Kuulumisia maneesijaksolta

Hevosihmisistä on sanottu hassunhauskasti että uskonnon arvosana on kymppi ja laskento nelonen. Mutta mitä sitten jos se usko alkaa horjua? Uskolla tarkoitan tässä tapauksessa luottamusta omaan tekemiseen, siihen että osaisi tehdä järkeviä asioita oman hevosen kanssa.

Koko ajan takaraivossa kolkuttaa haave siitä että se lupaava nuori olisi aikuisena osaava ratsu, mutta polku tuntui olevan hukassa loppusyksystä - alati virtaa keräävän hevosen, vaihtelevien kelien ja epävarmuutta keräävän ratsastajan yhdistelmässä. Maneesille lähteminenkin tuntui ylivoimaisen vaikealta, arki-illat lyhyiltä ja pussipimeiltä, viikonloppuisin sitten taas oli valoisaa joka mahdollisti maastoilun.

Onneksi olin jo viime kesänä puhunut tutun valmentajan kanssa pienestä leirijaksosta, joten ennen joulua (kun vielä podin lainaratsulta tippumisesta aiheutuneita kolhuja) oli hyvä aika muistutella ja tarkentaa ajankohtaa. Kun ajankohta oli sovittu, huokaisin syvään ja keskityin vaan pitämään molemmat ehjinä sinne asti. Mitään ikävää ei siis tapahtunut ja olihan meillä mm. ihanat joulumaastot, mutta joka lenkki oli vähän edellistä jännittyneempi, hevonen pystypäisempi ja rentoja pätkiä oli vähemmän. Olisi se varmaan siitä tasaantunut ajan mittaan, reippaalla tasaisella liikutuksella kun olisin vaan saanut oman varmuuteni takaisin.

Silti oli helpottavaa mennä hetkeksi tutulle maneesitallille, ja ikäänkuin luovuttaa vastuu tutulle valmentajalle. Ensimmäisen viikon maanantaina odotin jännittyneenä tietoa siitä, miten on mennyt ja kun sain viestin että kaikki on mennyt hyvin, niin huokaisin taas helpotuksesta. Molemmat viikot ovat menneet samaan malliin, eli alkuviikosta pari ratsutuskertaa (työt ovat haitanneet harrastuksia eli en ole valitettavasti päässyt katsomaan), molempina torstaina on ollut valmennustunti, jonka aluksi valmentaja on ratsastanut hetken aikaa alle niin olen päässyt kunnolla tuntemaan miten ratsun pitäisi kulkea. Valmennustunnin jälkeen loppuviikosta on ollut ohjelmassa vielä ratsutus tai ainakin juoksutus. Väliviikonloppu oli ihan vapaata miettimisaikaa, mikä tuntui tekevän tosi hyvää Totille!

Viime viikon keskiviikkona leuka loksahti kun näin Totin liikkeessä, taitavan ratsastajan kanssa maneesin hyvällä kuitupohjalla. Olen toki aiemminkin ihaillut sitä, jo alkuratsutuksen aikaan, mutta tuntui siltä että hevonen oli edennyt viime aikojen "maastoilumoodista" valovuoden verran!
Ja kun kiipesin itse selkään, niin se tuntui heti todella herkältä ja pehmeältä. Ihan Hevoselta eikä varsalta. Tunnilla tuli myös noloja havaintoja, esimerkiksi oma ratsastuskuntoni on ihan pohjamudissa! Parin harjoitusravikierroksen jälkeen tuntui jo siltä että happi loppui kun ratsuhan oikeasti ravasi pyöreänä. :) Ohjelmassa siis kunnonkohotusta ja syvien lihasten esiin kaivamista. Laukka tuntui vielä paljon ravia hankalammalta.

Eilen oli vuorossa tämänviikkoinen tunti. Taas sama kuvio, ensin valmentaja ratsasti hetken aikaa ja sen jälkeen kiipesin itse selkään. Sama homma tälläkin kertaa, ravissa sain hyviä pätkiä mutta laukka on vaikeampaa, tosin nyt pääsin jo vähän jyvälle. Olen siis aiemmin tyytynyt siihen että Totti nostaa laukan ja jotakuinkin jatkaa sitä (mikä on ollut hyvinkin helppoa esimerkiksi maastossa toisen perässä), mutta nyt pitäisi ratsastaa laukkaa. :)

Alla pieni videoklippi eilisestä tunnista, omaa menoani siis siinä puhelimella kuvattuna:

Vielä tämä viikonloppu ollaan maneesitallilla. Maanantaina päivällä Totti kengitetään, illalla käydään vielä yhdellä tunnilla, ja samoin alkuviikosta siirrytään uudelle kotitallille.

Mitä tapahtuu sitten siitä eteenpäin?

- Kaikessa ratsastuksessa, niin maastoilussa kuin muussa, hevosen pitäisi pysyä hyvässä kontaktissa ja pyöreällä kaulalla. Itsestäänselvyys? Jotenkin päässyt unohtumaan viime aikoina. Olen tyytynyt epävarmuuttani siihen "vähän sinnepäin"- menoon.
Hevonen on viimeistään nyt näyttänyt että tämä on ihan piece of cake, eli paine kohdistuu allekirjoittaneeseen, siihen että onnistun itse olemaan johdonmukainen kaikessa tekemisessä.

- Kotona paljon kiipeilyä (kunhan löydetään hyviä paikkoja), takaosaan lisää voimaa.

- Yritetään päästä tunneille säännöllisesti, mielellään viikottain.

- Mahdollisuuksien mukaan 1-2 (mielummin kaksi) samanlaista tiiviimpää ratsutus/valmennusjaksoa vielä ennen laatuarvostelukarsintaa joka on huhtikuun lopussa. Itse en siis aio esittää Tottia karsinnassa, älkää pelätkö.. ;)

- Yhtenä hyvänä liikutus/jumppausmuotona varsinkin jos pohjat sallivat pelkän käyntityöskentelyn, haluaisin harjoitella myös ohjasajoa. Pitäisi käydä ensin hakemassa tuntumaa ystävän hevoselta & ponilta joilla on ajettu valjakkoajoa.