Syksyn kisoja ja satuloita

Ja taas kerran kävi näin! Aloin kirjoittamaan Ypäjästä postausta heti kisojen jälkeen, mutta koska työkiireet, lomareissu ja taas työt, jäi se luonnoksiin. Taidan aina tavoitella kuuta taivaalta postausten kanssa mutta ehkä yritän nyt "keventää" ja kirjoitella aina senhetkisen fiiliksen mukaan kerralla valmiiksi. :) 

Totti on kisannut syksyn aikana pari helppoa A:ta valmentajan kanssa, ja itse olen sitten tahkonnut näitä heC/B- tasoisia luokkia muutaman. Nyt kirjoittelen lähinnä näistä omista starteista.

Ypäjällä tuli ehkä tämän kauden pohjanoteeraus radalla matkustamisen kanssa. Alla oli valmentajan virittämä, hyvin läpiratsastettu hevonen ja kaikki tuntui upealta verkassa. Radalla sitten pakka levisi kuin Jokisen eväät. Ohjat roikkui pyykkinaruina, istunta oli niin ja näin… Vaikka sanoin että "tuntui ihan OK:lta" niin oikeastihan en edes muistanut mitä radalla tapahtui kun keskityin taas vaan pysymään reitillä ja kaikki kouluratsastusta muistuttava jäi mielestä. ;) Tulos taas 58% ja risat. Olin vähän maani myynyt kun pidin realistisena tavoitteena yli 60% tulosta. Mutta minkäs teet - jos ratsastaa huonosti, niin ovat pisteetkin sen mukaiset. 

Kun pääsin pahimman harmituksen yli, onnistuin noteeraamaan myös hyvät asiat. Hei me reissattiin taas ihan ilman apukäsiä, ja ilman ongelmia! Luotin tietysti myös suomenhevosihmisten avuliaisuuteen jos jotain olisi tullut. Ja se verkka oli hieno - verkan voittajat…?

Ypäjällä :) 

Ratsukunkkarien jälkeen seurasikin kisataukoa. Ilmoittauduin sisuuntuneena Ypäjän lokakuun kisojen helppoon B:hen, mutta peruin sen ilmoittautumisajan kuluessa kun auton huolto osui samalle päivälle. Onneksi lähiseudulta löytyi sopivat seurakisat samalta lokakuun lopun viikonlopulta, siellä ratsastimme keväältä tutun aikuismerkin ohjelman. Tulos oli taas kerran sen reilun 58%, mutta fiilis ihan erilainen kuin Ypäjän jälkeen. Tällä kertaa olin radalla läsnä ja pystyin reagoimaan siihen mitä tapahtuu: "oho nyt se juoksee, vähän puolipidätettä.. nyt hyvin kulmaan..".. Muutama kohta olisi voinut mennä paljon paremminkin eli sorruin myös liikaan nysväämiseen, ja ratsastin yhden siirtymisen hieman väärässä kohtaa (ei tullut väärin ratsastusta, vain 5 ja myöhässä mutta tuo oli ihan oma moka kun en luottanut opetelleeni radan oikein). 

..ja Perniössä. Voittajafiilis vaikka voitto jäi kauas ;)

Tärkeimpänä tuolla radalla ja sen videota katsellessa tajusin meidän perusongelman mitä valmentaja on hokenut ja korjannut parhaansa mukaan jo kauan. 

Kotitallilla, niin valmennuksissa kuin yleensä itsenäisestikin, Totilla on yleisesti ihan hyvä laukka. Toki saisi olla voimaa lisää, mutta se kehittyy ajan mittaan. Kunhan ratsu kulkee suorana ja reagoi pohkeeseen niin kaikki onnistuu. Jos taas tuudittaudun siihen että nyt menee hyvin, alan matkustamaan jonka jälkeen pikkuhiljaa terävyys vähenee ja kohta hevonen on taas valmentajan läpiratsastuksen tarpeessa.
Tästä päästäänkin perusongelmaan. Käynti ja ravi ovat niin paljon helpompia niin hevoselle kuin ratsastajallekin, että niiden kanssa saadaan tasaista pätkää kisoissa jopa "tuurilla seilaten". Laukka sen sijaan on pahimmillaan ihan jäätävää valkoisten aitojen sisäpuolella. Ja syyhän on se ettei Totti ole rehellisesti pohkeen edessä, koska jännityn itse enkä saa sitä tarpeeksi hyvin avuille jännässä paikassa. 

Tämä pitää korjata kotona, niin että laukan laatu on priimaa ihan joka kerta ja pystyn itse korjaamaan mahdolliset vinoudet ja muut arjen ongelmat eli pysyn skarppina ja jämptinä oman ratsastuksen kanssa. Kunhan saan tuon taottua omaan selkärankaan ja perstuntumaan, niin on edes jonkinmoinen häviävän pieni mahdollisuus siitä, että tämä onnistuisi myös kisakentällä. ;) 

Tässä siis talveksi (ja koko loppuelämäksi) treenattavaa! 

Tarkkasilmäiset saattavat huomata että syksyn viimeiset kisat käytiin taas luottopenkin eli Prestigen estesatulamme kanssa. Koulusatulan kanssa on soudettu ja huovattu, aina vähän säädetty jostain kohtaa, jonka jälkeen on ollut hetken hyvä ja sitten taas tuntunut siltä että joku tökkii vastaan. Testasin alkuun ihan puolivitsillä yhtä toista koulusatulaa ja maailma avautui, kuinka paljon helpompi siinä oli olla verrattuna tuohon omaan satulaamme. Etenkin jalkojen asennon ja istunnan jännittymisen takia olen saanut paljon huutia valmentajalta.
Nyt sitten tein päätöksen laittaa flättärimallisen Amerigo Vega- koulusatulan vaihtoon. Jos ei hevonen tykkää siitä eikä ratsastajat (toki näillä voi olla jotain yhteyttä keskenään), on turha toivoa että tilanne maagisesti muuttuisi. 

Viime viikko on siis mennyt satuloiden kokeiluissa. On testattu Equipe Oraclea, Prestige D1 Icelandia pariakin yksilöä, yksi Custom, selkään heitettiin monta muutakin joiden kanssa en ratsastanut, muun muassa yksi Childericin yksilö jossa oli hieman vääränlaiset paneelit Totille.
Parhaaksi on nyt osoittautunut Frank Bainesin uutuusmalli, allaolevassa kuvassa satula ratsastuksen jälkeen. Shokki on että tuohan on 17,5" satula, mutta paneelien pituus ja istuimen koko kyllä ihan verrattavissa muiden merkkien 17-tuumaiseen. 

Miltä näyttää? :) 

Tämä kokeilusatula ei valu tai keiku. Satulassa jalka tuntuu tipahtavan oikeaan asentoon kuin luonnostaan eikä tarvitse hakea/vääntää/seilata/härvätä satulassa. Sain pidennettyä jalustimia yhdellä reiällä. Ja valmentaja antoi viime tunnilla mukavan palautteen - nyt sä näytät kouluratsastajalta siellä… Samoin kun ratsastin itsenäisesti niin tallikaveri kommentoi spontaanisti hienoa oikeaa laukkaa. Eli Tottikin kulkee. 

Nyt olen ihan hilkulla ottaa tämän satulan vuokralle ensi alkuun, viikonlopun aikana pitäisi tehdä päätös ja vielä on sisarmalli kokeilussa. Eli jos ei tule ylläreitä, ehkäpä "Frankki" jääkin meille ja jollei Amerigo käy kaupaksi myyntivälityksessä, annan sen vaihdossa jos (toiveajattelua) kyseessä on ihan pysyvämpi ratkaisu - sopii toivoa koska tuo vuokraaminenkaan ei ole ihan ilmaista. 

Paljon muitakin kuulumisia olisi - erilaisista valmennuksista ja muutenkin arkimenosta. Mutta tästäkin tuli maratonpostaus niin jätetään jotain seuraavaan kertaan. :)
Kommentit ovat erittäin tervetulleita <3