Tuota hetkeä edelsi yhdeksän vuotta hevosenomistajuutta, pitkä tie lukiolaisesta opiskelujen kautta IT-alan työläiseksi. Asuinpaikat muuttuivat, ystäväpiiri vaihteli, parisuhdetilanne vaihteli, osa-aikainen työ Mäkkärissä vaihtui harjoittelupaikan kautta vakipaikkaan ns.oman alan firmassa. Yksi kuitenkin pysyi aina, ja se oli oma hevosystävä.
Vaikka Cassulla oli vaihtelevasti vuokraajia ja varaliikuttajia (opiskelu- ja työtilanteestani riippuen) eli kävin tallilla sen mukaan vaihtelevasti, oli se kuitenkin aina se Oma Hevonen, tuttu ja turvallinen. Näistä vuokraajista useampi on tänäkin päivänä hyviä ystäviäni.
Samoin voisin käydä läpi ne päivät tarhassa sattuneesta kaatumisesta lopetukseen. Paniikin ja pessimistisyyden, odotuksen ja eläinlääkärien toiveikkaat ennusteet paranemisesta. Leikkauksen ja sen jälkeisen puhelun. Heräämössä leikatut jouhet jotka odottavat edelleen koruksi teettämistä. Kotimatkan klinikalta, kun puristin rattia rystyset valkoisina niin että kädet puutuivat. Seuraavan päivän työpäivän jälkeisen romahduksen, kun tulin asuntoni ovesta sisään ja tajusin ettei ole syytä lähteä tallille.
Muutaman viikon ajan hävitin järjestelmällisesti varusteita, myin nettikirppiksillä pilkkahintaan loimia ja muuta tarpeellista. Jossain takaraivossa oli silti tunne siitä, ettei tämä harrastus siihen loppunut. Ensin mietin ratsastuskoulun tunteja ja kävinkin yhdellä tunnilla. Sitten ajauduin liikuttamaan tuttujen hevosia, aloin katsomaan myynti-ilmoituksia sekä kuuntelemaan puskaradiota... Ja loppu onkin historiaa.
In Memoriam : Rusthållets Cassandra ox , 12.5.1995-26.5.2009