tiistai 7. huhtikuuta 2020

Kevätkuulumisia - silmän tsekkausta ja varustesäätöjä

Hupsista, aika on mennyt taas ihan hurjaa kyytiä!
Päivät ovat seuranneet toisiaan melko samanlaisina jo melkein kuukauden ajan - meillä on 80 neliön rivarikämpässä 2 etätyöläistä sekä yksi etäkoululainen... ja tausta-assareina myös kolme seniorikissaa jotka saattavat välillä saada hepulit esimerkiksi jonkin palaverin taustalla. :D

Talliarkeen ei korona ole juurikaan vaikuttanut. Viiden hevosen tallilla on harvemmin kovin montaa ihmistä samaan aikaan ja tuntuu siltä että kaikkien tallilaisten arki pyörii koti / talli / (etä)työ/koulu- akselilla.

Ylhäisessä yksinäisyydessä kentällä, ei ole ruuhkaa :D
Maaliskuun 10. päivänä käytiin Viikissä silmän tarkastuksessa samalla spesialistilla joka operoi silmää viime keväänä. Tuon reissun tulokset olivat oikein hyvät, eli aikanaan loukkaantuneen silmän tilanne on juuri niin hyvä ja vakaa kuin sen kanssa ylipäänsä voi olla. Tarkkana täytyy olla - esim. ensi vuodenvaihteessa, kun nyt on jo kahtena vuonna tullut pientä oireilua heti valon lisääntyessä pimeimmän kauden jälkeen. Tuolle ei ihan löytynyt selitystä. Kortisonitipat saatiin joka tapauksessa lopettaa ja UV-huppu on yhä edelleen päässä tarhatessa, suojana pölyltä, tuulelta ja ötököiltä.
Kun silmätutkimuksen kanssa oli valmista, sanoin loppukaneettina että onhan koko alkuperäisestä haaverista jo kohta kuusi vuotta aikaa ja silloin ei tiennyt yhtään mitä odottaa - lähinnä ennakoitiin silmän poistoa ja oltiin onnellisia kun siltä silloin säästyttiin. Eläinlääkäri sanoi rohkaisevasti, että juuri nyt ei ole mitään syytä miksei silmä voisi olla päässä vielä kuuden vuoden päästäkin, yhtä vakaana kun tänään! Näillä siis mennään - toivotaan ettei huononemisia tapahdu ja reagoidaan tarvittaessa muutoksiin.


Reissukuva Helsingin päiväretkeltä

Ratsastuksen osalta on ollut hieman vaikeampi kausi. Välillä menee tosi kivasti, mutta sitten taas metsän nurkan möröt saavat aikaan ongelmia, ja on tosi ikävää jos ratsastus menee tietyn kulman kohdalla mahdollisten U-käännösten ennakointiin. Siinä jää tosi herkästi ns. käsijarru päällä ratsastamaan, mikä on muutenkin yksi perusongelmistani.
Onneksi huomenna pääsemme pitkästä aikaa istuntaopen valmennukseen.

Kävelypäivä kentällä iltahämärässä :)
Jo ennen valmennusten alkua taidettiin päästä yhteen ongelmaan kiinni - satulaongelmaan nimittäin...

Totin estesatula (ihana Prestige Versailles) todettiin jo viime kesänä ihan aavistuksen leveäksi, ja sen jälkeen laitoinkin alle paksumpaa huopaa Trapezium Padin seuraksi. Loppusyksystä sekään ei enää riittänyt joten laitoin Mattes-karvan etupaloilla satulan alle - tämä tuntui paikkaavan tilanteen, estesatulan kanssa Totti kulki aika lailla tyytyväisenä. Koulusatulan kanssa oli enemmän vaihtelua. Satula ei näyttänyt huonolta selässä mutta jokin juttu siinä oli, kun hevonen oli haluttomampi liikkumaan eteen. Kuten yleensä, pistin kaiken huonon oman istuntani ja muiden rajoitteiden piikkiin, ja yritin vaan hammasta purren ratsastaa paremmin. Uskoin jo pilanneeni koko hevosen, niinkuin yhden ennakoivan tokaisun kuulin maneesitallilta lähtiessäni.
Ajan mittaan omat havainnot tarkentuivat, hevoshieroja vahvisti ne ja vakuutuin siitä että satulan/satuloiden tarkemmalle syynille olisi tarvetta.
Varasimme tallikaverin kanssa molempien hevosille omien satuloiden tarkistuksen läheisestä, tutuksi tulleesta satulaliikkeestä ja kävimme siellä viime lauantaina. Kotona tehdyt havainnot pitivät paikkansa - estesatula oli liian leveä ja jäi kavennukseen. Satulan sain takaisin jo seuraavana päivänä, eli palvelu toimi ihan superhyvin!
 
Kuvituskuva rennoilta loppukävelyiltä kohmeisella sänkipellolla
Koulusatulan tilanne on astetta hankalampi - Childeric olisi pienen paneelien muokkauksen tarpeessa. Tätä tehdään ainoastaan tehtaalla Ranskassa, mutta tehdas on luonnollisesti kiinni koronatilanteen vuoksi. Totin selässä kävi jonkunlainen arsenaali paikan päältä löytyneitä saman merkin koulusatuloita (jos sattumalta olisi löytynyt oikea paneelimalli) ja jokunen muun merkin penkkikin, mutta kaikki olivat sovittajan mielestä huonompia kuin meidän oma satula. Ensiapuna oma satulamme sai nyt alleen karva-Mattesin jossa on paloja edessä & keskellä. Parin ratsastuksen perusteella ero entiseen on huikea! Näillä avuilla selvitään toivon mukaan koronatilanteen yli. Kun tehdas taas avautuu ja sen ruuhkat on purettu, täytyy katsoa lähteekö satula n.kuukauden mittaiselle Ranskan-reissulle. Oman satulan muokkaaminen olisi aina järkevämpää kuin vaihto kokonaan uuteen, mutta täytyy sitä vaihtoakin miettiä jos muokkaus ei auta. Tämä vaikea muokattavuus on paneelisatulan huono puoli mitä jo ostaessa mietin, mutta kokemukset satulasta olivat niin hyviä siinä kohtaa ettei se estänyt hankintaa.

Jaa tämmöstä pehmosettiä niin olisi mukavaa urheilla..
Satulansovittajan mielestä Totti oli muuten oikein sopivassa kunnossa eikä yhtään liian lihava. Tämä on ihana tilanne sen oltua monet vuodet ns. kesto-laihiksella. Kuten olen aiemminkin todennut niin ilmeisesti monta pientä heinäannosta päivässä toimii hyvin, ja se liikkuu itsenäisesti tarhassakin jonkin verran eli liikuskelee tasaisesti ruokintojen ja päivätorkkujen välissä.

Bongaa "virhe" kuvasta... :D

Satuloiden säädön lisäksi tein muutoksen myös päävehkeisiin, eli vaihdoin Micklem-malliset suitset taas vanhoihin tuttuihin Dyonin suitsiin. Niilläkin olen ratsastanut nyt vasta pari kertaa, ja ensimmäisellä ratsastuskerralla Dyonit + Mattesilla paikattu koulusatula- yhdistelmällä tuntui taas "loksahtavan" jokin jumitus pois ja jopa mörkönurkkaus jäi miltei kokonaan unholaan. Tuntui siltä että saan tuntuman paljon vakaammaksi Dyonien kuin Micklemien kanssa, en osaa selittää sen paremmin. Eli ehkä kaunis ajatukseni anatomisesti suunnitelluista Micklemeistä ei ollutkaan pidemmän päälle hyvä - tai sitten vaan vaihtelu virkistää. Aika näyttää, olivatko varustesäädöt ratkaiseva askel myös tuon kyttäilyn purkamisessa.. yhtään sitä parempaa ratsastusta väheksymättä, ja se työ jatkuu aina ja ikuisesti! :)


Parempaa satulakuvaa odotellessa - ratsastuksen jälkeinen haaveellinen fiilistelykuva :D