keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Syksy on saapunut

..ja sen mukana flunssa.

Pari luonnosta olen jo kirjoitellut tänne mutta kesken ovat jääneet. hyvä syy sinänsä, eli vapaa-aika on mennyt ihan muuhun kuin koneella istumiseen.

Totti muutti suunnitelmien mukaisesti tuttuun ajo-opetuspaikkaan viikko sitten, tällä kertaa toistaiseksi. Ajohommia on jatkettu ja jatketaan säännöllisesti niin kauan kun kelit sallii. Se on aina vaan yhtä hyväntuulinen ja innokas pikkuoppilas!


Tässä fiilistelyä eiliseltä ajokerralta. Itse olin vielä apukuskina mukana ekalla maastoajolla tauon jälkeen. Tuosta on pieni videokin mutta en vielä jaksanut muokata siitä taustahöpinöitä pois, tulossa toivottavasti pian.

Myös Viivi on palannut maisemiin kuten jo aiemmin kirjoittelin. Se on nyt opetuskäytössä, ihan lähialueella. Alkuun kävin katsomassa sitä useamminkin kun etsittiin uutta satulaa, ja oli muuta alkusäätöä, mutta nyt täytyy tunnustaa etten ole käynyt koko viikkoon siellä. Muutaman kerran tässä reilun kuukauden aikana olen jopa ratsastanut sitä - nauttinut reippaasta laukasta ja letkeästä käynnistä. Ravissa on peitsi ollut taas turhan pinnassa, mutta sekin on vähentynyt taas kun lihakset ovat vahvistumaan päin.

Viivin poissaolon puitteissa olen oppinut monta asiaa ylläpidosta "note to self"-tyyliin. Niistä saisi pidemmänkin tarinan.. Tyhjäksi se kuitenkin jäi kahden kesän luomuastuttelusta, saa nähdä jääkö Totti Viivi-mamman ainoaksi. Haaveilen vielä toisesta Viivin varsasta, täytyy katsoa onko lähivuosina mahdollisuus teettää vielä toinen Viiviläinen. 
Nyt se on kuitenkin nykyisessä paikassa niin kauan kun haluavat sitä pitää. 


Loppuun vielä pienet videot molempien irtohypyistä. Tämä kerta ei ollut Totille kovin onnistunut, se oli kuin nukkuneen rukous! Laidunkesä oli vienyt veronsa.. Tämän jälkeen on kyllä hypytetty pari kertaa nykyisellä tallilla, ja on loikkinut kuin mikäkin kumipallo! Oikea tulevien vuosien estetykki ;) ja hyvänä suunnitelmana viedä myös 3v laatarikarsintoihin ensi keväänä.
Niin, kuten kuvioon kuuluu niin super-onnistuneista hyppykerroista ei ole videoita - allekirjoittaneen aikaansaamattomuuden ja apurien puutteen takia :D 
Allaolevan videon jälkeen Totti sai myös vihdoin ekat omat suojansa, Hööksistä löytyi "välikoon" suojasetti.




Jos Totti ei tuolla kertaa motivoitunut hyppimään, niin Viivillä repesi riemu senkin edestä. Korvat tötteröllä ja laukkasi jo talutuksessa, kulmassa ennen kujaa.. Vähän hassusti pätkitty video kun videolle tarttui vain ja ainoastaan hypyt. Mies kysyi, että "onko tuossa moneen kertaan samat hypyt" - öö, ei, mutta kyllä tamma-mamma kieltämättä aika tasaisesti meni ;)


Poika kävi siis äidin luona kylässä hyppäämässä esteitä. Se olikin eka kerta kun omat hevoseni olivat samalla tontilla sitten touko-kesäkuun 2012! Eivät ne mitenkään toisiaan noteeranneet kyllä, niin se taitaa mennä hevosten kanssa. :)

2 kommenttia:

  1. Hienot hevoset ! Tottisi on valtavan kaunis nuori herra, oikea katseenkääntäjä hevonen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista :) ainakin omaan silmään se on aina ollut mitä kaunein/komein nuori poika, mutta aika näyttää mihin suuntaan kehittyy!

      Poista