistäen, koko lääkekaappi laukussa ja tuleva ruuna trailerissa.


Lähtö oli onneksi inhimilliseen aikaan sillä ruunausaika oli vasta 12.30, matkaan varattiin kolmisen tuntia ja olimme Teivossa hyvinkin täsmällisesti. Totti sai aamulla vain pienen nöttösen heinää, klinikan ohjeiden mukaan. Se pääsi hetkeksi tarhailemaan aamulla kotitallilla, sillä aikaa siivosin karsinan helpottaakseni paluuta joka olisi vasta illalla. Tuleva potilas matkusti yllättävän rauhallisesti pitkän matkan kokonaan ilman matkaevästä.

tähän kuuluisi äänitehoste *vinkaisu*

Totin sai viedä heti ilmoittautumisen jälkeen leikkaussalin viereisiin tiloihin jossa klinikkahoitajat alkoivat valmistella oripoikaa operaatioon. Leikkaava lääkäri oli itse Jukka Houttu, joka tuli hyväntahtoisesti tiedustelemaan etten ole enää aikeissa perua pallien poistoa. :)
Tälläkään kertaa eka annos rauhoittavaa ei "tuntunut missään", sen verran skarppina potilas oli. No kyllä se siitä rauhoittui ja siirrettiin kaatokarsinaan. Kaatovaiheenkin katsoimme vielä pienestä luukusta käytävän puolelta. Jalat laitettiin nippuun ja potilas nostettiin pöydälle, selälleen käännettynä.


Tässä vaiheessa poistuimme paikalta raviradan kahvioon ja kävimme vielä varustekaupassakin katselemassa.
Luulin että pahin jännitys olisi lauennut jo, mutta en saanut kahviossa alas kuin puolikkaan runebergintortun, ja varustekaupassa ei pystynyt miettimään mitään muuta kuin leikkaussalin tapahtumia. Silloin on todella poissa tolaltaan kun ei pysty hevosvarusteita katselemaan ajatuksella! :)

Tuon pienen kierroksen jälkeen menimme takaisin klinikalle odottelemaan. Menin kuikuilemaan leikkausosaston käytävälle onko uutisia, ja hetken päästä huomasin että Totti oli jo pehmustetussa heräämössä möyrimässä, eli yritti nousta ylös unenpöpperöisenä. Sen päässä oli  myös pehmustettu "kypärä" ettei kolhisi päätään ylösnoustessaan.

Isoista traumoista seuraa järjettömiä pelkoja vielä vuosia myöhemmin - ainakin tässä tapauksessa. Järkeen ei mahtunut että a) ruunaus on rutiinitoimenpide jossa ei kajota jalkoihin ja b) kyseessä on nuori hevonen jolla on neljä tervettä jalkaa. Jännitin siis heräämisvaihetta ja pystyyn nousemista suunnilleen enemmän kuin koko leikkaussalissa tehtävää toimenpidettä! Esimerkiksi nukutuksessa on varmasti paljon isommat riskit. Järjellä ajatellen pelkoni olivat aivan absurdeja. Mutta kun on kerran elämässään vastaanottanut puhelun leikatun jalan hajoamisesta juurikin heräämössä, niin minkäs teet, pysyyhän se mielessä myös seuraavalla leikkauskerralla - vaikka leikkaus olisikin aivan eri toimenpide! Ihmismieli on kerrassaan kummallinen.
Joka tapauksessa lähdin vielä hetkeksi pois heräämön ulkopuolelta. Kun tulin takaisin niin Totti oli jo pystyssä. Siinä vaiheessa uskalsin huokaista syvään - Kyllä, hevoseni on päässyt nousemaan ylös leikkauksen jälkeen. Nyt ollaan voiton puolella.

Totti sai huojua vielä hetken aikaa heräämössä, josta klinikkahoitajat siirsivät sen käytävän toiselle puolelle karsinaan. Karsinassa se sai vielä kipulääkkeen ja heräili jonkin aikaa. Kun klinikkahoitajat antoivat luvan lähteä kotiin ja paperihommat oli hoidettu, sai potilas jälleen päälleen full neck- villaloimen, oman riimunsa ja suojat jalkoihin. Totti käveli hieman tokkuraisenakin ihan suoraan traileriin.

Paluumatka sujui jo rennommissa tunnelmissa, tuore ruuna matkusti rauhassa eikä pistänyt pahakseen edes kuljetuskomppanian paria pysähdystä. Forssan kohdalla nälkä voitti jo jännityksen, ja Hesburgerista sai hieman suolaista evästä loppumatkaksi.
Totti oli onnellinen ja varsin nälkäinen päästessään omaan karsinaansa iltaheinille.

Hoito-ohjeet:
- Haavassa olevia tikkejä ei tarvitse poistaa, sulavat itsestään
- Kävelyä valjaissa/ratsain 2 viikkoa
- Sen jälkeen asteittain normaali käyttö
- Tarhaan viikon kuluttua (toim.huom. sitä ennen karsina/sairastarha)


Olen todella tyytyväinen hyvin menneeseen reissuun, sekä ennen kaikkea klinikan asiantuntevaan hoitoon ja muutenkin hyvään palveluun. Mietin etukäteen todella tarkkaan mihin vien Totin ruunattavaksi. Varmasti lähempänäkin olisi onnistunut ihan yhtä hyvin, mutta oman jännitykseni takia valitsin klinikan josta on tuttavapiirissä eniten hyviä referenssejä. Sen kerran kun vien hevosen ruunattavaksi, teen sen just siellä mikä parhaalta tuntuu, vaikka olisi vähän kauempana :)

"Leikitään!" 
Tänä aamuna otin karsinasta erittäin reippaissa sielun ja ruumiin voimissa olevan potilaan. Taluttelin kentällä noin puoli tuntia ja vein karsinaan. Totin tarhaan rajattiin sairastarhan kokoinen alue, kun tarha oli valmis niin sisällä seisomisesta närkästynyt potilas pääsi ulos ja katseli ihmeissään postimerkin kokoista aluettaan. Mitä ihmettä, tässäkin on aidat?! Jäi onneksi syömään heiniä ihan rauhallisen oloisena.
Nyt sitten ahkeraa kävelytystä pari viikkoa, sekä mahdollisten turvotusten seurailua.




Reissusta ei ole autenttisia kuvia julkaistavaksi, joten kuvituksena toimii viime sunnuntaiset irtojuoksutus-räpsäykset. :)