perjantai 16. elokuuta 2013

Uusia tuulia

Uskon melko taikauskoisesti mm. "kell' onni on, se onnen kätkeköön"- tyylisiin juttuihin, tai lähinnä siihen ettei saisi hehkuttaa ennen aikojaan. Tietysti on kiva kertoa hyvistä jutuista, mutta harmittaa jos on oikein leijunut pilvissä ja sitten tipahtaakin maan tasalle kun joku menee mönkään.

Sen vuoksi laitan nyt mahdollisimman varovasti, että Viivi-tamman paluusta on sovittu, ja jos kaikki menee putkeen niin sunnuntaina teen pienen Road Tripin hakemaan tammaa. Tulevista kuvioista vielä lisää myöhemmin, eli kokonaan omaan käyttööni mamma ei tule edelleenkään vaan sillä on opetushevosen pesti odottamassa.

Nyt olen ollut koko viikon kuin tulisilla hiilillä - ensin odottelemassa tuloksia ja nyt odottelemassa viikonloppua. Sunnuntaissa jännittää aika moni asia: ensinnäkin, todennäköisesti ajelen tuon 4h suuntaansa ihan yksikseni. Ei siinä pitäisi mitään huolta olla, olenhan minä nyt autoa ajanut, ja pikku-e plakkarissa joten pitäisi olla traileriinkin "pätevyys"!  En ole ko.autolla vetänyt aikaisemmin koppia, se pitäisi testata tänään että on yksi huoli poissa. Ei pitäisi olla huolta siitäkään - kyseessä kuitenkin uusi hyvä auto.

Ja isoimpana jännittää tietysti - onko hevonen, jonka olen nähnyt 2 kertaa viimeisen reilun vuoden sisällä, edelleen oma hevoseni?

Kuvia olen katsellut viikon mittaan oikein erityisen paljon ja fiilistellyt muistoja. Kesäkuvia, talvikuvia, tiineyskuvia, ratsastuskuvia..

Allaoleva on yksi suosikkikuvistani. Yleensä en ikinä ratsasta ilman kypärää, mutta tämä on ihan kuvaustarkoituksessa järjestetty n.5min selässä istuskelu. Otettu tiineyden aikaan kevättalvella 2011. :)

Alla Viivi keväällä 2012, kevätvaatteissaan. Kuten kuvista näkyy niin tamma on kesällä sekakarvaisempi, talvella taas huomattavan punainen.

2 kommenttia:

  1. Sinulle olisi haaste :)

    http://annantalli.blogspot.fi/2013/09/meidan-kesa-kuvahaaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, täytyypä päivittää taas lähipäivinä :)

      Poista