torstai 26. joulukuuta 2013

Hurjat talvikelit

Kovin monena talvena ei varmasti voi irtohypyttää kentällä tapaninpäivänä! Mutta tänään oli siis irtohypytystä ohjelmassa. Totti sai hengata kentällä vapaana kun laitettiin kujaa pystyyn, käytti energiaansa jo itsenäiseen verryttelyyn - spurtteihin, pukitteluun (äänitehosteina "miehekästä" vinkumista!) ja myös etujalat kauhoivat laukassa välillä hyvinkin aktiivisesti.

Tässä pieni videokooste taas hypyistä: 


Alkuun sukelsi kujaan vauhdilla ja todella itsevarmasti. Kun puomit nostettiin esteiksi niin keskittyminen parani hiukan. Yhden ainoan kerran tiputti okserin ja siitä oikein suivaantui, seurasi pari kiukkuista pukkia ja pään viskelyä. Okseri oli korkeimmillaan n.90cm korkeudessa. 
Jos plussakelit jatkuvat vielä niin yritetään saada ohjelmaan piakkoin vielä toinenkin irtohypytyskerta. 

Kenkiä ei vieläkään ole lapsihevosella mutta eiköhän se kengittäjä saavu pian joulupyhien jälkeen. Nyt ei onneksi ole paniikkia kengityksen kanssa kun kaikki jäät sulivat pois. Mutta kelithän voivat muuttua hetkessä kuten tähän ihanaan Etelä-Suomen talveen kuuluu!

Superkurjien kelien takia Totti sai myös ohuen sadeloimen niskaansa pahimpien sadepäivien ajaksi. On toistaiseksi osannut käyttäytyä loimi päällä ihan siivosti.



Pian seuraa myös suuria askelia pienen hevosen ratsun uralla, onhan Totti jo viittä päivää vaille kolmevuotias. :-) Katsotaan onko niistä uutisia jo ihan lähipäivinä!

2 kommenttia:

  1. Ihana, onpa hän innoissaan esteistä! :))

    VastaaPoista
  2. Tuo Tottisi hyppyinto ja taito tulee varmaan äidin puolelta ;) (tai ainakaan hyppylahjat eivät ole meidän Tottiinnoon osuneet... ;) )


    Kertakaikkiaan ihana yhdistelmä innokkuutta ja malttia :)

    VastaaPoista