Treenausta tai ainakin fiilistelyä :)

Olen viime aikoina ollut vähän laiska Viivin ratsastuksen suhteen. On ollut toisaalta tietoinen päätös olla ottamatta stressiä, koska edelleen mennään pelkillä etukengillä (+kantahokit tarvittaessa), ilman maneesia, aika lailla kelien armoilla. Ei hevosta viitsi rasittaa huonoilla pohjilla tai ottaa riskiä liukastelusta kun maneesi on juuri valmistumassa. Onneksi tämä syksy on ollut armollinen hokittomuudelle.

Vaikka kelitkin olisivat sallineet niin työuupumus meinasi päästä niskan päälle. Tallilla oleminen on parasta terapiaa töiden jälkeen, mutta usein tuntui siltä että jos menen ratsastamaan eikä homma sujukaan niin on iso riski hermostumiselle eli sekä minun että Viivin jännitykselle. Ratsastus on myös silloin jäänyt varsin helposti - olen tyytynyt kävelyttämään tai rapsuttelemaan.

Toisaalta silloin kun olen kiivennyt hevosen selkään, niin on ollut 90% ajasta hyvä fiilis ja pieniä onnistumisen kokemuksia joten olen ihmetellyt mistä tämä "laiskuus" tai kohonnut kynnys on peräisin. Kahdella tunnillakin ollaan oltu "mammaloman" jälkeen ja siitä sain taas lisää särmää omaan ratsastukseen.

Syksyä 2010, pian tallinvaihdon jälkeen vierailevan valmentajan tunnilla

Delegoin Viiviä myös K:n sekä tallilla olevan harjoittelijan läpiratsastettavaksi samoihin aikoihin kun kaverin koirat tulivat hoitoon. Eli silloinkin tuntui siltä että nyt on liikaa juttuja, ei ehdi ratsastaa. 
Tuo taitavampien tekemä läpiratsastuskin tuntuu auttavan eteenpäin hurjasti. Eilen kun oli vapaata iltatallista niin laitoin Viivin rauhassa kuntoon ja menin väliaikaiselle kentälle. Mitään ihmeellisyyksiä en edes yrittänyt, vaan tavoitteena oli kevyt läpiratsastus - onnistui paremmin kuin hyvin! Viivi oli niin pehmeä ja mukava että olisin voinut ratsastaa vaikka pari tuntia yhteen menoon. Eli tällä kertaa piti oikein hillitä itsensä koska väliaikaisen kentän pohja ei ollut mitenkään ihanteellinen. Myös lainasatula oli parempi kuin oma satula, harjoitusravikin tuntui oikein helpolta - istuin vaan alas eikä siitä seurannut juoksemista tai jännittymistä vaan Viivi jatkoi rentoa ravia.

Jännityshetkistä pitäisi vielä päästä eroon. Toivon että omiin jännityksiin auttaa loppiaisviikonlopun joogakurssi (ja toki joogan jatkaminen kurssin jälkeenkin...), niin etten jää kädellä kiinni silloin kun tamma jännittyy ja menee "lukkoon". Silloin pitäisi vaan pyytää rennosti eteenpäin.
Myös satulan vaihto on edessä koska K:n mielestä nykyinen Sydneyn koulusatula työntää meikäläisen ihan väärään asentoon, taitaa olla eka kerta 11 vuoden hevosenomistajuuden aikana kun pääsen valitsemaan satulaa oman kropan mukaan. Aikaisemmin on ollut pakko valita se satula joka sattuu sopimaan hevoselle. Lainasatula-Albion vaikuttaa aika hyvältä, harmi että ne ovat suhteellisen hintavia.. Kukkaro ei tykkää ;)

Ja viime talvenahan tiineyden aikaan mentiin ilman satulaa kun mammalle ei enää mahtunut enää vanha Cliff Barnsbyn yleissatula. Ai että muuten kadun kesällistä satulanvaihtoa, kesällä kun näytti siltä että Viivi on levinnyt ihan älyttömästi varsan myötä niin hätäpäissäni vaihdoin CB:n leveämpään Sydneyhin mutta nyt vanha satula sopisi varmaan taas hyvinkin.

Kuvaa katsellessa oikein harmittaa ettei ole samalla tavalla lunta kun viime talvena! Noh, onneksi tulee maneesi niin ei ole huolta vaihtelevista pohjista vaan pääsee liikuttamaan säännöllisesti, ja tunneillekin säännöllisesti. Ajattelin aloitella hyppäämistäkin taas varovasti, kun Viivi tykkää siitä niin paljon. :)