lauantai 26. huhtikuuta 2014

Laatareista selvitty :)


No niin, vihdoinkin ehdin raportoimaan tänne!
Torstaina oli siis odotettu päivä - retki Ypäjälle laatuarvostelukarsintoihin.

Lähtö Ypäjälle oli vasta iltapäivän puolella, Totti oli jälkimmäisessä 3-vuotiaiden luokassa (1 B) ja vielä viimeisessä ryhmässä. Meillä oli varattuna päiväkarsinapaikka koska samassa kyydissä oli myös nelivuotiaiden luokassa kisaava hevonen. Kolmevuotiaat arvosteltiin Ypäjän Wanhassa maneesissa.

Suoritus ei olisi voinut mennä enää paljon paremmin! Totti käyttäytyi aivan superhyvin. Ravia ei irronnut narunpäässä tai irtona ihan niin vahvasti kuin vaikka kärryillä vaan jäi vähän kipittämään, mutta saipahan edes 0,75 paremmat ravipisteet kuin Hippoksen näyttelyissä.
Esitin Totin kuitenkin itse, sillä olen irtohypytysharkoissakin yleensä päästänyt sen kujaan ja halusin paremman estesilmän omaavat tukijoukot kujan sivuun antamaan tarvittaessa lisäpotkua jos sitä olisi tarvittu. Jonkun kerran taisivat maiskuttaa.. ;) 

Tässä auttavasti editoitu video, jonka viimeisellä minuutilla kuuluu myös arvostelut, ne löytyvät myös alta kirjoitettuna:


Askellajikoe:

Käynti: Tarmokasta, energistä mutta saisi olla matkaavoittavampaa, saisi käyttää selkäänsä paremmin. 7.00
Ravi: Puhdasta, saisi olla irtonaisempaa, joustavampaa, lennokkaampaa. Nyt melko lyhyttä. 6.75
Laukka: Energistä, voisi olla pyöreämpää ja rentoutua selästä, vielä etupainoista. 7.75

Irtohypytys:

Tekiikka: Jäntevä ja notkea hypyssä. Hyvä tekniikka. 9.25
Kapasiteetti: Hyvä kapasiteetti. 9.0
Asenne ja yhteistyöhalukkuus: Hyvä eteenpyrkimys, kuuliainen hevonen. 9.0

K.a. 16.25

Lopputuloksissa Totti oli huikeasti kolmas! Eli kaikella todennäköisyydellä syksyllä on edessä uusi reissu finaaliin! 

Joo, onhan se hypännyt harjoituksissa hyvin mutta silti olin vähän skeptinen ennakko-odotuksissani. Ainahan sitä ajattelee että oma on hieno vaan omasta mielestä.. ;)

Tässä linkki josta löytyvät kokonaistulokset (Totin luokka 1B)




Kotona oltiin vasta kymmenen jälkeen illalla ja perjantaiaamuna oli aikainen lähtö työreissuun. Tänään pääsen tallille katsomaan miten pikkupoju on toipunut reissusta. Parin vapaapäivän jälkeen jatketaan normaalikuvioita eli ajoa, juoksuttelua ja vähän ratsastustakin, maltillisesti ja hyvällä fiiliksellä. :)

10 kommenttia:

  1. Hieno suoritus! Pikkuveli Eero onnittelee ja toivoo kasvavansa yhtä hienoksi nuoreksi mieheksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja rapsutuksia pikku-Eerolle :)

      Poista
  2. Wau, hieno hieno Totti! Onneksi olkoon!

    VastaaPoista
  3. Isot Onnittelut !
    On sulla hieno hevoslapsi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! :) Maailman paras hevoslapsi <3

      Poista
  4. Teilläpäs oli sujunut hienosti, onnittelut :)

    VastaaPoista