Laitumella ja maastossa

Tallin kesäkuun kokoonpano, kaikkineen kuusi hevosta päästettiin viikko sitten sunnuntaina laitumelle. Sitä ennen oli kaikkia totutettu vihreään, ja pyöritetty hiukan karsina- ja tarhajärjestystä siten että varsinkin Totti uutena tulisi tutuksi kaikille.
Ensimmäinen vuorokausi ei mennyt ihan ilman jännitteitä, kun 23v ruuna vartioi kahta vuotiasta tammavarsaa ja aikuisista tammoista toinen toista. Totti seilasi tuossa välissä ja yritti olla ärsyttämättä pomoja. Ensimmäisen yön olin hiukan sydän syrjällään mamman nössöpojan sopeutumisesta.
Tilanne tasaantui kuitenkin nopeasti, ja nyt koko kööri kuljeskelee aika lailla yhtenä porukkana. Totti on saanut suuren ihailijan toisesta vuotiaasta tammavarsasta!

Totti ja melko samankokoinen 1-v. tamma!

Ensimmäisen illan juoksukisojen ja "laumaantumisen" stressin vuoksi päätin pitää ensimmäisen laidunviikon fyysisesti melko kevyenä Totille. Kevyt käyntipainotteinen meno tarkoitti hartaasti odotettua maastoilun aloittamista!
Viime tiistaina kiersimme tallin omistajan kanssa käynti- ravilenkin, jossa Totti oli todella rento ja tyytyväisen oloinen. Naapuritallin hevosille hirnui kuuluvalla äänellä, sekä kerran jännittyi ja salamana keräsi takajalat mahan alle kun yhden talon pihassa laitettiin sirkkeli päälle heti kun pääsimme ohi. Näitä pieniä jännityksiä lukuunottamatta meni kaikki tosi hienosti ja tuntui siltä että nautimme molemmat Totin kanssa maisemista ja rennosta menosta.

Ekalta maastoreissulta - turvallisesti kaverin perässä tallustellen

Tästä innostuneena päätin pysyä seuraavankin päivän poissa kentältä, ja lähdin tiistain lenkin alkupätkälle ihan itsekseni. Haastetta lisäsi vielä se, että tallikaveri lähti samaa matkaa läheisen ratsastuskoulun tunnille hevosensa kanssa ja erkaannuimme ekassa tienhaarassa. Totti lähti mukisematta eri suuntaan kuin kaveri, joskin metsätielle päästyämme hieman huuteli. Oli se ilman kaveria todella paljon terävämpi kuin kaverin kanssa, mutta minulla oli koko ajan kuitenkin sellainen olo että ratsu oli hyvin hallinnassa ja kuulolla.

Hiekkatielle metsästä ja autiotalon pihatieltä päästyämme ehdin jo huolestua että nytkö meni puihin, kun erään talon pihasta kuului uhkaavasti lähenevää koiran louskutusta. Vapaana oleva suurikokoinen koira ilmestyikin tontin rajalle vahtimaan tiluksiaan, mutta ei onneksi edennyt siitä tielle. Tuossa kohtaa Totti selvästi jännittyi (niin minäkin, muna-kana-ilmiö siis..)  mutta ei sännännyt mihinkään vaan lähinnä jähmettyi arvioimaan tilannetta. Kun pääsimme vähän matkaa koirapihan ohitse niin ravasin hiukan tien reunaa, olimme jo "voiton puolella" matkalla takaisin tallin suuntaan. Sitten tulikin vastaan auto joka hidasti tosi kivasti, ei ollut tippaakaan huolta tuolla leveällä hiekkatiellä! Autoilijat ovat tottuneet läheisen ratsastuskoulun liikenteeseen ja tiellä on myös kivasti pelloille ja pihoihin vieviä levennys/käännöskohtia joihin pääsisi syrjään jos joku isompi härveli tulisi vastaan.

Tallin pihatielle käännyttyämme Totti käveli niin pitkää käyntiä että siitä tuli mieleen jo Viivi- äitiheppa jonka tavaramerkki oli tuo pitkä vetävä maastokävely. Tallissa saimme molemmat huokaista ja Totti sai Mash-"palautusjuoman" lisäksi muutaman ylimääräisen palan kuivaa leipää. Olin aivan onneni kukkuloilla! Blogista voidaan tarkistaa että viimeksi olen ollut yksin maastossa vuonna 2017. Toki olen maneesitallin viereisiä peltoja kiertänyt tuon jälkeenkin, mutta en laske niitä ihan "oikeaksi maastoiluksi".

Maaston jälkeistä leipää odotellessa, ylähuuli pitkänä ;)

Maastoilujen ja yhden välipäivän jälkeen palattiin myös ruotuun eli parina päivänä ratsastin Totin kentällä. Odotin laiskanpulskeaa heräteltävää otusta, mutta sain skarpin ja työteliään ratsun jota sai vähän muistutella odottamaan ratsastajan ohjeita. Nyt kun kentän vieressä ei enää ole harjoituslaitumien turvahevosia, on toinen pitkä sivu astetta jännempi mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä. Kun onnistun pysymään itse rauhallisena ja antamaan hevoselle tarpeeksi vaihtuvia tehtäviä, unohtuvat metsän möröt ja muut sapelihammastiikerit. Eli siirtymisiä, pohkeenväistöjä, avoa ja sulkua ravissa, sopivasti välikäyntejä... kaikki nämä auttavat osaltaan keskittymisen parantamisessa. Jälkimmäisenä kenttäpäivänä tein jopa muutamia loivia vastalaukkakaarteita tauon jälkeen. Laukkakin on tuntunut yllättävän hyvältä - sehän kärsii aina ekana kaikesta lomailusta ja muista tauoista ja notkahduksista.

Suitset testissä kaverilta - ei yhtään huono ensivaikutelma!

En tiedä onko fiilis tuon pikkutallin rauhallisuuden vai ylipäänsä kesän ansiota, mutta on sellainen olo että sekä hevonen että kuski ovat vaihtuneet varikolla. Toki Totti on varmasti hiukan väsynyt laitumella olosta (vaikkei siltä tunnukaan), mutta tunnen itseni myös rauhallisemmaksi ja varmemmaksi, ja tämäkin tarttuu hevoseen. Täytyy myös realistina muistaa että kesällä valossa ja lämmössä tosi moni asia tuntuu helpolta ja kivalta, mutta loppusyksyn pussipimeys ja talven "jääkausi" vaativat hiukan enemmän asennetta. Uskon kuitenkin edelleen että tämä tallin vaihdos oli erittäin hyvä ratkaisu tähän kohtaan!

Ratsastuksen jälkeistä lihashuoltoa (jo hyvinsyödyssä laitumen etuosassa)

Totin silmästä olen viestitellyt eläinlääkärin kanssa ja helmikuusta asti tuttu kortisonitippa jätettiin viime viikolla pois! Nyt katsotaan ainakin viikon verran, mikä tilanne on ilman kortisonia, ainakaan mitään radikaalia huonontumista ei ole tapahtunut tässä muutaman päivän aikana. UV/hyönteishuppu on päässä nyt laitumellakin - paitsi ihan ekana päivänä ei ollut kun en halunnut että mikään vahingossakaan blokkaa näkökenttää lauman alkuhärdelleissä.