torstai 5. helmikuuta 2015

Talven taikaa

Maanantai-iltana oli aika lähellä että olisin perunut tallille menon. Takana oli kiireinen työpäivä sekä ennakoimaton kissan eläinlääkärikeikka (hammashoito). Kotisohva houkutteli toden teolla, pikkupiru istui olkapäällä ja kuiskaili että se on vasta neljä, ei ylimääräinen vapaa haittaa.. mutta jostain sain draivin lähteä liikenteeseen. Lähestyvä hevoseton talviloma (ja Totin treenijakso), seuraavan päivän pakollinen tallivapaa, lumisten peltojen houkutus...

Kun saavuin tallille niin kentän auraus oli juuri meneillään ja valmistuikin sinä aikana kun laittelin Tottia kuntoon, hyvä palvelu etten sanoisi! :) Aikaisemmat muutamat kerrat ollaan menty aina jonkun tallikaverin ja seurahevosen kanssa, mutta nyt oli ensimmäinen kerta kun oltiin liikenteessä yksin.

Kun laitoin allaolevan kuvan Facebookiin, kommentoi eräs kaverini että voi melkein kuulla hiljaisuuden. Hiljaista ja rauhallista tuolla olikin, pellot ja metsä ympärillä. Ratsastin kevyesti askellajit läpi, laukkaa vähän vähemmän, vain muutaman onnistuneen noston verran kun halusin testailla kentän pohjan ensin rauhallisemmissa askellajeissa. 


Huomenna pitäisi viedä Totti taas valmentajan luokse.

Pientä päänvaivaa aiheuttaa nyt klipatun nuoren kutiaminen. Tuntuu että loimet ahdistavat, vaikka on käytössä kevyt liukasvuorinen tallitoppaloimi. Hexocil- pesu ja loimien pesu ovat varmaan ensimmäiset toimenpiteet nyt tässä vaiheessa, toivotaan että nämä auttaisivat.
Mitään hilseilyä tai muuten huonon kunnon merkkejä ihossa ei kyllä näy, hieman kuivia suupieliä lukuunottamatta.
Tietysti tällaiset asiat ilmenevät aina juuri silloin, kun on itse lähdössä viikoksi reissuun! Onneksi sekä kotitallissa että valmentajan luona on superhyvä hoito joten ei tarvitsisi murehtia, mutta toki sitä haluaisi olla itse paikalla ratkomassa oman hevosensa pieniä hoito-ongelmia. 

2 kommenttia:

  1. Syötätkö öljyä? Iho on varmaan vain kuiva, öljyä ruokintaan lisäämällä tuon voi saada helpottumaan nopeastikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole syöttänyt, ruokinta-asiat oli seuraavana listalla pähkäilyssä (jota on tosi stressitöntä tehdä kun työt painaa päälle ennen lomalle jäämistä ;)). Kiitos hyvästä vinkistä, tuo öljy olisi tosiaan helppo toteuttaa vaikka samantien. :)

      Poista