Totti muutti sittenkin pari viikkoa sitten pihatosta tallin puolelle. Aiemmin niin nöyrä pikkupoika huomasi voivansa pomottaa kivaa ponikaveriaan ja otti tilaisuudesta vaarin. Ehkä pihatossa sittemmin tehty makuutilan laajennus olisi auttanut, mene ja tiedä, mutta sanoin heti ongelmien tultua että omasta puolestani se voi viettää talven tallissakin, joten pihattoon keksittiin toinen laumakokoonpano. Totti ei ole ikinä ollut levoton tallissa, päinvastoin tuntuu aina rakastavan omaa karsinaansa. Se siis muutti talliin ja tarhailee nyt nuoren pv-ruunan kanssa. Kaksi nuorta ruunaa tuntuvat olevan todella hyvin samalla aaltopituudella.
Otsikon aiheeseen jouduimme tänään - ehkä hieman yllättäen ratsastuspilates-istuntatunnin yhteydessä. Aikanaan kävin lainaratsuni Sampon kanssa muutaman kerran Aira Toivolan tunneilla ja kun Aira oli taas tulossa tallillemme, innostuin mukaan Totin kanssa. Istuntaharjoittelulle on meinaan kipeästi tarvetta tällä hetkellä.
Tunti meni hyvin viimeisille minuuteille asti. Sain keskittyä hengitykseen, kääntämiseen, hiukan siirtymisiin... Parit laukannostotkin otimme ja yritin kovasti laukassakin keskittyä hengitykseen, rintakehän asentoon, jalkojen rentoon aukikiertoon... Paljon on mietittävää taas tauon jälkeen. Vaikka muissakin valmennuksissa korjataan istuntaa, ovat nuo Airan mielikuvat ja ohjeet ihan omanlaisiaan.
Loppuraveissa tapahtui sitten se väistämätön ja jopa pelätty ensimmäinen putoaminen, kävi melko nopeasti! Jalustin lipsahti jalasta vähän vauhdikkaammin, niin että se osui Tottia pohkeen paikan taakse. Totti tietysti säpsähti sitä, väistäen painetta vastakkaiseen suuntaan. Tämä riitti sillä hetkellä horjuttamaan tasapainoani yllättävän pahasti. Totti hämmentyi tuosta vielä pahemmin ja alkoi pukittelemaan. Pukittelu ei tietenkään auttanut asiaa, jonkun pukin verran roikuin kyljellä mutta sitten oli menoa ja vuorossa maneesin pohjantarkistus. Paikallaolijat sanoivat tapahtuman näyttäneen siltä että olisin jäänyt hevosen jalkoihin, mutta ainakin vielä tuntuu siltä että osumat ovat vain ensimmäisinä maahan osuneissa kohdissa. Totuus nähdään varmaankin parin päivän sisällä kun mustelmat ovat tekeytyneet.
Luulen että Totti oli tapahtuneesta vielä hämmentyneempi kuin itse olin, olen toisaalta miettinyt parin läheltä piti- tilanteen jälkeen koska oikeasti tipahdan Totilta ensimmäisen kerran. Sehän kävi sitten maneesin seinien sisäpuolella, istuntavalmennuksen yhteydessä. Mikä todennäköisyys! Putoamisen jälkeen tein vanhanaikaisesti eli kun hevonen oli otettu kiinni toisesta päästä maneesia, kiipesin samantien takaisin satulaan ja kävelin sekä ravasin muutaman kierroksen ympyrällä. Mitään isompaa ei siis ainakaan ole rikki.
Jos jotain niin tämä saa toimia herätyksenä pitämään paremmin huolta omasta kunnosta ja joustavuudesta. Rautakanki ei meinaan suoristunutkaan takaisin satulaan, kun tasapaino oli kertaalleen mennyt. Ja mikä tärkeintä, jos haluan pitää hevosen joustavana ja elastisena, täytyy vaatia myös itseltään samoja standardeja!
Huomenna tehdään pieni lenkki pellolla tallikaverin kanssa (jos ei yön aikana ilmene suurempia kolotuksia) ja sen jälkeen Totti saa O.T.E- hierontaa. Raaskisinkohan mennä itsekin hierojalle lähiaikoina.. ;)
Se äkillinen, terävä väistö suoraan sivuvasemmalle yllätti mutkin tuossa puoli vuotta sitten, horjahdus, joka päättyi sitten siihen, että vasen jalka oli kiinni satulan päällä jalustimen takertuessa siihen, samalla kun oikea liukui maahan...
VastaaPoistaOnneksi sulle ei käynyt ilmeisesti pahemmin, mutta kyllähän nuo maakosketukset aina hiukan kroppaa tömäyttävät.
Hui kamala - sinulla oli siis vähän vastaava tilanne! Minulla onneksi irtosivat jalustimet. Selän yli vaeltanut oikea jalka tuntui vähän vääntyneeltä mutta ei ole juurikaan kipeä. Ja oikea käsi ja olkavarsi ilmoittelevat olemassaolostaan. Niskaa seurailen eniten kun viimevuotisen lainaratsulta tippumisen jälkeen siinä epäiltiin välilevynpullistumaa, mutta noin muuten luulen että kyse on lähinnä mustelmista.
PoistaToivottavasti sinulla on lähtenyt hyvin käyntiin hevostelut uuden ratsun kanssa! :)
Kiitti, on lähtenyt todella hyvin alkuun tamman kanssa, se on aivan ihana!
PoistaJaiks, onneksi ei käynyt sen hullummin, ehkä... :)
VastaaPoistaEilen oli sen verran epäonninen päivä, etten itse edes harkinnut selkäännousua... Ehkä hyvä niin! :D
Juu nyt näyttäisi siltä että selvisin mustelmilla, vähän venähtäneellä kädellä ja kolahtaneella ylpeydellä ;)
PoistaOunou, onneksi ei tosissaan ilmeisesti pahemmin käynyt. Ne on aina nuo ensimmäiset tippumiset kuitenkin ikäviä, kun ei vielä tiedä miten hevonen reagoi lentäviin matkustajiin.
VastaaPoistaPerjantai 13 pitäisi ehkä viettää vain kotisohvalla, terkuin ylinopeussakot saanut. Ja kuka tietää vaikka hevosen selästäkin olisin tippunut, onneksi olin niin laiska etten ollenkaan sinne selkään kiivennyt :D
O-ou, ylinopeussakot ei ole kiva juttu nekään! Oma valmentaja sanoi eilen että onhan Totti ollut vähän herkkis uusien asioiden kanssa, eli jos kuskit roikkuisivat kyljellä harva se päivä niin ottaisi asian jo ihan lungisti. No, yritän joka tapauksessa kovasti pysyä kyydissä tästä lähtien! :D
PoistaOups, ensimmäinen kerta vaikuttaa enemmän omiin korvien väliin kuin hevoseen näin itse ainakin olen suhtautunut tilanteeseen. Toivon, ettei sinulle jää mitään peikko tippumisesta. Jollain tavalla se aina vaikuttaa, mutta vähitellen niistäkin pääsee ohi. Eiköhän teilläkin heppa ole niinkuin ennenkin, itse sitä aina tippumisen jälkeisenä ratsastuskertana on vähän kysyvä. Tsemppiä.
VastaaPoistaMeillä oli Tuikun kanssa perjantain pimeämaasto ja olisihan siinä voinut tippua, jalustin kyllä lipsahti jalasta pois. Tuttu paikka, missä aina Tuikku ollut varautunut ja nyt pimeässä niin uukkarithan siinä otettiin, niin nopsaan tapahtui, etten kissaa ehtinyt sanoa, mutta eteenpäin vain. Hämmästyksekseni pysyin selässä. :D Minä kun tunnun melkein vapaaehtoisesti "hyppäävän" pois selästä äkillisten tapahtumien jälkeen.
Hyvä että pysyit selässä!
PoistaMinäkin olin pysynyt jo aika monessa yllättävässä tilanteessa, mutta perjantaina eivät vaan omat refleksit olleet ihan ajan tasalla. En kyllä ihmettele muutaman viime työviikon jälkeen. Vaikka jossittelu on turhaa, sanoin kotona jälkikäteen että jos ei olisi ollut tuota monta viikkoa etukäteen varattua valmennusta niin en olisi edes kiivennyt selkään siinä väsymyksessä.
Lauantaina (hyvin nukutun yön jälkeen) uskaltauduin jopa käymään rauhallisessa maastossa tallikaverin kanssa. Mukava reissu oli eli eiköhän tämä meno jatku aika lailla normaalina, toivotaan näin. :)
Ihanaa syksyä myös sinulle ja Tuikulle :)