tähän kuuluisi äänitehoste *vinkaisu* |
Totin sai viedä heti ilmoittautumisen jälkeen leikkaussalin viereisiin tiloihin jossa klinikkahoitajat alkoivat valmistella oripoikaa operaatioon. Leikkaava lääkäri oli itse Jukka Houttu, joka tuli hyväntahtoisesti tiedustelemaan etten ole enää aikeissa perua pallien poistoa. :)
Tälläkään kertaa eka annos rauhoittavaa ei "tuntunut missään", sen verran skarppina potilas oli. No kyllä se siitä rauhoittui ja siirrettiin kaatokarsinaan. Kaatovaiheenkin katsoimme vielä pienestä luukusta käytävän puolelta. Jalat laitettiin nippuun ja potilas nostettiin pöydälle, selälleen käännettynä.
Tässä vaiheessa poistuimme paikalta raviradan kahvioon ja kävimme vielä varustekaupassakin katselemassa.
Luulin että pahin jännitys olisi lauennut jo, mutta en saanut kahviossa alas kuin puolikkaan runebergintortun, ja varustekaupassa ei pystynyt miettimään mitään muuta kuin leikkaussalin tapahtumia. Silloin on todella poissa tolaltaan kun ei pysty hevosvarusteita katselemaan ajatuksella! :)
Tuon pienen kierroksen jälkeen menimme takaisin klinikalle odottelemaan. Menin kuikuilemaan leikkausosaston käytävälle onko uutisia, ja hetken päästä huomasin että Totti oli jo pehmustetussa heräämössä möyrimässä, eli yritti nousta ylös unenpöpperöisenä. Sen päässä oli myös pehmustettu "kypärä" ettei kolhisi päätään ylösnoustessaan.
Isoista traumoista seuraa järjettömiä pelkoja vielä vuosia myöhemmin - ainakin tässä tapauksessa. Järkeen ei mahtunut että a) ruunaus on rutiinitoimenpide jossa ei kajota jalkoihin ja b) kyseessä on nuori hevonen jolla on neljä tervettä jalkaa. Jännitin siis heräämisvaihetta ja pystyyn nousemista suunnilleen enemmän kuin koko leikkaussalissa tehtävää toimenpidettä! Esimerkiksi nukutuksessa on varmasti paljon isommat riskit. Järjellä ajatellen pelkoni olivat aivan absurdeja. Mutta kun on kerran elämässään vastaanottanut puhelun leikatun jalan hajoamisesta juurikin heräämössä, niin minkäs teet, pysyyhän se mielessä myös seuraavalla leikkauskerralla - vaikka leikkaus olisikin aivan eri toimenpide! Ihmismieli on kerrassaan kummallinen.
Joka tapauksessa lähdin vielä hetkeksi pois heräämön ulkopuolelta. Kun tulin takaisin niin Totti oli jo pystyssä. Siinä vaiheessa uskalsin huokaista syvään - Kyllä, hevoseni on päässyt nousemaan ylös leikkauksen jälkeen. Nyt ollaan voiton puolella.
Paluumatka sujui jo rennommissa tunnelmissa, tuore ruuna matkusti rauhassa eikä pistänyt pahakseen edes kuljetuskomppanian paria pysähdystä. Forssan kohdalla nälkä voitti jo jännityksen, ja Hesburgerista sai hieman suolaista evästä loppumatkaksi.
Totti oli onnellinen ja varsin nälkäinen päästessään omaan karsinaansa iltaheinille.
Hoito-ohjeet:
- Haavassa olevia tikkejä ei tarvitse poistaa, sulavat itsestään
- Kävelyä valjaissa/ratsain 2 viikkoa
- Sen jälkeen asteittain normaali käyttö
- Tarhaan viikon kuluttua (toim.huom. sitä ennen karsina/sairastarha)
"Leikitään!" |
Nyt sitten ahkeraa kävelytystä pari viikkoa, sekä mahdollisten turvotusten seurailua.
Reissusta ei ole autenttisia kuvia julkaistavaksi, joten kuvituksena toimii viime sunnuntaiset irtojuoksutus-räpsäykset. :)
Hienoa, että kaikki on mennyt hyvin tähän asti! Samaan tyyliin Salamallekin tehtiin ko. operaatio eli sulavilla tikeillä. Viides päivä karsinassa oli sitten tuoreelle ruunalle liikaa, sen jälkeen se leijui jo aivan mahdottomana ja pääsi normaaliin arkeen hiljalleen takaisin. :)
VastaaPoistaHyvältä kuulostaa, onnea uuden ruunan omistajalle! Pari viikkoa menee tosi nopsasti, ja ainakin mä ja Torsten saatiin ehkä syvennettyä suhdettamme jatkuvan kävelytyksen ja hoivaamisen ansiosta :))
VastaaPoista