tiistai 11. kesäkuuta 2013

Viikonlopun vauhdikasta menoa

Kolmen viikon ajo-opetusjakso loppui viikonloppuna. Viime postauksen euforia ei valitettavasti jatkunut ihan loppuun asti, eli keskiviikkona pieneltä oppilaalta meni kuppi nurin pellolla olleen sadettimen takia. Taitamaton kuski (allekirjoittanut) ei onnistunut olemaan tarpeeksi hyvin säikähtäneen pojun tukena, joten sitten mentiin lujaa pellon puolelle. :(  Loppu hyvin kaikki hyvin, seuraavalla ajolenkillä oppilas laitettiin ruotuun taitavan toimesta, ja näyttäisi siltä että selvittiin ilman traumoja.

Lauantaina Tottia vielä irtohypytettiin:
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa? Tjaa, mutta ei ihan koko totuutta. Ensin poika viuhtoi menemään sangen lujaa, kun piti päästä kujan loppuun syömään vihreää. Sitten kun talutettiin aika viime tippaan, alkoi rauhallisia hyppyjäkin löytyä. Muutaman kerran teki tosi nättejä ja varovaisia hyppyjä. Sitten taas alkoi ruoho kutsumaan ja tiputti pari kertaa korotetun pystyn eikä ollut moksiskaan. Kun sitä ruohoa löytyi taas kujan päästä :D
Ei siis mikään ihan varovaisin yksilö, mutta kyllä kai se siitä.

Lauantaina irtohypytyksen jälkeen Totti lastattiin vuonis-"isoveljen" kanssa koppiin ja vietiin takaisin kotitallille, ja siellä laitumelle rakkaan kaverinsa (samanikäinen suokkipoika) kanssa. Kaverusten jälleennäkeminen oli riemukas, alla pieni klippi laidunmenosta ennen kun rauhoittuivat syömään:


Laitumella saivat olla n.6h, eli Totille kyseessä oli totuttelupäivä ennen 24/7 kesälaitumelle siirtymistä. Illalla haettiin siis pojat tallinpihaan, pestiin ja puunattiin seuraavan päivän Match Show:ta varten. Match Showsta voisin kirjoitella erikseen kun siitäkin sain jo kuvia itselleni. Sen verran paljastan jo nyt että Totti sai punaisen ruusukkeen eli voitti parinsa, mutta ei valittu luokkavoittajiin.

2 kommenttia:

  1. Mieletön video !
    Poikien riemu on niin käsinkosketeltavaa !
    Ja tuo laidun, se on kertakaikkiaan upea temmellyskenttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu riemua riitti kun olivat olleet 3 viikkoa erossa toisistaan, molemmat ilman leikkikaveria. :)
      tuo viime kesän laidun on ihana ja jatkuu pitkälle. :) Nyt olivat tuossa vaan totuttelemassa ja loppukesän muualla, kivan iso ja mäkinen laidun sekin!

      Poista