torstai 18. helmikuuta 2016

"Vieraissa" - kotoisassa satulassa



Totti on omakasvatti, ikioma hevoslapsi. Maailman ihanin ja rakkain, hyväluonteinen, lupaava ratsu - ja suhteellisen terveenä pysynyt (*koputtaa puuta*). Mitä muuta voi toivoa?

Vastaus: 
Sitä ratsastustaitoa, joka piti hankkia varsan kasvun aikana... ;) Kuten aiemminkin olen kirjoitellut, olen murehtinut olenko ratsastajana yhtään sillä tasolla että minua pitäisi päästää nuoren hevosen selkään. Ja se jännitys joka kulkee mukana pinnan alla välillä unohtuen, välillä nousten pinnalle... Etenkin maastoilu jaksaa tuottaa murhetta. 
Miten aiemmin maastoilua rakastaneella ratsastajalla nousee jännitys pintaan kun ajatteleekin maastoon lähtöä ison tien yli? Miten voisin luottaa siihen että pystyn tiukan paikan tullen olemaan hevoselle se johtaja joka kertoo olemuksellaan ei mitään hätää? Tien ylitys ja isot ajoneuvot ovat se jännittävä juttu, eivät ne metsätiet ja polut jonne mieli halajaa. Tien ylitykseltä ei vaan voi välttyä. Ja mitä pidemmäksi maastotauko kasvaa, sitä suurempi peikko asiasta kasvaa. 

Paljon ratkaisuja olen mietiskellyt ja yksi helppo ratkaisu löytyikin aika läheltä - vanha lainaratsu Sampo joka asuu läheisellä pikkutallilla. Kysyin tutulta omistajalta, saisinko välillä käydä sillä maastoilemassa ja/tai muutenkin liikuttamassa. Liikutusapu olikin tervetullutta joten eilen olin ekaa kertaa "vieraissa". Tai miten sen nyt ottaa, Sampon satula tuntuu aina kotoisalta vaikka säännöllisestä yhteistyöstä onkin jo muutamia vuosia. :) Eilen pääsin ratsastamaan vasta illalla joten menin tallin viereisellä lumisella sänkipellolla. Harjoittelin ihan samoja asioita kuin tunnilla edellisenä päivänä Totin kanssa. Puolipidätettä joka on lähtöisin vatsalihaksista, kyynärpäissä pysyvää kulmaa, rentoa istuntaa.. 
Ja voin sanoa että oli todella rentouttavaa! Mikä parasta, tuo herätti entistä kovemman innon päästä harjoittelemaan myös Totin kanssa. 

Peltoratsastuksessa kentän valon ja kuutamon loisteessa oli myös ihan omaa viehätystään. Hyvät ja huonot puolet kuten joka asiassa - Totin nykyisellä tallilla ei tarvitse välittää keleistä kun on maneesi käytössä ja ratsutusapua sekä valmennuksia hyvin saatavilla ilman hevosen kuljettelua. Sitten taas päivät toimistossa viettävälle ulkoilma ja ympärillä oleva luonto tuntuvat aivan äärettömän rentouttavalta ympäristöltä, eikä niihin fiiliksiin pääse maneesissa samalla tavalla. Huonona puolena taas esimerkiksi neljän kuukauden kaatosade/loska/peilijää-kausi sekä elämänsä puhdissa oleva viisivuotias maneesittomalla tallilla ei kuulosta rentouttavalta skenaariolta. ;)

Tiistain puomi/kavalettitunnilla oli taas niin hyviä elämyksiä että pohdiskelin jo, olenko ihan hölmö viritellessäni lainahevoskuviota toisaalle kun oma hevonenkin on noin hyvällä mallilla. Mutta nyt ei ole kiinni siitä etteikö oma hevonen olisi hyvällä mallilla, vaan ratsastajan pääkoppa tarvitsee itseluottamukseen pientä boostia rentojen onnistumisten kautta. Vähän samankaltaista boostia kun sille nuorelle lupaavalle ratsulle haetaan ratsutuksen kautta, haetaan siis aralle tätiratsastajalle vanhemman tutun ratsun kanssa. 

Kuten lainauksessa sanotaan, kaikki satulassa vietetyt hetket ovat hyödyksi joten näillä mennään. Rennosti eteenpäin. :)

4 kommenttia:

  1. Voi hitsi, mä olen kyllä myös tommoisen buustin tarpeessa. C oli alkusyksystä tosi hankala ja sillä oli epämukavaa, ja herkkiksenä se reagoi tosi isosti ja nopeasti. Vaikka vaivat pitäisi olla jo takana, sillä on vissiin muistissa ikävät jutut, koska se reagoi edelleen ajoittain isosti. Laukka on asia joka varsinkin on ollut hankala - se on askellajina jo rakenteenkin puolesta C:lle hankalampi kuin ravi ja ei jäykkänä todellakaan laukkaa mielellään. Tulin sieltä syksyllä todella yllättäen laukassa alas kun reaktio eteenajavaan pohjeapuun kulmassa olikin ihan jäätävä pukki, ja sen jälkeen olen jännittänyt laukkaa niin paljon että oon ollut melkeinpä ihanaa ettei meidän kentällä ole kauheasti päässyt laukkailemaan pitkään aikaan. Mä en kuitenkaan ihan pienestä H:n ja A:n jälkeen putoile... Muilla hevosilla ei ongelmaa niinkään ole, mutta jotenkin tuntuis ihan sikahienolta päästä jollekin laukkakuurille :D Rentous ja se pääkopan sisällön tasapaino on siis hakusessa täälläkin. Ehkä se sieltä vielä joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se siitä - viimeistään kun kelit paranee ja olette molemmat ottaneet aikalisän. :) Mä sählään myös ihan toivottomasti välillä laukan kanssa.
      Kun Sampo 20v ei ensin hoksannut laukka-apujani, niin en tiennyt pitäiskö itkeä vai nauraa. Vähän saatoin nauraa ;) eli joo rentoutta laukkaan täälläkin.

      Poista
  2. Elän hyvin samankaltaisesa tilanteessa kuin sinä, mullakin on oma eka kasvatti alla, nyt 4 vuotias, myös Vihi-totista. Varsaa tehdessä olin elämäni kunnossa ja ihan suht hyvä ratsastaja. Varsa siis syntyi 2012, 2013 kesällä loukkaannuin ja toipuminen kesti noin vuoden, viime keväänä pullahti välilevy selästä ja edelleen kamppailen selkäkivun kanssa päivittäin, joten ratsastustaitoni on laskenut kuin lehmän häntä... ratsastapa siinä sitten remonttia. Varsinkin kun remonttiratsu on antanut mulle kovaa kytiä kärryjen kanssa, vimeksi ennen joulua sellasta rodeota, että oli ihme, että jäin henkiin, kärryt solmussa ja hevosen jalka haavoilla.. en ole sitten ajellut... eli ruunani on herkkis tai sitten sillä on kaksisuuntainen mielialahäiriö, koska toisena päivänä se on kuin vanha työhevonen ja toisena päivänä pikkulintukin pelottaa. Joten maastoilu on myös valtavan kynnyksen takana. Varsinkin kun heppa on mulla kotona, joten ratsastusseuraa ei kauheasti ole... Kentällä toimii hyvin ja laiskanpulskeasti, mutta maastossa odottaa pedot. Että on meitä muitakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sentään, ei kuulosta helpolta tilanteelta! Herkkikseltä kuulostaa kyllä tuo hevosesi. Tsemppiä sinnekin. :)

      Poista