Aika parantaa haavat

Tasan viisi vuotta sitten, 26.5.2009 oli hevosteluhistoriani hirvein päivä. Jouduin hyvästelemään ensimmäisen oman hevoseni Viikin hevossairaalan heräämöön.

Tuota hetkeä edelsi yhdeksän vuotta hevosenomistajuutta, pitkä tie lukiolaisesta opiskelujen kautta IT-alan työläiseksi. Asuinpaikat muuttuivat, ystäväpiiri vaihteli, parisuhdetilanne vaihteli, osa-aikainen työ Mäkkärissä vaihtui harjoittelupaikan kautta vakipaikkaan ns.oman alan firmassa. Yksi kuitenkin pysyi aina, ja se oli oma hevosystävä.
Vaikka Cassulla oli vaihtelevasti vuokraajia ja varaliikuttajia (opiskelu- ja työtilanteestani riippuen) eli kävin tallilla sen mukaan vaihtelevasti, oli se kuitenkin aina se Oma Hevonen, tuttu ja turvallinen. Näistä vuokraajista useampi on tänäkin päivänä hyviä ystäviäni.

Cassusta voisi kirjoittaa pitkästikin ja ehkä joskus kirjoitankin, mahtuihan yhdeksään vuoteen kaikenlaista. Kisakokemusta paljon enemmän kuin menestystä, satulaongelmia, jalkavaivoja, muuten vaan arjen harmautta.... Mutta tietenkin lukemattomia ihania maastolenkkejä, valmennuksia, kaiken takana yhteenkuuluvuus sen Oman Hevosen kanssa. Edelleen muistelen lämmöllä sitä tunnetta, kun Cassu laukkasi maastossa. Sitä tunnetta en ole vielä tavoittanut yhdenkään toisen hevosen kanssa.

Samoin voisin käydä läpi ne päivät tarhassa sattuneesta kaatumisesta lopetukseen. Paniikin ja pessimistisyyden, odotuksen ja eläinlääkärien toiveikkaat ennusteet paranemisesta. Leikkauksen ja sen jälkeisen puhelun. Heräämössä leikatut jouhet jotka odottavat edelleen koruksi teettämistä. Kotimatkan klinikalta, kun puristin rattia rystyset valkoisina niin että kädet puutuivat. Seuraavan päivän työpäivän jälkeisen romahduksen, kun tulin asuntoni ovesta sisään ja tajusin ettei ole syytä lähteä tallille.

Muutaman viikon ajan hävitin järjestelmällisesti varusteita, myin nettikirppiksillä pilkkahintaan loimia ja muuta tarpeellista. Jossain takaraivossa oli silti tunne siitä, ettei tämä harrastus siihen loppunut. Ensin mietin ratsastuskoulun tunteja ja kävinkin yhdellä tunnilla. Sitten ajauduin liikuttamaan tuttujen hevosia, aloin katsomaan myynti-ilmoituksia sekä kuuntelemaan puskaradiota... Ja loppu onkin historiaa.

In Memoriam : Rusthållets Cassandra ox , 12.5.1995-26.5.2009