torstai 3. huhtikuuta 2014

Yhteisiä onnistumisia

... haa! Kuka arvasi etten malttanut sittenkään pysyä poissa Totin selästä laatarien yli? Totesin että se oli lomaillut jo pari viikkoa joten maanantaina kaivoin sen tarhasta ja vein kentälle irtojuoksutukseen. Koska pahimmat riekkumiset hoidetaan nyt tarhassa kaverin kanssa, oli kentällä varsin läsnäoleva ja kuuliainen pikkupoju - ekojen vinkupukkien jälkeen.

Oli melkoisen hyvä mieli kun Totti jäi ihan siistille ympyrälle, ihan vastaavasti kun olisi ollut liinassa, ei haahuillut mihinkään suuntaan. Siinä totesin että ei kai pari kevyttä ratsastuskertaa sitä haittaisi....

Tiistaina sitten tuumasta toimeen ja hevosen selkään. Kevyt ratsastus, vain käyntiä ja ravia. Totti olisi mielellään jäänyt seurustelemaan kotoa mukaan otetun valokuvaajan kanssa, eli seurallinen pikkupoju vaati pientä motivointia tauon jälkeen. Meni kuitenkin kiltisti ja kuuliaisesti.


Mutta kuka ihme on tuo munakyyryssä könöttävä täti?! APUA! 



Koko ratsastusharrastukseni suurimpana tavoitteena oli opetella ratsastamaan paremmin, ennen kun Totti on ratsastusiässä. Noh, deadline meni jo tai on ainakin hyvin tässä ja nyt. Ja tilanne on tämä. Jestas sentään, nyt tunneille mars. Ainakin yksi tunti lainahepan kanssa on jo tulossa, ja tulee kyllä ihan paikkaansa. Täytyy ehkä pyytää kuvaajaa mukaan vähän useammin ja seurata kehitystä. 
Ratsastustuntien lisäksi myös liikunta tekisi hyvää. Ihan mikä vaan liikunta. Kuntosali, jooga, pilates, tankotanssi, zumba, sulkapallo, lenkkeily.. you name it. Jotain vetreyttämään tätä toimistolla jumittunutta rankaa.


Ihana, ihana reipas poju! 

Tänään menin sitten uudelleen ja tällä kertaa otettiin taas uusi yhteinen askel, eli laukka mukaan kuvioihin! Olihan Totilla laukattu jo pari kertaa ratsastajan kanssa mutta itse olen ollut "hiljaa hyvä tulee"- linjalla kun tuntuu että pelkkä omalla varsalla ratsastuskin on vielä vähän jännää. Sain kuitenkin laukat nousemaan jokseenkin onnistuneesti eli nyt on sekin testattu. Jee! Tästä on hyvä jatkaa :) 



4 kommenttia:

  1. Voi vitsi, nuo alkuratsastelut on vaan niin superkivoja. Kun kaikki on uutta ja jännää - vaikka heppa olisikin ihan cool :)) Totti on hieno - eikä kannata olla oman asennon kanssa liian kriittinen, eipä siellä nuoren hevosen selässä voi istua samalla tavalla kuin jo kokeneen konkarin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos kauniista sanoista, niinhän se on ettei pitäisi turhaan stressata vaan keskittyä olennaiseen. Hienoon pieneen hevoseen ja sen kanssa perustyöskentelyyn :) miten paljon ratsastit Torstenia 3-vuotiaana? Ihan säännöllisesti tai minkälaisia jaksoja pidit sen kanssa? :)

      Poista
    2. Voi, mä ratsastin liikaa !!!! Mutta eipä se siitä näyttänyt kärsivän. Vasta syksyllä, kun maneesiin muutimme eikä maastoihin päässyt, alkoi ongelmat. Kesällä me maastoiltiin myös aika paljon, joten siksi varmaan työmotivaatiota riitti myös kentälle. Nyt jos olisi nuori heppa alla, varmaan aika pitkälle sen kolme kertaa viikossa menisin, sisältäen tai lisäksi maastoilupäivän. Riippuisi hevosesta :) Ei se määrä, vaan laatu, eikös ;) Enkä maneesittomalla tallilla mitään muutamia viikkoja pidempiä huilitaukoja antaisi, talvella sitten enemmän. Suomessa kesällä pitää ratsastaa ja kurjilla ilmoilla sitten huilia!

      Uusimpaan postaukseen, hirmu korkean näköinen tuo ysikympin este, mutta Totti näyttää ihan estehepalta liidellessä yli :) Oikein paljon tsemppiä laattareihin!

      Poista
    3. Heh, joo se este taisi olla laatarikorkeuksissa eli varmaan sen 95cm eli huiteli jo melkein metrissä. Eikä tehnyt tiukkaa onneksi. :) Toivotaan että pikkupojulla menee hyvin myös Ypäjällä!

      Itsekin yritän n.3krt viikossa touhuta jotain, talvella puuhasin Totin kanssa aika tiheästi mutta olihan se yksin tarhassakin. Nyt on vapaapäivätkin helpompia kun tarhailee ystävän kanssa. Kesällä yritetään ilman muuta maastoilla :) syksyllä pimeään aikaan viikot mennee taas kentällä ja viikonloppuisin sitten jotain maasto-touhuja myös.

      Poista