sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Hellyydenkipeä potilas

Tänään tuli viikko täyteen klinikalla oleskelua. Paljon on tapahtunut siinä ajassa. Vaikka eläinlääkäri sanoi puhelimessa että päiväkohtainen edistyminen saattaa kuulostaa hitaalta, niin puuskahdin siihen että "onhan tilanne nyt ihan erilainen kuin viime viikonloppuna!" ja niinhän se onkin. Viime sunnuntaiyönä hoidettiin silmän haavaa joka oli niin syvä ettei ollut vaihtoehtoja hoidolle, vaan tehtiin mitä pystyttiin akuutisti tekemään. Sunnuntaina puhuttiin mahdollisuudesta että silmä poistetaan jollei paranemista tapahdu.
Nyt silmän poisto ei ole ollut esillä, ja edistystä on tapahtunut viikon mittaan ihan joka päivä. Se päätös tuli eläinlääkäreiltä että tiivis hoito jatkuu vielä viikonlopun yli. Silmässä oleva sidekalvosiirre on kriittinen paranemisen kannalta, joka päivä jonka se pysyy, on plussaa. Jos kotiutus olisi "Liian aikaisin", olisi iso riski että jouduttaisiin tulemaan takaisin turhan pian.

Maanantaina katsotaan tilanne ja tehdään päätöksiä jatkosta. Toivon että kotiutuskin on alkuviikosta, ja että kontrolli ehtii olla ennen kesälomani toiselle viikolle varattua ulkomaanmatkaa tai vasta sen jälkeen. Toivon Tottia poissaollessani hoitavien vuoksi, ettei hoitotoimenpiteitä ja lääkityksiä olisi aivan kohtuuttomasti. Omalla ajallani toki teen ihan niin paljon kuin on tarpeellista, ensimmäinen lomaviikko kuluu onneksi Suomessa ja kotioloissa josta on vaan se 10km matkaa tallille.

Ja eniten toivon luonnollisesti, ettei tule takapakkeja ja että paraneminen edistyy. Nyt laatarifinaalit sun muut karkelot ovat ihan toisarvoisia, tätä tehdään hevosen koko loppuelämää varten.

Potilas on hellyydenkipeä
"Hevosettomana" orpopiruna olen mm. tilannut Totille kaksi huppua koska todennäköisesti leikattu silmä vaatii suojausta kirkkaalta valolta vielä jonkin aikaa. Ensinnäkin tilasin tuttavien hyväksi toteaman Equilibriumin UV-hupun, sekä klinikallakin käytössä olevan Guardian Maskin jonka saan kotiutettua toivottavasti varsin kätevästi Jenkeissä reissaavien ystävieni mukana. (HUOM! Silmäkuvia seur.linkissä) Guardian Maskin sivuilta löytyy paljon referenssejä eri käyttäjistä. Linkki osoittaa yhteen näistä. Jos pitäisi verrata Totin tilannetta niin sidekalvosiirre näyttää tällä hetkellä jotakuinkin jommalta kummalta oikeanpuolimmaiselta kuvalta, pinkki "ilmapallo" keskellä silmää. 
Kun Totti kotiutuu, niin laitan toki "autenttisia" kuvia tännekin sikäli kun niitä saan otettua. Nyt en viitsi kuvailla muuta kun näitä räpsäisyjä klinikan ulkotarhasta.

2 kommenttia:

  1. Aika hurjia nuo linkin kuvat! Hienoa kuulla että Totin tilanne paranee päivä päivältä. Itse ajattelen niin että paras kun hevonen on klinikalla ennemmin vähän kauemman kuin vähemmän aikaa (vaikka siitä laskua kertyykin), siellä kuitenkin on hoito ja apu koko ajan lähellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se olisi niin kamalaa tuoda hevonen kotiin ja sitten tulisikin heti jotain takapakkia ja samantien paluu klinikalle! Jostain kumman syystä olen katsonut ihan hyperkiinnostuneena noita silmävaivakertomuksia, kai ne antavat toivoa ja tietoakin siitä millaisia juttuja on ja miten niistä on parannuttu. :)

      Poista