tiistai 11. elokuuta 2015

Kisadebyytti tehty

Viime viikko kuluikin kisavalmisteluissa, eli Totti oli isolla tallilla ja valmentaja ratsasti sen ensin maanantaina. Oli silloin jo oikein hyvän oloinen joten lepo tallissa oli tehnyt tehtävänsä. Tiistaina laitoin suitset Totille ja kävin sen kanssa taluttaen peltolenkin. Käytiin myös katsomassa lehmiä, jotka olivat vähän jännittäviä Totin mielestä - varsinkin kun pari ammua teki pienen pyrähdyksen. :D

Jälleen torstaina ja perjantaina oli luvassa lyhyet ratsastukset, eli laitoin itse Totin kuntoon ja pääsin näin ollen hieman katsomaankin sen menoa. Kun perjantaina tulin tallille, oli Totin harja jo letitetty sykeröille ihanan ponitytön toimesta. Melkoisen urotyön oli tehnyt peikkoharjan kanssa! Lauantaiaamuna paikkasin yön aikana irronneita haivenia muutamalla kumilenkillä.

Lauantaina oli sitten suuri päivä, kun Totti starttasi valmentajamme kanssa ensimmäistä kertaa 2- tason koulukilpailuissa. Ohjelmana oli helppo B:3, joka on suosittu ohjelma nuorille hevosille. Se ratsastetaan pitkällä radalla ja raviohjelmaan sisältyy mm. volttikahdeksikko, kiemuraura, sekä helppojen laukkaosuuksien jälkeen käyntiä pitkällä ohjalla.

Kun lähtölistat tulivat, huomasin että Totti olikin ainoa nelivuotias luokassaan. Kisat järjestettiin tällä isolla kotitallilla joten kisaaminen ei vaatinut pitkiä kuljetuksia tai muuta stressiä. Myös kisojen puitteet olivat mahtavat - verryttelyssä tilaa ja hyvät pohjat niin kentällä kuin maneesissa. Luokassa oli 37 startannutta, joista Totti oli melko alkuvaiheessa 40 minuuttia luokan alkamisen jälkeen, eli sopivasti ennen pahinta kisapäivän ruuhkaa. Verryttely oli maneesissa ja rata ulkokentällä.
Pieni kilparatsu oli verryttelyssä hieman jännittynyt eikä ihan normaalin reipas. Radalla Totti näytti taapertavan tasaisen varmasti, vähän tosikkona, laukassa jännitys aiheutti pientä kiireisyyttä.
Pisteet olivat 57,727% joka on hyvin kelpo suoritus nelivuotiaalle suomenhevoselle avoimesta luokasta. :) Laukkaan vain voimaa lisää, niin hyvä tulee! Ja sitähän ehtii hyvin rakentamaan.

Nyt plakkarissa on myös ensimmäinen kvaali ensi vuodelle viisivuotiaiden laatuarvosteluun. Se tuli ikäänkuin sivutuotteena tässä.

Tässä video radasta (linkki):



Alla hieman kuvia vielä - ilman merkintää olevat itse ottamiani, sekä muutamia paikalla olleen kuvaajan kuvia.









12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Olen kyllä tosi iloinen siitä miten hyvin meni! :) Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

      Poista
  2. Kelpo suoritus! :) Totti on jotenkin liikuttavan tosissaan tuolla radalla :D oli mukava nähdä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai sitä nyt vähän vakavoituu kun heitetään valkoisten aitojen sisäpuolelle :D Kiitos samoin, oli tosi mukava nähdä! Varmaan törmäillään jatkossakin seudun kisoissa.

      Poista
  3. Hyvä rata, hienosti Totti meni! Sillä on kyllä kivannäköinen liike etenkin ravissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ravi on Totin vahvuuksia - ei siis mikään näyttävä liitokavio-showravi, vaan tasaisen tahdikas perusravi. Kun ollaan tehty tunneilla vaikeampia asioita niin rento ravipätkä toimii sille jopa pienenä palkintona :)
      Valmentaja sanoi Totista jo laatarien aikaan sen olevan "ratahevonen" tasaisuutensa takia. Se olisikin sitten eka laatuaan omissa hevosissani... :D Eli toivotaan että kehitys jatkuu!

      Poista
  4. Hieno rata, onnea tyylikkäästä kisadebyytistä!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! :) t. ylpeä omistaja, tyylikäs meno on toki valmentaja-ratsastajan ansiota ;)

      Poista
  5. Voi kun olisi ollut kiva olla katsomassa teidän kisadebyyttiä paikan päällä, mutta kiitos näistä tunnelmista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo, kyllä sä toivon mukaan ehdit vielä monta kertaa! :)

      Poista
  6. Kivastihan rata meni, tasaisen hyvä suoritus ja ravi on mukavan näköistä. Hieno heppa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista! Hieno se on ollut omaan silmään aina, toivon mukaan kehitys jatkuu! :)

      Poista