perjantai 17. lokakuuta 2014

Täällä ollaan edelleen :)

Ei voi muuta kuin pahoitella aivan liian pitkäksi venähtänyttä taukoa blogin puolella! Ypäjän kunkkariviikonlopun jälkeen syksy pääsi yllättämään toden teolla - kiireellä, stressillä ja pienehköllä "kisaväsymyksellä". Työn + tallin jälkeen energia on ollut pakkasen puolella ja konetta en ole avannut juurikaan kotioloissa. Monta kertaa olen suunnitellut tulevia postauksia, Ypäjän raportin Blogger- luonnoksessa on päivämäärä 22.9... Eli lukijat eivät ole jääneet unholaan, toivottavasti pysytte jatkossakin "mukana"!
Viime viikolla oli vuoden tärkein työviikko (iso asiakastapahtuma) ja nyt on sellainen olo että elämä jatkuu taas, pimeästä syksystä huolimatta!

Viime aikojen kuulumisista lyhyesti: 
Totti sai kunkkarien jälkeen n. viikon pienen loman. Tämän jälkeen jatkettiin satulakokeiluja, ja läheisen satulafirman autokin tuli paikan päälle tallille. Sieltä löytyi sopiva estesatula, Kieffer Donau, joka on nyt vielä vuokrasopimuksella mutta toivottavasti satula sopii pitkään ja jää ihan omaksi. 

Myös Totin ratsutus jatkui syyskuun ajan 1-2 kertaa viikossa, itse lähinnä maastoilin ja jätin kentällä menon hetkeksi ratsuttaja-tallinpitäjällemme. Joka kerralla Totti tuntui ottavan harppauksia eteenpäin, etenkin laukan suhteen tapahtui joku "loksahdus". Maastossa Totti kyllä laukkaisi sujuvasti mutta kentällä laukka on ollut vielä hieman vaikeaa vahvaraviselle ruunalle. 
Yhdellä lauantai-illan maastolenkillä sain myös todeta ettei 3-vuotiaaseen ole sokeasti luottaminen, kun Totti säikähti peltikasaa ja kieppasi sujuvan U-käännöksen... En siis onneksi tippunut, mutta sen jälkeen olen ollut hieman harkitsevampi yksin maastoilun suhteen. ;)

Myös ajo otettiin uudelleen ohjelmaan, ensin käytiin yksi lenkki niin että olin vain apukuskina mukana, ja viime viikonloppuna kävin ekaa kertaa pitkästä aikaa ajamassa itse, niin että avomies oli mukana. Matkalla tuli vastaan mm. maansiirtofirman kaivinkoneet (ihan paikoillaan, viikonloppua viettämässä ilman työmiehiä), useita autoja, ja kaiken kukkuraksi yksi TODELLA ahtaassa paikassa tapahtunut auton ohitus, niin että takaapäin lähestyi traktori koko ajan. Vaikka omat hermot meinasivat sortua hätäilyyn, niin loppu hyvin, kaikki hyvin ja ei voi muuta sanoa kuin että Totti on todella toimiva hevonen! Se kyllä selvästi hakee turvaa ihmisistä, joten ei muuta kuin omalle asenteelle kunnon Zen-treeniä ja uskoa omiin taitoihin tiukassakin paikassa.. :-)

Alla myös yksi rakennekuva joka otettiin tällä viikolla. On se ihan hevosen näköinen ainakin omaan silmään. 




Ja silmästä puheenollen.. ensi viikon torstaina on kontrolliaika Helsingissä. Sitä odottelen innolla ja tottakai myös pienellä jännityksellä. Omalla mutu-tuntumalla silmän sidekalvosiirre on asettunut oikein hyvin ja kesällä kehittynyt liikaliha on hävinnyt siitä. Silmä näyttää omaan silmään kirkkaalta ja "vakaalta" ja Totti myös aivan todistettavasti näkee vaurioituneella silmällä - ainakin jotain. Ainoat paikat joissa vamma "näkyy", ovat traileriin lastaamisen yhteydessä. Siinä Totin pitää ottaa hetki aikaa tilannekatsaukseen, ei mitenkään protestoiden tai pahasti kuitenkaan. 
Ratsastettaessa on havaittavissa pientä toispuoleisuutta, eli vasempaan kierrokseen (vaurioitunut silmähän on oikea) taipuminen on huomattavasti vaikeampaa. Tätä olen nyt harjoittanut juoksuttelemalla muutaman kerran. 

Tässä siis viime aikaisia kuulumisia nopeasti kirjoiteltuna. Nyt kun sain draivin päälle niin yritän saada samalla innolla Ypäjän-postauksetkin tehtyä loppuun asti. Laatari- ja orikavalkadi-materiaalia siis tulossa hyvinkin nopsaan. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti