On pitänyt jo pitkään päivittää blogia ja postausluonnos satuloista on ollut jonkin aikaa olemassa, mutta aloitin sittenkin uuden yleiskuulumis-tajunnanvirtakirjoituksen. Samalla saan tilaisuuden jakaa lokakuun alkupuolella otettuja ihania sänkkärikuvia, kuvaajana Minna Harmaala. :) Tänä syksynä päästiin tosiaan kivasti sänkkäreillekin! Tosin kuvauspäivä lokakuun alussa taisi olla viimeisiä hyviä sänkkäripäiviä.
Meillä menee melko kivasti tällä hetkellä, ja nyt kun kirjoitan tämän niin tuli heti sellainen olo että piti koputtaa puuta ;)
Laidunkesän jälkeen siirryttiin syksyyn, ja Totti sai laitumelta tutun tammakaverin nyt tarhakaveriksi. Kiitos uuden heinäautomaattisysteemin, eivät ruoka-ajat aiheuta konflikteja vaan molemmat syövät kiltisti omilla puolillaan automaattia.
Ratsastuksen osalta on viime aikojen teemana ollut vanha tuttu istunta. Kuten allaolevasta kuvasta näkyy - kantapää kaivaa ja ryhti on suoraan tietokoneen äärestä. Voi pientä nöyrää hevosparkaa..
Meillä kävi siis lokakuussa uusi valmentaja, joka on
Coaching with Connection- ohjaajakurssilla parhaillaan. Jokin osui ja upposi mielen perukoille, kun tämä valmentaja selitti miten oli ikäänkuin opetellut uudelleen ratsastamaan jokunen vuosi sitten. Vaikka asennon korjaukset tuntuivat kovin vaikeilta ensimmäisellä tunnilla, niin Totti palkitsi onnistuneesta yrityksestä niin hienosti, pehmeästi ja samalla ponnekkaasti, että oma fiilis oli hyvin vahvasti
Tätä lisää! Kuten aina kun innostun jostakin, etsin ekan tunnin jälkeen lisää infoa - eli tässä kohtaa CwC- nettisivuilta, lainasin kirjastosta Mary Wanlessin kirjan... eli taas lähti ihan lapasesta ;)
Ja vielä huomautus että meillä on ollut kautta aikain ihan loistavia valmentajia, enkä halua mollata ketään tai väitä "oppeja" vääräksi niin kauan kuin hevosta kohdellaan hyvin ja reilusti! Uuden valmentajan tyyli tuntui vaan todella hyvältä meille juuri tähän hetkeen, joten toivottavasti saadaan tunnit jatkumaan säännöllisinä läpi talven. Tiedän että oma istuntani on (ollut) minun ja Totin yhteistyön hienosäädön suurin este ja hidaste. Mielenkiintoisinta on että aloin muistelemaan Sarah Millisin korjanneen esim. jalan asentoa samaan suuntaan kun näillä viime aikojen istuntatunneilla. Sarah myös puhui hyvin liikkeen päällä istumisesta ja istunnan vakaudesta.
Aloin sitten jäljittämään internetin ihmemaailmasta yhteyttä Wanless -> Sarah, ja tämähän toteutui ainakin
Richard Whiten kautta. Mielettömän kiinnostavaa! Eli mitään pyörää ei keksitä uudelleen, mutta nyt just katsotaan istuntaa tästä näkökulmasta. :)
Tuntien välissä oma ratsastus on ollut lähinnä istuntaharjoittelua ja fiilistelyä - eli yritän parhaani mukaan muistaa tunneilla saadut ohjaukset. Totti kyllä palkitsee onnistumisista ja taas olen saanut tuntuman miten herkkä se onkaan. Sitä voi käännellä ja taivutella ihan miten päin vaan ihan reisien välissä, väistättää ajatuksen voimalla ihan vähän istuinluita siirtämällä... Siirtymisissä riittää pohkeen hipaisu, ja mukana tarvittaessa tukemassa on raippa ja ääniavut, mutta tuuppaamaan en saa jäädä missään nimessä. Alaspäin siirtymiset tapahtuvat hengityksen voimalla. Tekemistä on vielä paljon (kolme tuntia takana..) mutta oma tunne on, että suunta on oikea.
Satula-asioista lyhyenä mainintana, että jo aikaisemmin jäähyllä ollut Childeric lähti myyntivälitykseen ja elokuun alusta meillä on ollut vuokralla Prestige D2 Free "issikkamalli". Tuo on kyllä tähän mennessä jo DNL:ää paremmaksi todettu vaihtoehto, joten eiköhän se taloon jää. Prestige on paljon Chiltsua paremmin muokattavissa - ihan Suomessa ja kotikunnassa, joten myös järkisyyt puoltavat satulan vaihtoa (jos ne nyt ikinä sitä tekevät, aina se rahaa maksaa).
Estesatulan kanssa oli myös ryppy rakkaudessa - koko alkukesänhän se oli "ykköspenkkinä" - kunnes alkoi pörröttämään karvaa epämääräisesti. Sitten sen villat vaihdettiin kokonaan, ja kotiutui toppauksesta ihan pinkeäksi täytettynä. Sain ohjeen ratsastaa jotta villat hiukan antavat periksi. Menin satulalla sitten noin kerta viikkoon, mutta heti kun Totti antoi ymmärtää että nyt ei tunnu kivalta, vihelsin pelin poikki ja pyysin että satula levennetään takaisin alkuperäiseen mittaansa josta se keväällä kavennettiin. Tällä ratkaisulla olen mennyt nyt pari kertaa ja on se onneksi nyt levennyksen jälkeen parempi. Olen vaan niin ihastunut koulusatulaan että senkään takia ei tule mentyä estepenkillä juurikaan!
Vielä istunta-asioihin palatakseni, kävin tänään osteopaatilla ja olen vieläkin järkyttynyt niskasta ja muusta rangasta kuuluneiden rusahdusten määrästä. Kuulemma olisi voinut aikaisemminkin tulla näytille. Ja kuulemma voisin harrastaa muutakin liikuntaa kuin siirtyä koneen edestä hevosen kyytiin. Että näin. Kiitos lapaluun taakse ilmestyneen fasettilukon, että menin edes nyt. Ja kiitos työnantajan hierontaedun, ei tämä hoito edes verota omaa kukkaroa kuin 1/4 verran ja sekin lähtee diskreetisti palkasta, kulkematta oman kukkaron kautta. Ei paha, menen uudestaan käsittelyyn vielä ensi viikolla. Nyt mielikin tuntuu kirkastuneen kun veri kiertää myös kallonpohjan yläpuolelle. ;) Siinä hyvä muistutus hevosihmisille, joille se hevosen hyvinvointi ohittaa aina oman terveyden ylläpidon. Täällä ainakin yksi semmoinen.
Tällaista tällä kertaa, josko nyt saisin aikaiseksi ottaa tästä blogista jonkunlaisen oppimispäiväkirjan istuntaremontille, se olkoon hyvä tavoite tähän syksyyn ja talveen. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti