sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Viikon katsaus ja pikkujouluviikonloppu

Vaikka otsikko kertookin viikonlopusta, niin samalla kertausta viikon tapahtumista. Tästä tulee siis samalla yhden normaaliviikon ohjelma.

Maanantaina Totilla oli vapaapäivä.

Tiistaina olimme pitkästä aikaa yksityistunnilla. Normaalisti olemme käyneet paritunneilla toisen suomenhevosratsukon kanssa, mutta nyt tuntui siltä että yksityistunti tulee paikkaansa. Karo ratsasti Tottia ensin hetken aikaa, todeten hevosen olevan hyvällä mallilla. Sen jälkeen vaihdoimme kuskia ja luvassa oli ratsastajalle erittäin tiivis puolituntinen. Keskittymistä vaativat erityisesti ulkoavut ettei ulkolapa pääse karkaamaan, se että kädet pysyvät vierekkäin ja ratsastan yleisesti paremmin jalalla. Kuulostaa helpolta? Olin ihan varma että tunti oli mennyt jo yliajalle mutta lopetimme aivan aikataulussa. Tässä siis taas yksi todiste oman kunnon huonontumisesta - tilanne vaatii toimenpiteitä!

Tunnin jälkeen tuttu satulansovittaja kurkkasi satulaamme ja totesi että satulan etukaari pitäisi ehdottomasti vaihtaa kapeampaan. Aivan loogistahan se on, että jos satulaa joutuu leventämään laidunkauden päätteeksi niin täytyy maneesikaudella tehdä jossain kohtaa vastakkainen operaatio. Hain satulaliikkeestä punaisen ja sinisen kaaren keskiviikkona. Punainen on nyt vaihdettu ja tuntuisi olevan oikean levyinen. Vielä vähän haeskellaan oikeaa ratkaisua toppauspalojen suhteen. Tässä kuitenkin taas yksi ilonaihe, eli jatkossa satulan muokkaus onnistuu näppärästi ihan itse! Toppauspaloja ei tosin ole vielä kuin yhden paksuisia, niitä haluaisin hankkia lisää niin voisi paremmin etsiä optimaalista ratkaisua kuhunkin tilanteeseen. En ole kuitenkaan ihan vielä innostunut hankkimaan koko toppauspalasettiä itselleni.

Keskiviikkona oli sitten hammashuollon vuoro. Joitakin piikkejä oli, mutta ei mitään hälyttävää ja eläinlääkäri totesikin että 8kk väli raspauksissa oli tässä kohtaa ihan hyvä.
Kuvissa Totti rauhoitettuna - ja virkoamassa maneesikävelyllä. :)



Käytin rauhoitusta hyväksi myös klippauksen viimeistelyyn, kun sattui olemaan sopivasti aikaa odotellessa Totin heräilyä tallilla ja klipperi oli vielä meidän käytössä. 

Torstaina tein lyhyen, kevyen liikutuksen maneesissa jotta ehdimme pikkujouluharjoitusten alta pois. Ja lupasin pyhästi etten ratsasta enää "kello kaulassa", ei meinaan ollut oma keskittyminen aivan kohdallaan. 

Perjantaina hevoset olivat tulleet aikaisemmin sisään huonon kelin vuoksi, joten kävin illalla taluttelemassa Tottia hetken aikaa maneesissa. 

Lauantaille oli suunniteltu maastoilua mutta seudulla kävi pienimuotoinen syysmyrsky koko päivän joten maneesi veti puoleensa. Näin mukavuudenhaluiseksi sitä sitten tulee maneesitallilla! ;) Olin suunnitellut että voisin virittää maneesiin jonkun mini-ristikon mutta pidin kuitenkin puomit maan tasalla kun maneesissa oli sen verran muuta menoa. Laitoin siis viuhkan malliset ravipuomit ja menin niitä muutamia kertoja kun osuivat sopivasti kohdalle. Tuosta ratsastuksesta jäi paljon parempi mieli kun torstaista! Yritin keskittyä mahdollisimman hyvin tiistaina tunnilla treenattuihin perusasioihin.

Eilen illalla menin vielä takaisin tallille, koska ohjelmassa oli tallin 20-vuotisjuhlat ja samalla pikkujoulut. Maneesissa nähtiin muutama esitys - pienten junnujen näytelmästä poniratsukon kür-ohjelmaan, neljän mustan hevosen katrilliin ja loppuhuipennuksena tallin seniori, 33-vuotiaaksi kääntyvä new forest- ruuna tuotiin maneesiin kunniavieraan ansaitussa asemassa. Esitysten jälkeen meno jatkui vielä pienemmällä porukalla, ja hauskaa oli sen verran että huomasi olosta vielä tänä aamuna!

Tälle päivälle en ollut suunnitellut mitään erityistä ohjelmaa, ja kun tallikaveri kyseli mukaan käyntimaastoon niin päätin lähteä kun kelikin näytti todella hyvältä. Kiersimme vajaan tunnin mittaisen jo tutuksi muodostuneen lenkin joka kulkee ison tien yli, osittain metsäpoluilla ja muuten hiekkatiellä. Lenkki meni tosi hyvin, eli siitäkin jäi taas hyvä mieli! Tiedä sitten onko syynä kaamosmasennus vai mikä, mutta olen ottanut viime aikojen vastoinkäymiset turhan rankasti ja ruvennut epäilemään kaikkea omaa tekemistäni. Pitäisi vaan lähestyä asioita positiivisesti ja päättäväisesti, siten että seuraavalla kerralla menee paremmin. Jospa tämän viikon onnistumiset kantaisivat taas eteenpäin! 

Tässä siis melko normaali viikko, eli neljävuotiasta on liikutettu neljä kertaa + nuo talutteluhetket siihen päälle. Jos jotain niin torstain kiireratsastuksen olisin voinut vaihtaa juoksutukseen niin olisi tullut vielä enemmän vaihtelua. En kuitenkaan halua juoksuttaa kovin tiheästi ja viime viikolla tuli juoksutettua pari kertaa "kuurina". Myös maastoilua haluaisin vielä enemmän ohjelmaan, valitettavasti tallin viereinen pelto on kärsinyt sateista sen verran ettei sinne ole juurikaan menemistä tällä hetkellä. Siitä saisi helposti yhden maastokävelypäivän viikkoon riippumatta siitä onko maastoseuraa juuri sopivasti saatavilla. Pakkasia ja lumia odotellessa, ja etenkin lumen tuomaa valoa! 

Hyviä pikkujouluja kaikille lukijoille, toivoo Totti!

2 kommenttia:

  1. Tämä oli mielenkiintoinen, mä aina tykkään lukea näitä viikko-ohjelmia kun omallekin sellaisen yleensä suunnittelen. Eri asia sitten miten ne toteutuu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvä että oli mielenkiintoinen! Hoksasinkin etten ole ihan näin tarkkaan tainnut kertoilla viikko-ohjelmaa aiemmin. :) Jonkunlainen suunnitelma tulee tosiaan aina tehtyä, ja maastoonhan on pakko mennä viikonloppuna näin pimeään aikaan. Viime lauantaina oli kyllä varsin ihanaa ratsastaa maneesissa vaihteeksi aamupäivällä hyvien yöunien jälkeen, eikä väsyneenä työpäivän päätteeksi!

      Poista