Syksyn kuulumiset

On pitänyt jo pitkään päivittää blogia ja postausluonnos satuloista on ollut jonkin aikaa olemassa, mutta aloitin sittenkin uuden yleiskuulumis-tajunnanvirtakirjoituksen. Samalla saan tilaisuuden jakaa lokakuun alkupuolella otettuja ihania sänkkärikuvia, kuvaajana Minna Harmaala. :) Tänä syksynä päästiin tosiaan kivasti sänkkäreillekin! Tosin kuvauspäivä lokakuun alussa taisi olla viimeisiä hyviä sänkkäripäiviä. 

Meillä menee melko kivasti tällä hetkellä, ja nyt kun kirjoitan tämän niin tuli heti sellainen olo että piti koputtaa puuta ;) 

Laidunkesän jälkeen siirryttiin syksyyn, ja Totti sai laitumelta tutun tammakaverin nyt tarhakaveriksi. Kiitos uuden heinäautomaattisysteemin, eivät ruoka-ajat aiheuta konflikteja vaan molemmat syövät kiltisti omilla puolillaan automaattia. 

Ratsastuksen osalta on viime aikojen teemana ollut vanha tuttu istunta. Kuten allaolevasta kuvasta näkyy - kantapää kaivaa ja ryhti on suoraan tietokoneen äärestä. Voi pientä nöyrää hevosparkaa..

 

 

Meillä kävi siis lokakuussa uusi valmentaja, joka on Coaching with Connection- ohjaajakurssilla parhaillaan. Jokin osui ja upposi mielen perukoille, kun tämä valmentaja selitti miten oli ikäänkuin opetellut uudelleen ratsastamaan jokunen vuosi sitten. Vaikka asennon korjaukset tuntuivat kovin vaikeilta ensimmäisellä tunnilla, niin Totti palkitsi onnistuneesta yrityksestä niin hienosti, pehmeästi ja samalla ponnekkaasti, että oma fiilis oli hyvin vahvasti Tätä lisää! Kuten aina kun innostun jostakin, etsin ekan tunnin jälkeen lisää infoa - eli tässä kohtaa CwC- nettisivuilta, lainasin kirjastosta Mary Wanlessin kirjan... eli taas lähti ihan lapasesta ;)  

 

Ja vielä huomautus että meillä on ollut kautta aikain ihan loistavia valmentajia, enkä halua mollata ketään tai väitä "oppeja" vääräksi niin kauan kuin hevosta kohdellaan hyvin ja reilusti! Uuden valmentajan tyyli tuntui vaan todella hyvältä meille juuri tähän hetkeen, joten toivottavasti saadaan tunnit jatkumaan säännöllisinä läpi talven. Tiedän että oma istuntani on (ollut) minun ja Totin yhteistyön hienosäädön suurin este ja hidaste. Mielenkiintoisinta on että aloin muistelemaan Sarah Millisin korjanneen esim. jalan asentoa samaan suuntaan kun näillä viime aikojen istuntatunneilla. Sarah myös puhui hyvin liikkeen päällä istumisesta ja istunnan vakaudesta. 

Aloin sitten jäljittämään internetin ihmemaailmasta yhteyttä Wanless -> Sarah, ja tämähän toteutui ainakin Richard Whiten kautta. Mielettömän kiinnostavaa! Eli mitään pyörää ei keksitä uudelleen, mutta nyt just katsotaan istuntaa tästä näkökulmasta. :)

 

Tuntien välissä oma ratsastus on ollut lähinnä istuntaharjoittelua ja fiilistelyä - eli yritän parhaani mukaan muistaa tunneilla saadut ohjaukset. Totti kyllä palkitsee onnistumisista ja taas olen saanut tuntuman miten herkkä se onkaan. Sitä voi käännellä ja taivutella ihan miten päin vaan ihan reisien välissä, väistättää ajatuksen voimalla ihan vähän istuinluita siirtämällä... Siirtymisissä riittää pohkeen hipaisu, ja mukana tarvittaessa tukemassa on raippa ja ääniavut, mutta tuuppaamaan en saa jäädä missään nimessä. Alaspäin siirtymiset tapahtuvat hengityksen voimalla. Tekemistä on vielä paljon (kolme tuntia takana..) mutta oma tunne on, että suunta on oikea. 

 

 

 

Satula-asioista lyhyenä mainintana, että jo aikaisemmin jäähyllä ollut Childeric lähti myyntivälitykseen ja elokuun alusta meillä on ollut vuokralla Prestige D2 Free "issikkamalli". Tuo on kyllä tähän mennessä jo DNL:ää paremmaksi todettu vaihtoehto, joten eiköhän se taloon jää. Prestige on paljon Chiltsua paremmin muokattavissa - ihan Suomessa ja kotikunnassa, joten myös järkisyyt puoltavat satulan vaihtoa (jos ne nyt ikinä sitä tekevät, aina se rahaa maksaa).

Estesatulan kanssa oli myös ryppy rakkaudessa - koko alkukesänhän se oli "ykköspenkkinä" - kunnes alkoi pörröttämään karvaa epämääräisesti. Sitten sen villat vaihdettiin kokonaan, ja kotiutui toppauksesta ihan pinkeäksi täytettynä. Sain ohjeen ratsastaa jotta villat hiukan antavat periksi. Menin satulalla sitten noin kerta viikkoon, mutta heti kun Totti antoi ymmärtää että nyt ei tunnu kivalta, vihelsin pelin poikki ja pyysin että satula levennetään takaisin alkuperäiseen mittaansa josta se keväällä kavennettiin. Tällä ratkaisulla olen mennyt nyt pari kertaa ja on se onneksi nyt levennyksen jälkeen parempi. Olen vaan niin ihastunut koulusatulaan että senkään takia ei tule mentyä estepenkillä juurikaan!

Vielä istunta-asioihin palatakseni, kävin tänään osteopaatilla ja olen vieläkin järkyttynyt niskasta ja muusta rangasta kuuluneiden rusahdusten määrästä. Kuulemma olisi voinut aikaisemminkin tulla näytille. Ja kuulemma voisin harrastaa muutakin liikuntaa kuin siirtyä koneen edestä hevosen kyytiin. Että näin. Kiitos lapaluun taakse ilmestyneen fasettilukon, että menin edes nyt. Ja kiitos työnantajan hierontaedun, ei tämä hoito edes verota omaa kukkaroa kuin 1/4 verran ja sekin lähtee diskreetisti palkasta, kulkematta oman kukkaron kautta. Ei paha, menen uudestaan käsittelyyn vielä ensi viikolla. Nyt mielikin tuntuu kirkastuneen kun veri kiertää myös kallonpohjan yläpuolelle. ;) Siinä hyvä muistutus hevosihmisille, joille se hevosen hyvinvointi ohittaa aina oman terveyden ylläpidon. Täällä ainakin yksi semmoinen.

Tällaista tällä kertaa, josko nyt saisin aikaiseksi ottaa tästä blogista jonkunlaisen oppimispäiväkirjan istuntaremontille, se olkoon hyvä tavoite tähän syksyyn ja talveen. :) 

Kesälaitumilla

Nyt voi vähän huokaista - vihreä alkukesä on ihanaa aikaa pitkän talven jälkeen!

Voihan kesähevosen riemua <3

Toukokuun alkupuolen klinikkareissun jälkeen käveltiin pari viikkoa, maastoiluun painottuen. Sitten aloin hiukan hölkkäilemään klinikan ohjeiden mukaan. Klinikalle mentiin 1.6. tilanteessa jossa olin hölkkäillyt kevyessä ravissa muutamaan otteeseen lyhyitä pätkiä, sekä nostanut pari kertaa laukan. Näiden ratsastuskertojen perusteella epämääräinen alkuverkan jarruttelu (jonka olin pistänyt täysin oman istuntani ja koulusatulan piikkiin ennen kavionivel-diagnoosia) oli kadonnut ja alla oli lähestulkoon höyryjyrä jota sai vähän pyytää odottamaan...!

Vielä ennen klinikalle menoa tehtiin vihreään totuttelun jälkeen myös virallinen laitumelle lasku, joka oli tänä vuonna niinkin dramaattinen että kun riimut lähti pois päästä, pisti jok ikinen hevonen päänsä suoraan ruohoon. ;) Hevosten jakaminen 2+3 porukoihin laitumelle on tuntunut toimivalta ratkaisulta, Totti periaatteesta kehottaa kaveriaan siirtymään jos siltä tuntuu, mutta kuitenkin rapsuttelevat toisiaan ja ovat hyvää pataa keskenään! Monellakaan tietämälläni täyshoitotallilla ei tänä päivänä hevoset laidunna  24/7, mutta meillä maalaistallilla ainakin toistaiseksi mennään näin. Totille laidunmeininki tuntui sopivan viime vuonna - se ei lihonut muodottomaksi ja jaksoi tehdä töitä, ja toistaiseksi tämä vuosikin näyttää siltä.

Kontrollikäynnillä klinikalla ensimmäisten päivien laidunväsymys tuntui vielä ja eläinlääkäri kommentoikin että ei hän mitään ontumaa enää näe, liike on symmetrinen mutta hiukan väsynyt se on. :D  Eli Totti sai puhtaat paperit liikunnan nostamiseen! Eläinlääkäri mietiskeli että voitaisiin ottaa aika fysioterapeutille, joka voisi antaa hyviä neuvoja laukan työstämiseen. Fyssarin klinikalle tulosta ei kuitenkaan ole tässä vaiheessa vielä tietoa ja se voi mennä jopa syksylle. Ensi viikon kengitykseen vien röntgenkuvat toukokuulta, ja eläinlääkärin lyhyet terveiset mihin suuntaan kengitystä olisi hyvä säätää.  Klinikkakäynnin jälkeen annoin yhden vapaapäivän ja sen jälkeen jatkoin harjoituksia.

Kävelykuurilaisen kävelytystä toukokuussa

Tässä kohtaa voin mainita että meidän koulusatula on nyt jäänyt tyystin "hyllylle". Satulansovituksessa ja sen jälkeen tehdyistä Mattes- virityksistä huolimatta se pörröttää epäilyttävästi karvoja takapaneelien alta joten jokuhan siinä on vialla hevosen selkään verrattuna! Annan koulujakkaralle nyt ainakin pari viikkoa "valohoitoa" ja sen jälkeen kokeilen uudelleen ajatuksella, Mattes-systeemejä vähän purkaen.

Voi meidän ihana Childeric DNL.. </3

Eli nyt olen tsempannut hevosen hyvinvointi edellä ja nostanut jälleen kerran estesatulan, oikean luottopenkin (Prestige Versailles) ykkössatulaksi. :D
Tämä ratkaisu on palkinnut, koska Totti on parantanut menoaan joka ratsastuskerralla nyt viikon ajan kun liikuntaa on saanut nostaa. Myös virtaa on tullut lisää kun laitumelle on "kotiuduttu".  Eilisen ratsastuksen aikana hihkuin ääneen kentällä, kun laukka tuntui niin mahtavalta molempiin kierroksiin! Toki siinä on vielä tekemistä, mutta nyt tuntui jo siltä että pääsin oikeasti työstämään laukkaa. Itselleni tuo estesatula oli pitkän koulusatula-suosimisen jälkeen taas oudon tuntuinen, mutta nyt parin viikon sinnikkään ratsastuksen jälkeen olen estesatulassa taas enemmän kotonani.

Estepenkki tässäkin kuvassa, tosin edestäpäin eli ei niin näkyvänä!

Joka päivä ei olla tietystikään menty kentällä "tosikkoina", vaan myös maastoiltu rennosti. Kesällä on tosi helppoa tehdä menosta vaihtelevaa, kun on valoisaa ja hienoja lempeitä iltoja jolloin voi hyvin suunnata lähimetsiin tai peltotielle. Tänään tosin saatiin ensimmäiset paarmahavainnot ja nuo hirviöt ottivat juhla-ateriansa Totin jalkovälistä! Yritin kovasti sivellä häiriköitä mahan alta pois kouluraipalla mutta en onnistunut, kuten ei Tottikaan onnistunut sinne suuntautuneilla karatepotkuillaan.. Paarmat 1 - me 0!

Seesteinen kuva metsässä ennen paarmojen kohtaamista..

Liikuntaa suunnittelen myös kelien mukaan eli esimerkiksi sateisen ja tuulisen yön jälkeen oli hyvä paikka antaa vapaapäivä jolloin kävin vain hoitamassa. Samoin kuumina päivinä yritän ajoittaa ratsastuksen aamuun tai iltaan. Lihomista estääkseni yritän liikuttaa mahdollisimman säännöllisesti, ja nyt vielä "korona-aikaan" ei ole oikeastaan mitään ylimääräisiä sovittuja menoja, joten tallillakäynti kuuluu kiinteästi päivittäiseen ohjelmaan.

Kentällä on harrasteltu taas tyystin ilman "turvahuppua" ja on mennyt oikein hyvin!

Nyt on vuosi aikaa harrastuksen tietynlaisesta "downshiftauksesta" eli muutosta maneesitallilta maalaistallille. Ja edelleen olen todella kotonani, talven keleistä ja pienistä ratsastuksellisista hankaluuksista huolimatta. Olen aina tiennyt etten ole mikään varsinainen kilparatsastaja - kisoissa käyminen on parhaimmillaan ihan kivaa ja jossain villeissä unelmissa haaveilen kuitenkin päräyttäväni Totin kanssa kansallisia suokkiluokkia hyvin tuloksin... :D  Mutta jos ajatellaan ihan harrastuksen arkea, niin tämä nykyinen talli ja sen hoito sopii tosi hyvin omaan ajatusmaailmaani. Toki haluan harrastuksessa kehittyä ja käymme valmennuksissa aina kun on mahdollista ajan ja muiden resurssien puitteissa. Eli näillä eväillä mennään jatkossakin. :)

Loppukevennys maastolenkin varrelta - rohkea ketun pentu joka katseli uteliaana ohi marssivaa hevosta. :)