keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Iso ja itsenäinen

No niin, nyt on sitten vieroitus tehty. Aika pitkään Viivi ja varsa olivat päivät yhdessä ja yöt eri karsinoissa. Elämä oli oikeinkin rauhallista, kukaan ei stressannut, mutta eihän sitä loputtomiin voinut jatkaa. Nyt pienten porukka (+ yksi isompi) ovat pihatossa päivät, ja yöt tallissa (karsinapaikkoja toki sekoitettiin niin että Viivi siirtyi toisaalle eikä ole enää varsojen vieressä). Katsotaan milloin raaskii jättää porukan 24/7 pihattoon. Kyllä ne siellä varmasti pärjäisivät nytkin kun on suojaisa sisätila olkipedin kera, mutta ei raaski heittää talliasukkeja ihan suoraan pihattoon, pehmeä lasku on armollisempi (ja toki loimitus tarpeen mukaan kun jäävät yöksi).

Viivi vaikuttaa ottavan tilanteen paljon rankemmin kuin pieni orhi. Tämän päivän ratsastus ei ollut kovin rentouttavaa kun tamma huusi ikäväänsä kurkku suorana vähintään muutaman minuutin välein... yritin vaan saada sen käynnissä rennoksi ja lopetin heti kun onnistui. Huomenna pitäisi kyllä mennä tunnille, vähän hirvittää mutta tottakai hyvä päästä valvovan silmän alle niin saan ohjeistusta miten saan tamman huomion paremmin itseeni.

Tässä vielä pari tuoretta kuvaa:

Viimeisiä kertoja äidin tissillä :-)

Iso ja itsenäinen

"Äitiiii, missä säää oleet"

lauantai 21. tammikuuta 2012

Voi mahdoton mitä vauhtia se kasvaa :)

Tässä siis suunnitteilla ollut kuvapostaus Tottista: joku kuvista saattaa tulla uusintana.

Ikää 3pv
elokuun alkua
Syyskuussa
Lokakuun alussa otettu "edustuskuva", varsakarvan lähtö näkyy hyvin!
Viikon päästä edellisestä, lokakuun alussa

Vuodenvaihteessa, vuotias oripoika :)






tiistai 3. tammikuuta 2012

Uuden vuoden mullistukset

Kliseistä ajatella että "uusi vuosi, uudet kujeet", mutta sopivasti vuodenvaihteen myötä pikku-Totti muutti Viivin helmoista viereiseen karsinaan tutuiksi tulleiden kaverien luokse. Nyt ovat olleet 2 yötä erossa. Eilen illalla kun kävin vielä ottamassa Viiviltä loimea pois niin Totti nukkui makuultaan Dipsy-kaverin viekussa, joten eiköhän se vieroitus hyvin etene. :) Nyt ovat hetken aikaa yöt erossa ja päivisin tarhailevat vielä yhdessä. Jossain kohtaa "pikkuhepat" muutetaan sitten pois tamma-mamman näköetäisyydeltä eli siihen katkeaa meikäläisen touhuilut yhdessä tamman ja varsan kanssa, *niisk*.

Essin ottama marraskuinen kuva, Viivillä hyvin epäedustava ilme..
Tallinpitäjä-K:n mielestä Viivi on päässyt vähän liian kuivaksi, ja oikeassahan hän on. Ei se nyt vieläkään mikään laiha ole, mutta on hoikempi kuin koskaan parin vuoden aikana. Itse olen ajatellut pitkään että no, kerrankin se EI ole ylipainoinen - Viivillä on muuten taipumusta turhankin hyvään rehunkäyttöön, ja näin ollen heräsin laihtumiseen vähän liian myöhään. Harmittaa näin jälkikäteen! Noh, turha jossitella, vieroituksen jälkeen ruokaa mammalle ja tilasimpa sille myös Equitop Myoplastia  joka toivottavasti auttaa lihaskunnon rakentamisessa.

Maneesin rakennus on viivästynyt muun muassa myrskyjen vuoksi ja luntakin on satanut joten on ihan hyvä että Viivi sai hokkikengät tilsakumeineen jo välipäivinä. Olen pystynyt ratsastamaan sitä pellolla, ollaan mm. käyty kiipeilemässä mikä toivottavasti vahvistaa takapolvia. Eilen sain todellisen WAU-elämyksen kun laukkasin pellon tasaisella osalla. Laukassa oli jo hiukan voimaakin. Siitä laukasta olisi ollut hyvä lähteä hyppimään esteitä ;)

parin vuoden takainen kuva ex-tallilta, ihan noin paljon lunta ei nyt ole!