maanantai 7. heinäkuuta 2014

Isoja huolia :(

Voi, niin monta kertaa on pitänyt päivittää blogiin hehkutusta ekoista yhteisistä maastoista. Tässä nyt pari kuvaa niistä.




Tällä hetkellä maastot eivät ole ekana mielessä. 

Totti sai lauantaina silmävamman, ja vietiin Viikkiin mahdollisimman nopeasti. Onneksi paikallinen päivystävä pääsi nopeasti paikalle, ja siitä iskettiin traileri auton perään ja lähdettiin samantien kohti Helsinkiä. 

Totin elämän eka vetopaniikki, ei edes mikään silmitön riuhtominen mutta UUSI tarhariimu ei kestänyt, vaan hajosi päreiksi ja joku osa on ilmeisesti lyönyt oikeanpuoleiseen silmään "napakympin". Haava osoittautui isoksi ja syväksi, silmä leikattiin hätätapauksena sunnuntaiyönä (haava korjattiin ja sidekalvosta tehtiin suoja haavan päälle, silmään myös lisättiin nestettä sieltä kadonneen tilalle). Ja nyt jännitetään vastaako korjaukseen ja lääkitykseen, palautuvatko silmänpaineet ja alkaako parantumaan. Toinen vaihtoehto on silmän poistaminen kokonaan. Sekin on mahdollista, mutta toivoa on vielä silmän säästymisestä. 
Klinikalla on joka tapauksessa vielä useamman päivän.  

Huoli on suuri ja ajatukset tiiviisti toipilaassa. Odottelen tämän päivän tilannepäivitystä. 

12 kommenttia:

  1. Voi ei :(

    Paljon voimia paranemisprosessiin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Niitä tarvitaan! "No news is good news" eli ei ainakaan mitään radikaalia käännettä huonompaan, mutta odottelen malttamattomana mitä tämän päivän tutkimuksissa on selvinnyt. Nyt on jo yli vuorokausi leikkauksesta niin pitäisi tietää alustavaa arviota mihin suuntaan ollaan menossa.

      Poista
    2. No voihan ny rotta :( Vaikka tiedän sun tietävän että yksisilmäisenäkin pärjää hyvin ja pitkällekin tarvittaessa, niin kyllä se kurjistuttaa aina kun tapahtuu. Ja varsinkin kun osuu omalle kohdalle :( Ja vielä noin tyhmästä ja turhasta asiasta :( Ootko jo reklamoinut riimun valmistajalle/myyjäliikkeelle? Eihän se nyt teitä enää auta ja korvauksetkin on varmaan aika huttua, mutta jos ny vaikka vastaavat saatais pois markkinoita.

      Capullahan todettiin myös toinen silmä sokeaksi heti siinä kun olin aloittanut vuokrailun. Eipä se tosiaan juurikaan haittaa kun on tiedossa, mutta vaatii jonkin verran ymmärrystä ja ennakointia.

      Poista
    3. Eilen mietiskelin tuota reklamaatiota (ts. edes tiedottamista), mutta taitaa se fakta olla että nykyriimut sietävät vaan tietyn määrän painetta, ja se ei ole paljon! Tätä selvittelin jo pari vuotta sitten yhden ketjunarun suhteen, ja sain vastauksen että kyseessä on myös "turvallisuuskysymys". Se tuntuu aika absurdilta nyt.. :(

      Eilisen perusteella on vielä toivoa (eli silmän poistosta ei puhuttu), joskin pitkän aikavälin ennusteita (esim näkökyvyn osalta) ei pysty vielä antamaan ja paranemisessa voi mennä pitkään.

      Poista
  2. Hui kauhea, jopas oli huonoa tuuria matkassa... :( Tsemppiä!!

    VastaaPoista
  3. Voi kun kamala juttu :( Tsemppiä, toivottavasti saat pian hyviä uutisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä <3 nyt hyvä uutinen on ainakin se ettei ole mennyt huonompaan! Eli ei auta kuin odotella ja toivoa parasta.

      Poista
  4. Voi eiii! Kuinka kurjaa. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä ja sanos muuta! Hevosten kanssa voi tapahtua ihan mitä tahansa!

      Poista
  5. Hui mikä surullinen uutinen !! Kovasti tsemppiä paranemiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Kovasti toivon että silmä paranee toimivaksi! ja jos ei parane, niin toivon että Totti sopeutuu tilanteeseen ja saa silti hyvän elämän!

      Poista