maanantai 21. lokakuuta 2013

Ajohommia ja näyttelyvalmistelua

No niin, täällä taas, luokattoman laiskaa kirjoittelua! 

Ajohommia ollaan jatkettu edelleen hyvällä menestyksellä. Viikonloppuna otettiin iso askel eli ajolenkki ilman apua, paitsi olihan mies mukana henkisenä tukena ja paparazzina. Kelikin suosi valokuvausta :)
Ajolenkit ovat selvästi mieluisaa työtä myös Totille, se lähtee aina mielellään liikenteeseen eikä valjastuksessa ja kärryjen laitossa ole mitään jännittävää. 

En ole todellakaan nopeimmasta päästä hevosen valjastamisessa eli myös Totille on tullut kallisarvoista harjoittelua kärsivällisyyden suhteen.. Luovuin toistaiseksi pikalukkohaaveista ja mennään nykyisillä huippuhyvillä perinteisen mallin vermeillä - siksi en raaskikaan niitä vaihtaa kun ovat niin hyväkuntoiset ja kivat! Muutamaan kertaan jouduin alkuun miettimään ja kysymään eri remmien paikkoja mutta kun teoria on hallussa niin tekemällä oppii, kunhan keskittyy siihen mitä tekee..eli ihan "vasemmalla kädellä" ei vielä mene :) 





Viikko sitten Totti sai myös shampoopesun kun oli kaunis sunnuntaipäivä, tulevaa näyttelyä ennakoiden. (Turhana?) toiveena että näyttelyviimeistelyksi riittäisi hännän ja jalkojen pesu, muuta siistimistä unohtamatta. Siihenkin on enää viikko aikaa!

Kenttä on kyllä ihan luksusta nykyisellä tallilla, olen hyödyntänyt sitä juoksutuksen harjoitteluun muutaman kerran ja joka kerta on mennyt edellistä paremmin. Myös satula oli jo ekan kerran selässä - valjaisiin tottuneelle no big deal. 

Tässä nyt taas pientä päivitystä. Näyttelytulokset laitan ainakin tänne 29.10. jälkeen!

2 kommenttia:

  1. Voi miten mäkin haluaisin mun Totin kärryjen eteen... Tsemppiä näyttelyyn! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi teillä on kuitenkin Into jolla ajella, jos ei Torstenilla voi :) Kiitos tsempeistä!

      Poista