lauantai 12. syyskuuta 2015

Hevosjoogaa - luento ja valmennus

Tässä nyt heti tuoreeltaan lupaamani raportti hevosjoogasta. :)

Olin kuullut jo aikaisemmin hevosjoogasta, kun lähiseudulla oli keväällä ensimmäinen klinikka. Silloin kiinnitin huomiota mainokseen - ajatus tuntui kiinnostavalta lyhyen kuvauksen perusteella, mutta oli muita kiireitä joten ohitin ajatuksen osallistumisesta. Kehuja kuitenkin kuului puskaradion välityksellä ja näkyipä pari lehtijuttuakin aiheesta (mm. Hevoset ja Ratsastus 4/2015 sekä Hevosurheilussa jonka kyseistä numeroa ei valitettavasti ole enää minulla tallessa). 
Heinäkuun lopussa sain tiedon että hevosjooga-opettaja Visconte Simon Cocozza olisi tulossa uudelleen Suomeen, ja sillä reissulla myös nykyiselle kotitallille. Ohjelmaan kuului teoria/demoklinikka perjantai-iltana toisella lähistön maneesitallilla, sekä mahdollisuus osallistumiseen tunnille nyt tänään lauantaina aamulla. Koko setin hinta oli verrattavissa ns. keneen tahansa vierailevaan valmentajaan, joten hetken mielijohteesta ilmoitin meidätkin mukaan. 
Yllä linkitetyn artikkelin lisäksi tietoja löytyy esimerkiksi hakusanalla core correction. Valmentaja Visconte Simon Cocozza on italialais-brittiläinen joka asuu ja työskentelee Ranskassa ja kilpailee hevosillaan GP-tasolla (H&R 4/2015). 

Olen melko innokas käymään luennoilla, esimerkiksi hevosfysioterapeutti Heli Hyytiäistä olen käynyt kuuntelemassa jo useampaan kertaan. Luennot ja demot herättelevät uusia ajatuksia ja muistuttavat mieleen jo tiedossa olevia, mutta arjessa helposti taka-alalle jääneitä pointteja. 

Tässä artikkelissa on oikeastaan tosi hyvä tiivistelmä asioista joista demossa puhuttiin. Harjoitukset pohjautuvat mm. joogaan, pilatekseen ja balettiin. Liikkeet mobilisoivat ja venyttävät hevosta, vahvistavat selän käyttöä jotta esim. Kissing Spines- tyyppisiä ongelmia ei tulisi myöhemmin. Perusliikkeet sopivat kaikille hevosille nuoresta vanhempaan kisahevoseen. Tavoitteena tässäkin on hevonen joka ei liiku pelkillä raajoillaan vaan käyttää myös selkäänsä mahdollisimman hyvin. Ei siis välttämättä mitään aivan uutta ja mullistavaa vaan aivan FEIn kouluratsastusprotokollan mukaista, mutta erilainen lähestymistapa ja setti harjoituksia.

Demoklinikalla oli kolme ratsukkoa - ensin nuori hevonen jonka kanssa käytiin läpi perusliikkeet 1-4, sen jälkeen esteratsukko joka hyppäsi monen kavaletin + yhden isomman esteen jumppasarjaa, ja viimeisenä jo vaativia koululuokkia kilpaileva ratsukko. Myös esteratsukolta pyydettiin lähestymistä ensimmäiselle esteelle rentona ja rauhassa, pitkässä muodossa - tavoitteena että hypyssä se alkaa käyttämään selkäänsä paremmin ja näin ollen nostamaan säkäänsä ylemmäs. Viimeisen demoratsukon kanssa tehtiin mm. harjoitusta jossa se ensin ravasi rennosti mahdollisimman pitkässä muodossa, pää alhaalla, ja siitä nostettiin hetkellisesti "kisamuotoon" ja keskiraviin, josta rentoutettiin taas alas. 

Allaolevalla Youtube-videolla esitellään perusliikkeet 1-4. 


Tuon videon katselun jälkeen vähän jännitti miten ketterästi suoriudumme 4-vuotiaan suomenratsun kanssa valmennuksesta. :)
Meitä oli tunnilla neljä ratsukkoa, määrä ei mielestäni ollut liikaa. Esitiedot oli lähetetty suomalaiselle järjestäjälle jo aikaisemmin ja hän oli välittänyt tiedot eteenpäin Visconte Simon Cocozzalle. Lyhyiden esittelyjen jälkeen aloitimme ensimmäisen harjoituksen, eli estetolpan ympäri volttia käynnissä, tavoitteena taivuttaa hevosia mahdollisimman hyvin niin että hevonen venyttää turpaa alas. Kun hevonen myötää niin ratsastajankin on toki tarkoitus myödätä samantien. Taivutusta liioiteltiin, jopa ajatuksella että turpa koskisi hiekkaan saakka. Samaa harjoitusta tehtiin myös ravissa, ja tietysti molempiin suuntiin. Valmentaja huomautti liian suurista volteista lähes kaikille. Tämä harjoitus tuntui vielä suht helpolta, Totti alkoi taipua hyvin ja rennosti ja ravasi myös pitkät sivut samaa rauhallista ravia eikä lähtenyt kiihdyttelemään. 

Toisena harjoituksena oli pohkeenväistö pituushalkaisijalta uralle. Tämäkin mielellään hyvin taipuneena, matalassa muodossa, todellakin hevosta jumpaten eli jopa niin että takaosa johtaa etuosaa. Ensin taas käynnissä ja sitten ravissa. Vaikka olemme saaneet koulutunneilla mukavia onnistumisia raviväistöissä niin tänään ne tuntuivat vaikeilta varsinkin kun oikea pohje oli väistättävänä apuna. Ekalla kertaa Totti ratkaisi tilanteen jatkamalla tyynesti suoraan eteenpäin. Hieman hävetti... Mutta kyllä niitä hyviä rentoja väistöpätkiäkin tuli onneksi, vaikka jäimme vielä kauas videolla näkyvästä mallisuorituksesta!

Kolmas harjoitus eli käännös etuosan ympäri niin että etuosa polkee paikallaan ja takaosa astuu ristiin, oli myös hieman hankala meille. Tämän harjoituksen ajatuksena on muuten vahvistaa nimenomaan sitä kohtaa selästä minkä päällä ratsastaja istuu! Tämäkin harjoitus aloitettiin taivuttamalla ensin hevosta sisälle, ja sitten väistättämällä takaosaa poispäin taivutuksesta. Ajatuksena, että kun hevonen antaa kunnolla periksi (ts. laskee taas päänsä ja kaulansa) niin palkintona kävellään pois harjoituksesta. Tässä meillä oli pieni "baby moment" eli kun olin saanut muutamia onnistumisia vasemmalla pohkeella väistättäen ja yritin tehdä toiseen suuntaan, alkoi Totti vain peruuttelemaan. Tässä kohtaa itse valmentaja kiipesi hetkeksi Totin satulaan - kyllä suomiruunan harmaat aivosolut raksuttivat kun vieras miesratsastaja näytti hyvin pehmeästi ja kiltisti, mistä onkaan kyse. Totti sai kiitosta herkkyydestään ja hoksasi kuvion kyllä aika lailla samantien. Todennäköisesti siis meidän ongelmat ovat nyt kiinni lähinnä omasta vinoudestani - niinhän se on, niin kovin usein!

Tällä kertaa emme ehtineet videolla näkyvään nelosharjoitukseen asti. Valitettavasti en myöskään saanut kuvamateriaalia tunnista - jostain syystä vapaat kuvaajat olivat kortilla yhdeksältä lauantaiaamuna. ;)

Harjoituksia olisi suositeltavaa tehdä alkuun vaikka joka päivä 20 minuutin verran ratsastuksen alussa. Parin viikon päästä pitäisi olla selkeitä vaikutuksia havaittavissa. Mielestäni tunnin aikana Totti rentoutui hyvin ja uskon kyllä että harjoitukset toimivat hyvin hevosen jumppaamisessa. Muutamassa kohtaa huomasin kompensoivani vaikeuksia omalla istunnallani turhan paljon, joten voisin ajatella tekeväni etenkin alkuun maneesissa niin että saan vilkuiltua peilistä myös omaa asentoani. Ajatuksissa on siis testata joogatreeniä kuuriluontoisesti ja vaikka ihan säännöllisesti - aika näyttää. Mikä tahansa ajatus joka on poissa normaalista "keventelyä, muutama siirtyminen ja laukkojen nosto"- matkustelusta johon on liian helppo sortua, on plussaa... :) Toki jatkamme myös oman valmentajan tunneilla normaalisti, ja yritän päästä syksyn/talven aikana myös jonkun kerran Aira Toivolan ratsastuspilatekseen jos vain hän käy tallilla sopivasti. Tuntuu nimittäin siltä että sille olisi nyt tarvetta!

2 kommenttia:

  1. Olipas mielenkiintoisia juttuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mielenkiintoista olikin! :) Aion kyllä mennä uudelleenkin mukaan Totin kanssa jos vain uusia tunteja tulee kotitallille.

      Poista