keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Vauhdikasta menoa ja uusia ystäviä

Hups! Taas on tauko venähtänyt turhan pitkäksi! Paljon on päivitettävää ollut mutta jestas kun päivät ja etenkin illat menevät nopeasti. 

Ensinnäkin, irtohypytettiin ekaa kertaa tänä keväänä. Alla huonohkolaatuinen videointi. Totti sai taas verrytellä (riehua) kentällä vapaana kujan pystyttämisen ajan. Hyppyjä otettiin aika lailla pienillä esteillä, ihan mielenvirkistys- ja jumppamielessä. 


Sulasta kentästä hyödyttiin myös siten, että Totti aloitti laukkaamisen ratsastajan kanssa. 



Ratsastuksen kanssa edetään nyt todennäköisesti niin että kiipeän vielä itse pari kertaa Totin selkään (toivottavasti saan jotain kuvatodisteitakin!), ja sen jälkeen pidetään ratsastuksesta taukoa ainakin laatuarvostelukarsintojen yli. Totti on nyt erittäin hyvässä vaiheessa 3- vuotiaaksi suomenhevoseksi joten on todella ansainnut miettimistauon! 

Ennen laatareita harrastetaan sitten lähinnä kärryajelua, sekä irtohypytetään. Käydään maneesilla hypyttämässä jonkun kerran ennen karsintoja, jotka ovat siis Ypäjällä 24.4. 

Loma tuleekin hyvään ajankohtaan sillä eilen Totti yhdistettiin uuteen tarhaporukkaan lähes puolen vuoden yksinolon jälkeen. Painikaverina on karsinanaapuri, Tottia vuoden vanhempi Irish Cob- ruuna, ja nuoria kloppeja kaitsemassa on vanhempi suokkiruuna. Nuoret ruunat ovat kuin vanhoja tuttuja, peuhasivat hyvässä yhteisymmärryksessä koko päivän. Nyt on mukavampi pitää myös pidempiä vapaita kausia, kun on muutakin aktiviteettia kuin yksin tarhassa seisoskelu. 

Tulossa parempiakin kuvia kaveruksista, tässä nyt eilinen kännykkäkuva :)


3 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Pieni maailma ihan selkeästi! :)

      Poista
    2. Oi kyllä, tuli tutustuttua vähän lähemminkin häneen viime syksynä, kun reissu ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä... :D Terkut Elviken omalle ihmiselle, jos tätä eksyt lukemaan ;)

      Poista