keskiviikko 6. elokuuta 2014

Takaisin normaalielämään?

Viime kirjoituksesta on taas vierähtänyt aikaa, kun olin viime viikon hevosettomalla lomareissulla. Tai en kokonaan hevosettomalla, koska majoituspaikkamme Tanskassa oli B&B:n virkaa toimittavalla hevostilalla, ja tulihan käytyä yhdessä hevostarvikeliikkeessäkin tonkimassa Outlet- ja kirppisosastoja. :)

Poissaoloni aikana Totin lääkitys väheni asteittain eläinlääkärien ohjeiden mukaan, ja viimeiset silmätipat annoinkin viime viikonloppuna kotiin palattuani. Eilen oli sitten odotettu kontrolliaika lähiklinikalla kun Helsingissä Tottia tutkinut oftalmologi oli konsultaatiokäynnillä meilläpäin.

Sidekalvosiirre on ilmeisesti jäämässä paikoilleen, suojaa vaurioitunutta kohtaa ja siirteen verisuonien katkaisemisesta olisi todennäköisesti enemmän haittaa. Siirteeseen on kertynyt hieman liikalihaa jonka pitäisi rauhoittua ajan mittaan, kun tikit ovat sulaneet. Silmän sisäosissa ei ole aktiivisia tulehdusmuutoksia, mutta linssivaurioon liittyvät muutokset ovat hieman edenneet. 

Toiminnallinen näköennuste on hyvin heikko. 



Tottakai jollain ajatuksen tasolla tiesin tämän, mutta ainahan sitä toivoo jotakin ihmeparantumista. Koska ei ole perusteltua pitkittää lääkityksiä, niin lääkityskatetri poistettiin ja nyt saadaan palailla niinsanotusti normaaliin elämään. 
Silmänseutua suojataan edelleen kärpäsiltä hupun kanssa, joko normaalin kärpäs/UV-hupun kanssa tai tilanteen mukaan käytetään myös tummaa huppua "valosuojana". 
Jos silmä aiheuttaa selkeitä ongelmia jatkossa, suositteli eläinlääkäri silmän poistoa. Seuraava kontrolli on 2kk päästä. 

Eilen illalla Totti pääsi taas tarhaan tutun ystävänsä kanssa. Ruunat rapsuttivat toisiaan transsissa puoli tuntia. Siinä siis yksi askel kohti normaalia elämää. 

14 kommenttia:

  1. No voi nyt harmi :( Toivottavasti nyt parantuis niin ettei koko silmää tarttis poistella. Täällä tsempataan kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, vaikka on niitä ns. hyviä esimerkkejä silmän poistosta niin kyllä mä silti toivon ettei siihen tarvitse mennä!

      Poista
  2. Voi ei. Toivottavasti sulla oli hyvä loma.

    Teidän tapaturma on niin käsittämättömän huonoa tuuria - siis aivan absurdi tilanne! Toivotaan edelleen ihmeparantumista - ja jos sitä ei tapahdu, onneksi hevoset selviävät yhdellä silmällä.

    Aivan ihana tuo makoilukuva aamuauringossa. Tosi tunnelmallinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyvä loma, kiitos! :) En edes vihjaissut B&B:n pitäjälle olevani hevosihmisiä, ihan hiljaisuudessa vaan tarkkailin hyviä puitteita. Ja toteutin pienen "Shop til you dropin" siellä heppatarvikeliikkeessä ;)

      Kun eilen tilasin Hevarista alehintaan uuden Walshin riimun messinkisoljilla, niin morkkis iski taas loppuillaksi, "miksi sillä oli halpisriimu jossa oli muovisekoitetta olevat soljet...". Onneksi avomies jaksaa väsymättä takoa päähän että en voi asialle mitään enää, ja elämä jatkuu. <3

      Kannoin muutamaan otteeseen kameraa mukana aamulääkitsemisten aikaan, täytyy siitä ottaa hyöty irti kun liikkuu tallilla ihanan aamuauringon aikaan :D

      Poista
  3. Piti sanoa samaa kuin Jilla, ihana tuo eka kuva!

    Nyt vain (jälleen) kaikki sormet ja varpaat ristiin, että silmä tokenee edes jotenkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista :) avomieheni sanoi tuon kuvan edustavan Suomen kesän lisäksi myös scifiä Post Apocalypse- teemaa, hevonen happinaamarissa ja sumuisessa ydinlaskeumassa... tulkintoja on monia :D

      Kyllä mäkin toivon ihan koko ajan että siirteen tuoma verisuonisto edistäisi vielä jotenkin paranemista. Eikä ainakaan ottaisi takapakkia.

      Poista
  4. Kyllä hevonen yhdelläkin silmällä pärjää! Tulehduksesta olisin enemmän huolissani kuin näön menemisestä vaikka tietenkin aina tällaiset tapaturmaiset loukkaantumiset tuntuvat niin turhilta ja masentavilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on aivan totta, se on hyvä ettei nyt vaikuttaisi olevan aktiivisia tulehdusmuutoksia, ja hevonen on ihan oma itsensä, kivuton ja hyvässä pyöreässä kunnossa. Näillä mennään, oli toinen silmä sitten vajaanäköinen tai kokonaan sokea, tai jopa joskus poissa kokonaan!

      Poista
  5. Tosi huonoa tuuria että tuo koko tapaturma ylipäänsä tapahtui. Mutta komppaan muita, käsittääkseni hevonen pärjää aika hyvin yhdelläkin silmällä ja onneksi silmän tilanne on kuitenkin nyt sillä lailla vakaa että tulehdusta ole. Tsemppiä jatkossakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! <3 Toivotaan tosiaan että vakaa tilanne pysyy eikä tulehduksia tule jatkossakaan.

      Poista
  6. Niin ihana aamuauringosta nautiskeleva Totti <3

    Mä aion toivoa viimeiseen saakka että silmä paranee ja näkö säilyy !
    Kohtuuttomat seuraukset yhdestä pienestä äksidentistä, mutta kuten sanottu hevoset pärjäävät yhdellä silmällä varsin mainiosti.
    Kaikkea Hyvää Totille !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ihana tunnelmallinen aamuhetki tuo olikin :)

      Kiitos tsempeistä, Totti vaikuttaa porskuttavan aivan mainiosti, toivotaan että tilanne pysyy! Ja ties vaikka se silmäkin parantelisi itseään vielä kaikessa hiljaisuudessa.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Hyvää! Kiitos kysymästä <3 Monta postauksen aihetta on mielessä. Satulansovittelut, huppujen tuotetestaus ;) ja irtohypytykset... Josko tässä pimenevinä iltoina saisin taas istahdettua koneen ääreen vapaa-aikana. Kuulumisia siis tulossa tarkemmin, toivottavasti pian! :)

      Poista