torstai 6. helmikuuta 2014

Klinikalle oriina, kotiin ruunana

Eilen oli jännittävä päivä Tampereen-reissun merkeissä. Lisämaustetta odotukseen toi työpaikan infernaalinen flunssaepidemia, olin juuri ja juuri elävien kirjoissa räkätaudin jäljiltä ja sama tilanne oli mukaan lähteneellä ystävällä. Sairaskomppania lähti Tamperetta kohti köhien ja niistäen, koko lääkekaappi laukussa ja tuleva ruuna trailerissa.


Lähtö oli onneksi inhimilliseen aikaan sillä ruunausaika oli vasta 12.30, matkaan varattiin kolmisen tuntia ja olimme Teivossa hyvinkin täsmällisesti. Totti sai aamulla vain pienen nöttösen heinää, klinikan ohjeiden mukaan. Se pääsi hetkeksi tarhailemaan aamulla kotitallilla, sillä aikaa siivosin karsinan helpottaakseni paluuta joka olisi vasta illalla. Tuleva potilas matkusti yllättävän rauhallisesti pitkän matkan kokonaan ilman matkaevästä.

tähän kuuluisi äänitehoste *vinkaisu*

Totin sai viedä heti ilmoittautumisen jälkeen leikkaussalin viereisiin tiloihin jossa klinikkahoitajat alkoivat valmistella oripoikaa operaatioon. Leikkaava lääkäri oli itse Jukka Houttu, joka tuli hyväntahtoisesti tiedustelemaan etten ole enää aikeissa perua pallien poistoa. :)
Tälläkään kertaa eka annos rauhoittavaa ei "tuntunut missään", sen verran skarppina potilas oli. No kyllä se siitä rauhoittui ja siirrettiin kaatokarsinaan. Kaatovaiheenkin katsoimme vielä pienestä luukusta käytävän puolelta. Jalat laitettiin nippuun ja potilas nostettiin pöydälle, selälleen käännettynä.


Tässä vaiheessa poistuimme paikalta raviradan kahvioon ja kävimme vielä varustekaupassakin katselemassa.
Luulin että pahin jännitys olisi lauennut jo, mutta en saanut kahviossa alas kuin puolikkaan runebergintortun, ja varustekaupassa ei pystynyt miettimään mitään muuta kuin leikkaussalin tapahtumia. Silloin on todella poissa tolaltaan kun ei pysty hevosvarusteita katselemaan ajatuksella! :)

Tuon pienen kierroksen jälkeen menimme takaisin klinikalle odottelemaan. Menin kuikuilemaan leikkausosaston käytävälle onko uutisia, ja hetken päästä huomasin että Totti oli jo pehmustetussa heräämössä möyrimässä, eli yritti nousta ylös unenpöpperöisenä. Sen päässä oli  myös pehmustettu "kypärä" ettei kolhisi päätään ylösnoustessaan.

Isoista traumoista seuraa järjettömiä pelkoja vielä vuosia myöhemmin - ainakin tässä tapauksessa. Järkeen ei mahtunut että a) ruunaus on rutiinitoimenpide jossa ei kajota jalkoihin ja b) kyseessä on nuori hevonen jolla on neljä tervettä jalkaa. Jännitin siis heräämisvaihetta ja pystyyn nousemista suunnilleen enemmän kuin koko leikkaussalissa tehtävää toimenpidettä! Esimerkiksi nukutuksessa on varmasti paljon isommat riskit. Järjellä ajatellen pelkoni olivat aivan absurdeja. Mutta kun on kerran elämässään vastaanottanut puhelun leikatun jalan hajoamisesta juurikin heräämössä, niin minkäs teet, pysyyhän se mielessä myös seuraavalla leikkauskerralla - vaikka leikkaus olisikin aivan eri toimenpide! Ihmismieli on kerrassaan kummallinen.
Joka tapauksessa lähdin vielä hetkeksi pois heräämön ulkopuolelta. Kun tulin takaisin niin Totti oli jo pystyssä. Siinä vaiheessa uskalsin huokaista syvään - Kyllä, hevoseni on päässyt nousemaan ylös leikkauksen jälkeen. Nyt ollaan voiton puolella.

Totti sai huojua vielä hetken aikaa heräämössä, josta klinikkahoitajat siirsivät sen käytävän toiselle puolelle karsinaan. Karsinassa se sai vielä kipulääkkeen ja heräili jonkin aikaa. Kun klinikkahoitajat antoivat luvan lähteä kotiin ja paperihommat oli hoidettu, sai potilas jälleen päälleen full neck- villaloimen, oman riimunsa ja suojat jalkoihin. Totti käveli hieman tokkuraisenakin ihan suoraan traileriin.

Paluumatka sujui jo rennommissa tunnelmissa, tuore ruuna matkusti rauhassa eikä pistänyt pahakseen edes kuljetuskomppanian paria pysähdystä. Forssan kohdalla nälkä voitti jo jännityksen, ja Hesburgerista sai hieman suolaista evästä loppumatkaksi.
Totti oli onnellinen ja varsin nälkäinen päästessään omaan karsinaansa iltaheinille.

Hoito-ohjeet:
- Haavassa olevia tikkejä ei tarvitse poistaa, sulavat itsestään
- Kävelyä valjaissa/ratsain 2 viikkoa
- Sen jälkeen asteittain normaali käyttö
- Tarhaan viikon kuluttua (toim.huom. sitä ennen karsina/sairastarha)


Olen todella tyytyväinen hyvin menneeseen reissuun, sekä ennen kaikkea klinikan asiantuntevaan hoitoon ja muutenkin hyvään palveluun. Mietin etukäteen todella tarkkaan mihin vien Totin ruunattavaksi. Varmasti lähempänäkin olisi onnistunut ihan yhtä hyvin, mutta oman jännitykseni takia valitsin klinikan josta on tuttavapiirissä eniten hyviä referenssejä. Sen kerran kun vien hevosen ruunattavaksi, teen sen just siellä mikä parhaalta tuntuu, vaikka olisi vähän kauempana :)

"Leikitään!" 
Tänä aamuna otin karsinasta erittäin reippaissa sielun ja ruumiin voimissa olevan potilaan. Taluttelin kentällä noin puoli tuntia ja vein karsinaan. Totin tarhaan rajattiin sairastarhan kokoinen alue, kun tarha oli valmis niin sisällä seisomisesta närkästynyt potilas pääsi ulos ja katseli ihmeissään postimerkin kokoista aluettaan. Mitä ihmettä, tässäkin on aidat?! Jäi onneksi syömään heiniä ihan rauhallisen oloisena.
Nyt sitten ahkeraa kävelytystä pari viikkoa, sekä mahdollisten turvotusten seurailua.




Reissusta ei ole autenttisia kuvia julkaistavaksi, joten kuvituksena toimii viime sunnuntaiset irtojuoksutus-räpsäykset. :)


2 kommenttia:

  1. Hienoa, että kaikki on mennyt hyvin tähän asti! Samaan tyyliin Salamallekin tehtiin ko. operaatio eli sulavilla tikeillä. Viides päivä karsinassa oli sitten tuoreelle ruunalle liikaa, sen jälkeen se leijui jo aivan mahdottomana ja pääsi normaaliin arkeen hiljalleen takaisin. :)

    VastaaPoista
  2. Hyvältä kuulostaa, onnea uuden ruunan omistajalle! Pari viikkoa menee tosi nopsasti, ja ainakin mä ja Torsten saatiin ehkä syvennettyä suhdettamme jatkuvan kävelytyksen ja hoivaamisen ansiosta :))

    VastaaPoista