maanantai 3. kesäkuuta 2013

Vihdoinkin!

Nyt uskaltaa jo päivittää kun on kaksi onnistumista takana. Kokonaiset kaksi ajokertaa niin, että olen ollut itse Totin ohjaksissa. JEE!

Totti meni siis viime kesältä tuttuun paikkaan jatkamaan ajo-opetustaan, noin kolmen viikon jaksolle. Alusta asti ajatuksena oli että saan myös itse opastusta ajohommiin niin että uskallan touhuta kotonakin. Totti on ollut hirmu kivasti vieraassa (tai no, viime kesältä tutussa) paikassa -ei mitään orimaista äijäilyä. On ollut tarhassa vanhempien orien vieressä. Ihan oma itsensä on, ja mukavasti käyttäytynyt.

Pieniä mutkia tuli matkaan alkuvaiheessa eli sudenhampaat vaivasivat pientä orhia, ja hampaiden vuoksi sitä inhotti kaikki kärryjen laitosta lähtien. Onneksi tallille oli tulossa eläinlääkäri tekemään samaa operaatiota toisellekin varsalle niin Totti meni siinä samalla. Yksi hammas on kotona säilössä Minigrip-pussissa ;)
Hampaiden poiston jälkeen onkin mennyt joka kerta paremmin ja rennommin. Ja lauantaina osat vaihtuivat eli siirryin itse ohjaksiin vaikka apua onkin vielä mukana lenkeillä.

Tässä todiste, ihana ihana leppoisa pikkuorhi!

 

Pieni tekninen ongelma nousi nyt tosin esille: Viime syksynä hankin sekä valjaat että kärryt perinteisellä valjastuksella. Nyt olen tykästynyt pikalukkojen helppouteen, ja remmien kiertäminen tuntuu niiiin hankalalta että tekisi mieli laittaa koko setti uusiksi. Ilmeisesti kärryihin saisi pikalukot jotenkin asennettua (mies lupasi avustaa), mutta sila pitäisi hankkia vielä erikseen. Myös omat nahkaiset ajo-ohjat (joilla ohjasajoin viime talvena) tuntuvat tosi painavilta ja jäykiltä verrattuna kankaisiin monilenkkiohjiin. Varusteurheilua tämäkin siis, ja tuon helppouden huomaa vasta käytännössä. :) Tietysti kaikkeen tottuu ajan mittaan, eli mikään varustehankinta ei olisi välttämätön tässä kohtaa.

Koulutusjakso kestää vielä tämän viikon ajan, ja sen jälkeen Totti menee lähiseudun Match Show:n kautta kesälaitumelle. Pienellä pojalla alkaa siis pian kesäloma ja pääsee miettimään oppimiaan asioita!

Blogi on tosiaan ollut edelleen tauolla - näyttelypostausta aloitin mutta sekin vähän jäi. :( Eiköhän tässä tule jotain päiviteltyä kesän mittaan, vanhoja kuvia ja niitä näyttelyjuttuja jos ei muuta :)

1 kommentti: