Hyvää uutta vuosikymmentä!

Vuosi 2020 on alkanut ja Totti kääntyi jo yhdeksänvuotiaaksi!

Olen ollut taas hyvin laiska kirjoittamaan, mutta tässä nyt hiukan viime aikojen kuulumisia. Instagramissa @catsannie - tilille päivittelen huomattavasti useammin tuoreimpia kuulumisia / fiilistelypalasia arjesta.

Lämpötilat ovat olleet melko armollisia ilman maneesia harrastavalle, eli kenttä on ollut pois pelistä yhteensä pari viikkoa, mitä tässä äkkiseltään mietin! Sadetta ja tuulta ollaan kyllä saatu riittämiin. Eräällä viikolla meni parikin peräkkäistä ratsastuskertaa lätäkköjuoksuksi kaatosateessa kentällä. Totti oli jälkimmäisellä kerralla vähän jo sitä mieltä että vesijuoksu- niminen urheilulaji saisi riittää...
Ihmeesti kenttä on kuitenkin päästänyt veden läpi heti yhdenkin kuivemman päivän aikana. Tämän talven jälkeen ei ainakaan pitäisi väistellä vesilätäköitä missään kouluradalla. ;) 

Jouluaaton höntsäilyt ilman satulaa huopa + vyö- virityksen kanssa

Ennen joulua aatonaattona kokeiltiin uusvanhaa juttua ja päästin Totin pitkästä aikaa juoksemaan vapaana kentällä. Maneesitallilla ei irtojuoksutettu, joten edellisen kerran Tottia oli irtojuoksutettu sen ollessa 3-vuotias! Olin mennyt 2 päivää putkeen kuvioita kentällä ja juoksutin verryttelyksi hetken liinassa ennen irti päästämistä. Totti ei oikein hoksannut homman juonta vaan jäi ensin hengailemaan ja patsastelemaan keskelle kenttää. Kehotin hienovaraisesti sitä liikkumaan, niin vapaus valkeni sille ja saatiin aikaiseksi hiukan pukkilaukkoja eli pientä irrottelua. Aina välillä se kuitenkin tuli luokse ikäänkuin tarkistamaan että onko tämä riehuminen nyt varmasti OK...? Lopuksi käveltiin hyvät loppukäynnit lähimaastossa.

Irtojuoksutuksen jälkeistä patsastelua

 Tässä ihan pienenpieni videopätkä irtojuoksutuksesta. :) 

Jottei ihan pilvilinnaksi menisi, niin ennen uuttavuotta meillä oli pieni ryppy rakkaudessa. Totti sai ihan tahattomasti pienen "joululoman" -> muutama käyntipainotteinen liikutus höystettynä pikkupakkasilla.
Välipäivien sunnuntaina kiipesin kyytiin ajatuksena mennä ekaa kertaa moneen päivään kentälle wannabedressage-moodissa. Shokki oli suuri, kun metsä aiheutti sydämentykytyksiä jo matkalla kentälle, U- käännös pysähtyi onneksi 90 asteeseen... Myös kentän toinen pääty ja toinen pitkä sivu olivat täynnä joulutonttuja ja metsän peikkoja.

Siinä tuli kunnon mindfulness- treeni ratsastajalle, kun piti yrittää päästä yli omasta "Nyt se lähtee ihan just"- ajattelusta, ja pistää räjähdysaltis ratsu töihin. Ensin tein töitä käynnissä, vaihdellen erilaisia väistöjä ja voltteja. Siitä edettiin ravailemaan samaan tyyliin. Alkuravien jälkeen nostin laukan, ja sitten muuten laukattiin... Ympyröitä ja suoraa uraa, temponvaihteluja ja takaosa kunnolla mukaan eikä mitään päätöntä paahtamista. Oltiin laukattu varmaan 10 kierrosta niillä ympyröillä höystettynä (hieman pienemmällä uralla koska sillä toisella pitkällä sivulla oli edelleen niitä mörköläisiä ja yritin pitää paketin kasassa ilman sinkoiluja), kun Totti pärski rentoutumistaan ekaa kertaa ratsastuksen aikana.
Oikeaa laukkaa (se perinteisesti heikompi) treenattiin enemmän siirtymisillä isolla ympyrällä, ja kun kireys alkoi muuttumaan rentoudeksi, niin laukka pyöri kyllä melko makean tuntuisesti! Ihan sataprosenttista rentoutta en saanut aikaiseksi, mutta meno parani kyllä huomattavasti ja metsän möröt jäivät pikkuhiljaa unholaan.
Yhteensä olimme sinä päivänä kentällä puolitoista tuntia! Oli kyllä melko lailla takki tyhjä tämän jälkeen, kun olin keskittynyt pitämään pään kylmänä ja kaivellut muistin sopukoista kaikki mahdolliset ja mahdottomat valmentajien neuvot tyylillä "mitä valkku X sanoisi tässä tilanteessa..."

Jouluherkkuja - Mashia ja muutama porkkana kylkeen

Vaikeuksien tullen huomasin omasta ajattelusta, miten paljon olen aiemmin nojannut taitavampien kuskien apuun, sillä mietiskelin heti pitäisikö pyytää tuttua ratsuttajaa visiitille. En kuitenkaan toteuttanut mitään hätäkyselyjä joten seuraavana päivänä työpäivän päätteeksi oli taas edessä satulaan kiipeäminen, sillä kertaa pimeässä. Huomasin taas pienen jännityksen omassa takaraivossa, ja keksin laittaa Totille heijastinrintaremmin "kauhukahvaksi" ihan omaa kättä vakauttamaan. Tavoitteeksi asetin maltillisen askellajit läpi rennosti ilman sinkoiluja. Tuntuma oli jo ihan erilainen kuin edellisenä päivänä, hiukan ylimääräistä dynamiittia tuntui olevan kyydissä mutta nyt Totti tuntui  paljon kuuliaisemmalta ja ainakin 50% kyttäilystä oli unohtunut yön aikana. Huokaisin syvään kun tavoite oli saavutettu ja lähdimme talliin hyvällä fiiliksellä.
Vielä seuraavanakin päivänä eli uudenvuodenaattona suuntasin kentälle, taas vuorostaan keskellä päivää kun olin vapaapäivällä. Nyt laitoin estesatulan ja päätin ottaa teemaksi laukannostot ja temponvaihtelut laukassa. Sillä turvallisella pitkällä sivulla lennettiin eteenpäin kevyessä istunnassa, ja muuten tein ympyröitä / voltteja tarmokkaassa harjoituslaukassa ja keskityin rentouteen. Sillä kertaa Totti tuntui jo vähän siltä että hei kamoon, kolmatta päivää täällä painetaan tukka putkella...joku raja sentään. Myöskään toinen puoli kentästä ei enää aiheuttanut kylkimyyryn yritystä.
Joten tavoite saavutettu - pääsin palkitsemaan onnistuneesta suorituksesta, hevonen oli rento ja kuuliainen ja lopetin melko lyhyeen. Loppukäynnit kävelytin maastakäsin pihatiellä.

Nutturapäinen partiopoika - aina valmiina :)

Näiden kolmen päivän jälkeen uskalsin huokaista ja todeta että olin onnistunut ratsastamaan Totin yli yllättävästä virtapiikistä, ilman apuvoimia  :)  Toki tiedän että talven mittaan voi vielä tulla monta käyntijaksoa tai pahimmillaan pitkää totaalivapaata, mutta nyt tiedän myös että säännöllinen kunnon liikunta korjaa todennäköisesti pöllöenergian ihan hujauksessa. Eli sitten vaan tie käy maneesille säännöllisesti, jos suinkin ajokelit pysyvät turvallisina trailerin kuljetukseen.

Metsälenkillä - autottomalla mutta ei aina hirvi/peuravapaalla maalla ;)

Eli tässä melko vapaamuotoisesti kerrottuna pieniä palasia meidän arjesta. Hyvää alkanutta vuotta ja vuosikymmentä kaikille lukijoille! :)

Leppoisaa harrastamista

Taas on hetki vierähtänyt edellisestä. Instaan olen päivittänyt fiilistelykuvia, ja nyt tännekin hiukan koontia loppukesästä ja syksystä.

Otsikko kertoo melko hyvin meidän meiningistä ja omasta "kuplasta". Hevostelu tuntuu hyvin tasapainoisen leppoisalta tällä hetkellä.
Elokuussa ihan villiinnyttiin ja käytiin muutaman kerran valmennuksissa maneesitallilla. Sen jälkeen valmennusreissut ovat olleet jäissä omien työkiireiden ja auto-ongelmien vuoksi. Pikkutallilla on käynyt parikin eri valmentajaa, keskimäärin joka toinen viikko eli ihan "hunningolla" ei olla oltu. Kotitallin valmennusten jatkuvuus riippuu toki kentän kunnosta joten toivon että saan auton priimakuntoon pian, niin että voidaan reissata välillä valmennuksiin muualle.

Valmennusreissuilla oli vielä ihan kesä

Maneesittomuuden realiteetitkin alkavat astua kuvaan -  on pimeää, välillä sataa ja kenttä on märkä. Kentällä on toki valot, ja muutamana iltana on pitänyt laittaa nekin jo päälle. Nyt kun kelloja siirrettiin niin näin päivätyöläiselle arki-illan ratsastus tarkoittaa pitkälti kentän valoissa pyörimistä. Viikonloppuisin pitää sitten maastoilla ja jos/kun kenttä jäätyy, käydä maneesillakin esim. kerran viikkoon.

Tämän hetken tilanne - pimeyden ympäröimänä kentän valoissa

Totti on tavannut eläinlääkärin pari kertaa syksyn mittaan. Ensin syyskuussa oli vuorossa raspaus. Siinä ei löytynyt mitään erityisiä ongelmia vaan kaikki oli kunnossa. Samalla suu mitattiin niin osaan ottaa sen mitat huomioon jatkossa kuolainhankinnoissa. Nykyinen Sprengerin kolmipalakuolain oli periaatteessa hiukan nafti (13,5) mutta koska se on niin anatomisesti muotoiltu eikä ole aiheuttanut ongelmia, ei ole syytä heittää sitä sivuun. Ostin myös jo ennen eläinlääkärin käyntiä Bombersin muotoillun kolmipalakuolaimen joka sekin on 13,5cm. Se on ollut juoksutussuitsissa ja pitäisi vielä koittaa ratsain, en ole vaan saanut aikaiseksi masentuneena siitä että tuli ostettua liian pieni kuolain. Tosin ainakin silmämääräisesti näyttäisi siltä että Bombersiin pätee sama kuin tuohon Sprengeriin, eli anatominen muotoilu paikkaa osaltaan tilannetta.

Joskus ollaan heittäydytty ihan hurjiksi :)

 Lokakuun loppuun mennessä oli rokotuksen deadline, olin jo varannut klinikka-ajan jotta samalla katsottaisiin Tottia hiukan liikkeessä "vuositarkastuksen" tyyppisesti. Auto-ongelmien vuoksi vaihdoin klinikka-ajan tallikäyntiin joka oli viikkoa ennen HIHSiä. Eläinlääkäri katsoi Tottia ensin pesukarsinassa palpoiden ja sitten kentällä juoksutuksessa suoralla ja ympyrällä. Oli taas oikein ylpeyttä herättävä hetki kun hevonen lähti laukkaan vinkupukkien säestämänä liinassa eläinlääkärin silmien edessä. 😂 
Vielä lopuksi oli lyhyt taivutuskoe jossa tsekattiin juoksutuksessa tehdyt havainnot. Ajoittainen jähmeys ja esim. oikean laukan vaikeus paikantuivat oikeaan kintereeseen. OTJ ei kuitenkaan reagoinut taivutuksessa, ja liike parani juoksutuksessa. Eläinlääkäri sanoi kivasti että jos olisi hänen hevosensa, katsoisi vielä paraneeko treeniä muuttamalla.
Ehdotuksena siis on että pitkien alkukäyntien jälkeen voisi verrytellä alkuun rennossa laukassa, ja sitten vasta aloittaa ravaamisen ja varsinaisen työnteon.
Jos kuitenkin tuntuu menevän huonommaksi eli vertyminen huononee, protestoi kengitystä tai muuta, niin sitten pitäisi kuskata heppa klinikalle kuviin + kintereen lääkintää varten. Toki mahdollisen lääkinnänkin jälkeen pitäisi saada hevonen mahdollisimman pian säännölliseen liikkeeseen, eli liike on lääke joka tapauksessa.
Muuten Totti sai kehuja eli oli lihaksistoltaan symmetrinen, kaulan ja rangan liikkuvuus oli hyvää ja symmetristä. Hassua sanoa että vaikka jotain löytyi, olin melko onnellinen tuon eläinlääkärin käynnin jälkeen! Kasvatti uskoa omaan tekemiseen että omat havainnot pitivät paikkansa ja hevonen on hyvässä kunnossa noin muuten.

Kylpytakki päällä karsinassa

Muutaman päivän rokotusloman jälkeen olen pari kertaa ehtinyt kokeilla tuota eläinlääkärin ehdotusta laukassa verkkaamisesta. Ei ollenkaan huono ensivaikutelma! Tosin aika näyttää miten pystyn toteuttamaan suunnitelmaa läpi talven, se riippuu sitten ihan keleistä - jossain kohtaa kun saatetaan mennä ihan kävelylinjalla kelien puolesta. Silloin olisi tosi hyvä päästä maneesille viikottain ratsastamaan askellajit läpi. Kinnervaivojen ohessa pitäisi myös vältellä totaali-vapaapäiviä. Ihan kokonaan vapailta ei pysty välttymään mutta Totilla on todella harvoin useampi vapaa putkeen, satunnaisia yksittäisiä päiviä saattaa jäädä. Ostin pienenä heräteostoksena myös BOTin kinnersuojat, kun tuttu möi Facebookissa.



Klippausta olen lykännyt ihan tarkoituksella, mutta sen aika on tällä viikolla jos kaikki menee putkeen. Totti hikoilee niin paljon kasvattamassaan villahaalarissa että karvaa on pakko hiukan keventää edes osaklippauksella. Tiedän että se saa klippauksesta hetkeksi merkittävästi lisävirtaa joten odottelin tuon rokotuksen yli ennen toimenpiteitä. 😄 Mielestäni se ei ole kasvattanut noin paksua turkkia aiemmin. Maneesitallilla hepat olivat toki keskimäärin lyhyempää päivää ulkona ja niitä loimitettiin herkemmin kuin mitä nyt pikkutallilla. On kyllä ollut ihanaa kun Totti on saanut paistatella päivää ilman takkia hyvällä kelillä!

Karvaturriainen :)

Oman fiiliksen ja luottamuksen parantuminen näkyy myös siinä että olemme liikkuneet lähimaastoissa jo hiukan ilman "turvahuppua". Ensin peltoteillä alku/loppukäyntien merkeissä ja sitten tutulla metsälenkillä kaveriratsukoiden kanssa. Kun kehuin Tottia vuolaasti metsälenkin päätteeksi niin se tuntui oikein ihmettelevän mitä tässä nyt oli niin erikoista.
Viime sunnuntaina olikin todellinen ennakoimaton tulikoe, kun olin kentällä ratsastamassa ja metsän yli kuului laukauksia, ilmeisesti oli jokin peurajahti menossa. Jatkoin kuitenkin ratsastamista suunnitelmien mukaan. Äänet aiheuttivat pientä säpsähtelyä mutta ei mitään pidempiaikaista jännittymistä. Lähdin vielä suunnitelmien mukaan kävelemään loppukäyntejä peltotielle. Pari vielä kovemmin kaikunutta laukausta kuului sinäkin aikana mutta niihinkään Totti ei reagoinut juurikaan.
Tämä todistaa jälleen sen että hevonen on juuri niin varma ja läsnäoleva, kuin mitä itse olen sen kanssa.

Syksyistä metsää - turvahupun kera :)

 Kuulostelenkin aktiivisesti omia fiiliksiä - kun on päiviä jolloin omaa rentoutta on vaikeampi tavoittaa, voin laittaa Totille tuon "turvahupun" ja saavuttaa näin varmemmin rentoja onnistumisia ratsastuksessa. Samoin jos lähdemme kauemmas maastoon, pidän hupun vielä toistaiseksi.
Ihan ns. normipäivinä kentällä sitä en kuitenkaan enää koe tarvitsevani vaan olen jo päässyt pisteeseen jossa pikku hötkyilyt ja energian purkautumiset kentän turvallisissa olosuhteissa lähinnä huvittavat, ja yleensä pystyn reagoimaan niihin noniin, keskitytääs nyt- tyyppisesti, ratsastamalla vaihtelevia tehtäviä.

Tässä siis meidän kuulumisia pähkinänkuoressa, kännykkäräpsyillä höystettynä.