tiistai 29. lokakuuta 2013

Näyttelykuulumisia Metsämäestä

Tänään oli suuri päivä, eli aamusta pakattiin Totti ja samalla tallilla asuva 1v tammavarsa traileriin (orilevyn kera, toki!) ja matkattiin kohti ravirataa näyttelyyn.

Menomatkalla molemmat olivat todella siivosti! Perillä Totti laitettiin valjastuskatokseen (ovet kiinni ns.karsinaksi) missä se huuteli levottomana ja kiersi kehää pitkän aikaa. Rauhoittui vasta, kun tammavarsa tuli näyttelysuorituksensa jälkeen takaisin ja toisellekin puolelle tuli joku naapuri, itse asiassa 1v luokan parhaana palkittu velipuoli. :)
Käytiin porukalla syömässä, oman annoksen pidin pienenä kun muutenkin jännitti. Katsottiin vielä hetken aikaa askellajejaan ajaen esitteleviä varsoja, ja sitten siirryin vaihtamaan ensin omat varusteet ja sitten siistimään Tottia.

Meidän piti olla toisina 2-vuotiaiden luokassa ja ensimmäinenkin oli jäänyt pois, mutta näyttelyssä noudatettiin Drive in-periaatetta joten varsat tulivat sekä mittaukseen että kehään hieman sekalaisessa järjestyksessä. Mittauksessa, kavioiden ja hampaiden katsomisessa Totti oli aika levoton eli pari kertaa jouduin ottamaan sen takaisin mittauspaikalle. Säkäkorkeus on "huikeat" 149cm, lautaskorkeus 148cm. Kasvua viime syksystä siis 9cm.

Aikaisemmissa Match Showssa Totti ei ole ollut kovinkaan kiinni kavereissa, eli on keskittynyt tilanteeseen ja ihmiseen paremmin. Nyt sen elämäntarkoituksena oli tervehtiä ihan jokaista, ja tuntui että hirnui koko ajan. Mitään kevätjuhlaliikkeitä ei onneksi esitellyt nytkään, mutta rauhatonta hyörimistä ja pyörimistä kylläkin. Vieläkin onneksi varsamaisella eikä orimaisen karjaalla tavalla, mutta täytyy seurata alkaako nyt "vahtia" tammoja eri tavalla.

Sitten mentiin kehään... Ensinnäkään en ollut hämmennyksissäni seurannut muita (tai jos olin, niin unohtui sillä hetkellä) ja meinasin laittaa ihan ensimmäiseksi Tottia seisomaan tuomariston eteen, ja tuomaristo luuli ilmeisesti että lähden väärään suuntaan kolmiota.. :-) Eli U-käännös ja naama punaisena kolmiota myötäpäivään käynnissä... Käynnissä tuntui hieman kipittävän, siispä pitkällä sivulla yritin pidentää omaa askelta sillä tuloksella että otti pienenpienen ravipätkän. Noh, kunhan ei ole perässävedettävä käynnissä..
Raviin tuntui lähtevän aika lailla hyvin. Kolmion takasivulla päätin juosta vielä vähän enemmän, ihan niin paljon kuin kintuista lähtee! Ja kun muutin (tuttua) rytmiä niin hieman kierroksilla oleva oripoika hypähti laukalle. Sain laukan alas nopeasti, mutta kolmion viimeinen sivu tultiin jotain ihmeellistä  kaula-mutkalla-venkura-ravia.



Sitten oli aika seistä paikoillaan tuomariston arvioitavana. Muutaman kerran jouduin toki korjaamaan asentoa, mutta mitään sen pahempaa sähläystä ei onneksi tullut. Tuo arviointiaika tuntuu aina melko pitkältä, ja toki onkin sitä verrattuna vaikka moniin Match Show-näyttelyihin!



Näin hienosti seistiin kehän jälkeen valokuvauspaikalla.. pahin jännitys hävinnyt jo niin varsasta kuin esittäjästä?
..ja nyt toki arvostelu kun sehän se kiinnostavin asia on :)

Tyyppi: Hyvänpuoleinen tyyppi / 7
Runko: Pyöreä syvä runko, leveä kaula, lyhyt säkä. Korkea hännäntyvi. Lyhyet reidet. / 8
Jalat: Melko hyväasentoiset etujalat, lyhyet etusääret. Takajalat hieman ahdasasentoiset / 7
Kaviot: Hyvärakenteiset, hieman matalapohjaiset etukaviot. Hyvä sarveinen. / 8
Käynti: Melko väljät, kiireiset / 7
Ravi: Melko suorat, matalat / 6

Palkinto: III+

Eli ravin kuutoslinja jatkuu edelleen, siinä ei parannusta viime vuodesta. Tunnustan odottaneeni toiveikkaana II- palkintoa eli samaa kuin viime vuonna, kun Totti on nyt paljon paremmassa kehitysvaiheessa kuin silloin. III/III+- palkinnot olivat kuitenkin näyttelyn yleisimmät tänään eli kakkosia saatiin ihan muutama noin mutu-tuntumalla. Kiinnostavaa lukea netistä kaikki tulokset, kun ne julkaistaan.

Paperien haun jälkeen pakattiin Totti ja tammavarsa aika pikaisesti traileriin. Pientä levottomuutta tuntui trailerissa matkan varrella, ja tallilla Totti-Houdini löytyi trailerista ilman riimua.... Toivottavasti ei ole ahdistellut seuralaistaan kovin pahasti! Riimussa oli lukotkin kiinni, joten ilmeisesti on päässyt jotenkin hankaamaan päätänsä ja päässyt eroon riimusta siinä yhteydessä. Kotitallillakin jäi jotenkin haikailemaan matkaseuralaisen perään, hirnui omassa tarhassaan eikä malttanut syödä pellavamössöjä. Kai se siitä tokeentuu, teini-ihastuksestaan.. :-)

6 kommenttia:

  1. Ihana touhukas Totti :)
    Saat vielä jatkossa pukea sille kuljetuksiin riimun sekä kaulapannan, jos matkaseurana on teini-ihastuksia :)

    Tunnustan että kävin jo aiemmin illalla ( uteliaana) kurkkimassa hippoksen sivuilta tuloksia (ei löytynyt) sillä mun silmään Tottisi sun on niin kivan näköinen heppapoika, että odotin sille hyvää arvostelua. Olen hiukan hämmästynyt tuosta kolme plussasta, mutta sillä mennään mitä annetaan. Mä olisin antanut ykkösen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se kaulapanta tuli heti mieleen mullekin, ihme touhua! :D

      Odotan kyllä kiinnostuneena tuloksia nettiin, kun ei niitä oikein ehtinyt seuraamaan paikan päällä ja tuntui siltä että III oli vallitseva linja tänään.. Tsekkasin Vermon eiliset tulokset ja siellä näytti olevan hiukan enemmän variaatiota, puhtaita kakkosiakin oli jaeltu. Joten ilmeisesti varsoissakin on ollut tasoeroa tuomariston näkemyksen mukaan. :) näillä mennään, tosiaan!

      Poista
  2. Hieno oripoika palkinnosta riippumatta! Kyllä ne tuppaa palkinnot vaihtelemaan näyttelystä toiseen. Meidänkin molemmilla oripojilla on vaihtelua ollut kolmeplussasta puhtaaseen kakkoseen.

    VastaaPoista
  3. Olen missannut tämän blogin tähän päivään asti jotenkin ihan kokonaan.. :O Mietin kuumeisesti, että heppa on kyllä kovin tuttu (Totti), kunnes luin tämän postauksen. Näin sen juurikin Metsämäessä näyttelyssä. Hieno poika, noista näyttelypalkinnoista ei niin kannata välittää. ;) Oli jotenkin ankara/tiukka linja tuolla tuona päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että löysit tänne!

      Hyvä että muutkin huomasivat ankaran/tiukan linjan kuin "oma lehmä ojassa"- hevosenomistajat. :D Itse vaihtaisin ihan koska tahansa viime vuoden ja tämän vuoden näyttelypalkinnot päittänsä, Totti oli sata kertaa paremman näköinen nyt tänä syksynä kun vertailee viime vuoden kuviin. :)

      Poista
    2. Ensi vuonna sit paremmaksi. ;)

      Mä vein tyhmänä omani 1-vuotiskeväänä näyttelyyn, sehän oli ihan kaamea ruippana ja sai ansaitusti III-palkinnon. :( Olis ollut jo samana syksynä paljon raamikkaampi ja kauniimpi kaikin puolin. No, enää ei tartte murehtia, kun tyyppi on leppoisa ruuna. :)

      Poista