Päivitystä pitkältä ajalta

Katsotaan josko tämän postauksen saisin ihan julkaisukuntoon asti. Ehkä hyvä päivitellä tännekin niin asiat jäävät itselle muistiin ja niistä voi olla apua muillekin. Olen pohtinut koko blogin piilotusta / poistoa mutta oikeasti täältä on välillä hauska lukaista itse asioita ja aika ajoin saan yhteydenottoja esim. silmäongelmaisten hevosten omistajilta. Vaikka en ole mikään asiantuntija, niin onhan se kiva voida jakaa kokemuksia!

Jos kävisin läpi koko viime kevään kuukausi kerrallaan, tulisi tästä varsinainen maratonpostaus joten katsotaan miten saan tiivistettyä. Jalkavaivapainotteisesti mennään nyt tässä kohtaa.

Mistä kaikki alkoi? 

Pienistä merkeistä - uusi kengittäjä kiinnitti huomiota levottomuuteen kengityksessä. Siltä pohjalta käytiin joulukuussa Vet Checkissä joka ei antanut aihetta sen enempään - liike priimaa eikä mitään taivutusreaktioita. Ratsastaessa Totti tuntui aukovan suuta enemmän kuin aikaisemmin, vaikka valmentajan mukaan omat käteni pysyivät paljon rauhallisempina kuin ennen. Tammikuussa epäiltiin paisetta (OEJ) mutta päädyttiin mustelmaan kaviossa. Helmikuussa alkoi kunnon jääkausi ja kenttä oli monta viikkoa pois pelistä. Maastoilimme käynnissä pellonreunoja pitkin ja muutenkin lähimaastoissa.
Maaliskuussa kun olimme tarkistamassa oman satulan sopivuutta, tunnustelin satulakaupan maneesissa hetkellisesti, onko kaikki kunnossa. Taisin kuitenkin vaihtaa suuntaa sattumalta niin että epäilykset hälvenivät. Samalla viikolla valmentajamme tuli kuitenkin hieromaan Tottia ja syynäsi koko hevosen tarkalla silmällä korvista häntään. Hän kiinnitti huomioni vinoon laitettuihin etukavioihin. Olin melko järkyttynyt ja häpeissäni havainnosta - ja kun tämähän ei ollut ensimmäinen kerta kun etukavioiden asento menee vinkuraan. 

Ostin karvasatulan (Christ Iberica Plus), sitä on käytetty 4 kertaa..

Mitä sitten tapahtui? 

Eläinlääkärikäyntejä maalis-heinäkuu- välillä säännöllisesti kerran kuussa. Ontuma paikantui ensin VEJ ruununivelen alueelle. Kengitettiin klinikalla röntgenien kanssa. Keväällä 2020 kuvat olivat olleet puhtaat, nyt ei enää ollut niin, muutoksia oli jo - maltillisia kuitenkin. Maaliskuun kortisonipiikityksellä tuli melkein priimaksi, mutta sitten juoksutin nähdäkseni liikkeen ja ontuma paheni puolen ympyrän pukkilaukkailun seurauksena. Löytyi sanomista hankositeen yläkiinnityskohdasta. Koko kevät siis kylmättiin jalkaa ja käveltiin - joko taluttaen peltotiellä tai käyntimaastoillen selästä käsin. Välillä kävin myös kentällä tekemässä pientä käyntijumppaa josta Totti oli todella tärkeänä! Toukokuussa jänne oli jo rauhoittunut hyvin mutta Totti ontui edelleen ravissa ja ontuma paikantui ruunu/kavionivel- alueelle. Myös kuvissa oli tapahtunut pientä etenemistä maaliskuun jälkeen. Silloin laitettiin Tildren tiputuksella ja kengityksessä etusiin tuli iskunvaimennuspohjalliset täyteaineineen.

Kengitysmeininkejä

Kesäkuulta on jäänyt mieleen yksi ilta jolloin olin lähdössä käyntimaastoilemaan lähimaastoihin. Totti kuitenkin punki kentän suuntaan mistä olin vähän yllättynyt, ai se on näin innokas tekemään töitä... kentän kaarteissa tunsin kuitenkin ihan käynnissä ettei kaikki ole kunnossa. Jotenkin uskon että Totti ihan tarkoituksella vei minut kentälle ja silloin ymmärsin toden teolla että nyt on jostain isommasta kyse. Laskeuduinkin hyvin pian satulasta ja itku silmässä vein hevosen talliin. 

Jotain loppukevään / alkukesän käyntiköpöttelyä, korvat tötteröllä <3

Kesäkuussa konsultoin toista klinikkaa, jota tutut hevosalan ammattilaiset käyttävät. Sain juuri ennen juhannusta vastauksen että jotain muutakin siellä on (kuin nivelet - eli joku muu juttu olisi aiheuttanut muutokset niveliin) ja puolittaisen kehotuksen magneettikuvaan. Juhannusreissuun lähdin melko sydän syrjällään täyslepoon määrätyn ontuvan hevosen luota. Jätin siis toipilaan laiduntamaan omaan "sairas"lohkoonsa, mukaan reissuun lähti uusien nivelhoitojen kohdalta auki taitettu Hippos-lehti johon palasin toistuvasti.

Juhannusviikonlopun päätteeksi sunnuntaina ajoin käytännössä suoraan tallille. Helpotus oli suuri kun muutaman päivän ajan annettu tulehduskipulääke oli lähtenyt puremaan ja Totti oli ihan oma itsensä. Odottelin siis hieman rauhallisempana heinäkuun alkuun sovittua klinikkakontrollia ja kengitystä. Tälläkään kertaa ei mitään uutta - edelleen ontui ja ontuma paikantui puudutuksilla samalle alueelle kuin aiemmin. Kuvissa ei onneksi näkynyt mitään uusia muutoksia. Nyt hoitava eläinlääkärikin oli sitä mieltä että jokin ei täsmää, ja ensin syynättiin ultralla vuohiskuopan aluetta. Sitten tuli sama ehdotus jonka olin jo kesäkuussa saanut toisaalta -  voisitko harkita vieväsi hevosen magneettikuvaan Viikkiin? 

Magneettikuvaus ja sen tulokset

Suomen ainoa hevosten MRI- laite sijaitsee Yliopiston hevossairaalassa Helsingissä (ks.linkistä lisätietoja). Laitteella pystytään kuvaamaan raajojen alaosaa ja kavio onkin yleisimmin kuvattavia kohtia. Saimme ajan magneettikuvaan heinäkuun alkupuolelle, heti samalle viikolle kuin edellämainittu lähiklinikan käynti.
Viikissä Totilta otettiin etukengät pois hoitajan toimesta, sille laitettiin kaulaan kanyyli rauhoitusta varten ja korviin pumpulit + paksu korvahuppu päälle. Sain olla mukana siihen asti kunnes rauhoitettua Tottia lähdettiin taluttamaan magneettikuvaushuoneeseen. Lähdin välissä pois kuten klinikalta oli kehotettu ja tulin takaisin iltapäivän puolella, ennen kun paikallinen klinikkakengittäjä tuli lyömään etukengät takaisin jalkaan. Itse kuvauksessa menee periaatteessa noin tunti, mutta aikaa varatessani selitettiin että haluavat aina että hevonen tuodaan koko päiväksi, jotta on aikaa uusintakuvaukselle jos ensimmäinen kuvaus ei onnistuisi teknisesti. Eli eivät halua kello kaulassa niskaan hengittäviä omistajia kyselemään joko on valmista. ;)

Vanha tuttu Viikki. Totin mielestä ikävä paikka.

MRI- kuvauksen tuloksia ei valitettavasti saa heti paikan päällä, vaan kuvat lähetetään USAan jossa lausuntokin tehdään. Kun kuvaus tehtiin perjantaina, lausunto tuli maanantaina sähköpostiin ja Viikin eläinlääkäri soitteli vielä perään. Eläinlääkäri lohdutti että ihan jokaisesta käytössä olleesta 10-vuotiaasta hevosesta tulee löydöksiä eli sitten pitää vaan arvioida löydösten merkitys. 

Magneettikuvaan lähdettiin koska oireiden perusteella epäilyksenä oli joko syvän koukistajajänteen vamma tai kavion sivusidevamma. Molempiin on omanlaisensa sairaskengitykset, mutta tietysti keskenään erilaiset joten ei voinut lähteä arvailemaan ja muuttamaan kengitystä ihan lonkalta.
Lausunnosta selvisi, että molemmat arvaukset pitävät paikkansa. Syvässä koukistajassa on pieni repeämä ja sen lisäksi kavion sivusiteessä on kohtalaiseksi luokiteltua vauriota. Tämän lisäksi kavionivel ei ole priimakunnossa, eli siinä on hiukan toispuoleisuutta joka sijoittuu tuon sivusiteen puolelle. 

Hoitavan eläinlääkärin sanoin: Olisihan se ollut kiva ettei ihan kaikkia näitä olisi löytynyt.

Kuvakaappaus magneettikuvien lausunnosta

Jatkosuunnitelmat ja tilanne nyt

Ligamenttivammat useimmiten paranevat oikeanlaisella kengityksellä, mutta paranemisaika on pitkä (6-12kk). Koska Totti oli juuri kengitetty kun tulokset tulivat, on odoteltu kavioiden kasvua ja seuraavaa kengitysaikaa kuin kuuta nousevaa. Kengitysaika onkin nyt 10pv päästä lähiklinikalla. Kengitys on sikäli ongelmallista, että siinä täytyy olla tarkkana ettei kavionivel ota itseensä muutoksista. Esimerkiksi syvän koukistajan tyypillinen sairaskengitys jossa kavion asento laitetaan paljon pystymmäksi, on ilmeisesti poissuljettu tai sen osalta pitää ainakin soveltaa. 

Kavionivelen osalta on mietitty myös jatkotoimia. Juteltuani useamman eläinlääkärin kanssa, olen päättänyt laittaa Totin kavioniveleen kertaalleen uuden, rustosoluiksi eristettyjä kantasoluja sisältävän nivellääkityksen. Se vaikuttaa olevan "vahvin arpa" tässä kohtaa koska siinä tavoitellaan parantavaa lopputulosta ja pitkää hoitovastetta. Myös huomattavasti edellistä edullisempi polyakrylamidigeeli kiinnostaa kovasti ja monesta lähteestä olen lukenut sillä saaduista hyvistä tuloksista, sen voisi laittaa kantasolujen jälkeen mutta toisinpäin ei ilmeisesti kannata tehdä koska tuo geeli "pinnoittaa" nivelpintoja.

Kutsuin myös taitavaksi tiedetyn hevososteopaatin katsomaan Tottia. Hän jakoi oman tunteeni siitä että Totti ei vaikuta kipeältä. Jumeja löytyi sään + lapojen alueelta, mutta esim. selkä ja takaosa ovat hyvässä kunnossa. Totti on saanut laiduntaa omassa pienessä lohkossaan, joka päivä olen kylmännyt jalkaa ja harjannut. Se on oikeinkin rauhallisen ja tyytyväisen oloinen. Käynnissä liike on puhdasta, jos se ottaa itsekseen pienen ravipätkän niin suoralla ei ravissakaan huomaa mitään erityistä. Eli tilanne on parantunut paljon alkukesästä. Magneettikuvat eivät toki valehtele eli kyllähän jalassa sanomista on ja nyt pitää vaan malttaa odotella. 

Pirteä toipilas

Mistä vammat johtuvat - sitä en tiedä. Yksi mahdollinen skenaario on että syvä koukistaja voi liittyä aikaisempaan kengitykseen ja sivuside on mennyt traumapohjaisesti. Sivusidevammat voivat aiheuttaa myös pelkkää epämääräisyyttä tai eri päivien välillä vaihtelevan asteista ontumaa.

Kesän aikana omat fiilikset ovat menneet pitkälti vuoristorataa musertavasta epätoivosta toivonkipinään ja myös huonompia lopputuloksia on mietitty, monta kertaa on ollut isomminkin tippa linssissä. Selkeää on ollut se, että ainakin yritän kuntouttaa enkä heitä heti kirvestä kaivoon. Nyt olen päässyt siihen pisteeseen missä en saavu tallille huolesta sykkyrällä ja otsa rypyssä, vaan kykenen nauttimaan tallilla käymisestä ja Totin kanssa ajan viettämisestä. Aika näyttää, miten kuntoutus sujuu ja tuottaako se tulosta.

Ihanat elokuun illat

Syksyn kuulumiset

On pitänyt jo pitkään päivittää blogia ja postausluonnos satuloista on ollut jonkin aikaa olemassa, mutta aloitin sittenkin uuden yleiskuulumis-tajunnanvirtakirjoituksen. Samalla saan tilaisuuden jakaa lokakuun alkupuolella otettuja ihania sänkkärikuvia, kuvaajana Minna Harmaala. :) Tänä syksynä päästiin tosiaan kivasti sänkkäreillekin! Tosin kuvauspäivä lokakuun alussa taisi olla viimeisiä hyviä sänkkäripäiviä. 

Meillä menee melko kivasti tällä hetkellä, ja nyt kun kirjoitan tämän niin tuli heti sellainen olo että piti koputtaa puuta ;) 

Laidunkesän jälkeen siirryttiin syksyyn, ja Totti sai laitumelta tutun tammakaverin nyt tarhakaveriksi. Kiitos uuden heinäautomaattisysteemin, eivät ruoka-ajat aiheuta konflikteja vaan molemmat syövät kiltisti omilla puolillaan automaattia. 

Ratsastuksen osalta on viime aikojen teemana ollut vanha tuttu istunta. Kuten allaolevasta kuvasta näkyy - kantapää kaivaa ja ryhti on suoraan tietokoneen äärestä. Voi pientä nöyrää hevosparkaa..

 

 

Meillä kävi siis lokakuussa uusi valmentaja, joka on Coaching with Connection- ohjaajakurssilla parhaillaan. Jokin osui ja upposi mielen perukoille, kun tämä valmentaja selitti miten oli ikäänkuin opetellut uudelleen ratsastamaan jokunen vuosi sitten. Vaikka asennon korjaukset tuntuivat kovin vaikeilta ensimmäisellä tunnilla, niin Totti palkitsi onnistuneesta yrityksestä niin hienosti, pehmeästi ja samalla ponnekkaasti, että oma fiilis oli hyvin vahvasti Tätä lisää! Kuten aina kun innostun jostakin, etsin ekan tunnin jälkeen lisää infoa - eli tässä kohtaa CwC- nettisivuilta, lainasin kirjastosta Mary Wanlessin kirjan... eli taas lähti ihan lapasesta ;)  

 

Ja vielä huomautus että meillä on ollut kautta aikain ihan loistavia valmentajia, enkä halua mollata ketään tai väitä "oppeja" vääräksi niin kauan kuin hevosta kohdellaan hyvin ja reilusti! Uuden valmentajan tyyli tuntui vaan todella hyvältä meille juuri tähän hetkeen, joten toivottavasti saadaan tunnit jatkumaan säännöllisinä läpi talven. Tiedän että oma istuntani on (ollut) minun ja Totin yhteistyön hienosäädön suurin este ja hidaste. Mielenkiintoisinta on että aloin muistelemaan Sarah Millisin korjanneen esim. jalan asentoa samaan suuntaan kun näillä viime aikojen istuntatunneilla. Sarah myös puhui hyvin liikkeen päällä istumisesta ja istunnan vakaudesta. 

Aloin sitten jäljittämään internetin ihmemaailmasta yhteyttä Wanless -> Sarah, ja tämähän toteutui ainakin Richard Whiten kautta. Mielettömän kiinnostavaa! Eli mitään pyörää ei keksitä uudelleen, mutta nyt just katsotaan istuntaa tästä näkökulmasta. :)

 

Tuntien välissä oma ratsastus on ollut lähinnä istuntaharjoittelua ja fiilistelyä - eli yritän parhaani mukaan muistaa tunneilla saadut ohjaukset. Totti kyllä palkitsee onnistumisista ja taas olen saanut tuntuman miten herkkä se onkaan. Sitä voi käännellä ja taivutella ihan miten päin vaan ihan reisien välissä, väistättää ajatuksen voimalla ihan vähän istuinluita siirtämällä... Siirtymisissä riittää pohkeen hipaisu, ja mukana tarvittaessa tukemassa on raippa ja ääniavut, mutta tuuppaamaan en saa jäädä missään nimessä. Alaspäin siirtymiset tapahtuvat hengityksen voimalla. Tekemistä on vielä paljon (kolme tuntia takana..) mutta oma tunne on, että suunta on oikea. 

 

 

 

Satula-asioista lyhyenä mainintana, että jo aikaisemmin jäähyllä ollut Childeric lähti myyntivälitykseen ja elokuun alusta meillä on ollut vuokralla Prestige D2 Free "issikkamalli". Tuo on kyllä tähän mennessä jo DNL:ää paremmaksi todettu vaihtoehto, joten eiköhän se taloon jää. Prestige on paljon Chiltsua paremmin muokattavissa - ihan Suomessa ja kotikunnassa, joten myös järkisyyt puoltavat satulan vaihtoa (jos ne nyt ikinä sitä tekevät, aina se rahaa maksaa).

Estesatulan kanssa oli myös ryppy rakkaudessa - koko alkukesänhän se oli "ykköspenkkinä" - kunnes alkoi pörröttämään karvaa epämääräisesti. Sitten sen villat vaihdettiin kokonaan, ja kotiutui toppauksesta ihan pinkeäksi täytettynä. Sain ohjeen ratsastaa jotta villat hiukan antavat periksi. Menin satulalla sitten noin kerta viikkoon, mutta heti kun Totti antoi ymmärtää että nyt ei tunnu kivalta, vihelsin pelin poikki ja pyysin että satula levennetään takaisin alkuperäiseen mittaansa josta se keväällä kavennettiin. Tällä ratkaisulla olen mennyt nyt pari kertaa ja on se onneksi nyt levennyksen jälkeen parempi. Olen vaan niin ihastunut koulusatulaan että senkään takia ei tule mentyä estepenkillä juurikaan!

Vielä istunta-asioihin palatakseni, kävin tänään osteopaatilla ja olen vieläkin järkyttynyt niskasta ja muusta rangasta kuuluneiden rusahdusten määrästä. Kuulemma olisi voinut aikaisemminkin tulla näytille. Ja kuulemma voisin harrastaa muutakin liikuntaa kuin siirtyä koneen edestä hevosen kyytiin. Että näin. Kiitos lapaluun taakse ilmestyneen fasettilukon, että menin edes nyt. Ja kiitos työnantajan hierontaedun, ei tämä hoito edes verota omaa kukkaroa kuin 1/4 verran ja sekin lähtee diskreetisti palkasta, kulkematta oman kukkaron kautta. Ei paha, menen uudestaan käsittelyyn vielä ensi viikolla. Nyt mielikin tuntuu kirkastuneen kun veri kiertää myös kallonpohjan yläpuolelle. ;) Siinä hyvä muistutus hevosihmisille, joille se hevosen hyvinvointi ohittaa aina oman terveyden ylläpidon. Täällä ainakin yksi semmoinen.

Tällaista tällä kertaa, josko nyt saisin aikaiseksi ottaa tästä blogista jonkunlaisen oppimispäiväkirjan istuntaremontille, se olkoon hyvä tavoite tähän syksyyn ja talveen. :)