lauantai 12. tammikuuta 2019

Varovaisen toiveikas fiilis

Satula-asiaa on tsekkailtu tällä viikolla isomman konklaavin toimesta. Vaikka oma fiilis kokeilussa olleesta satulasta oli suorastaan huippu, olen jo niin superneuroottinen että odottelin vielä luottohenkilöiden mielipiteet ennen isompia päätöksiä.

Ensin olimme tiistaina oman valmentajan tunnilla. Hän oli ihan huuli pyöreänä istuntani parantumisesta (rasti seinään!) ja hevonenkin pisti parastaan! Teimme avotaivutuksia ja pohkeenväistöjä ravissa, laukat työskenneltiin ympyrällä. Ja oli sellainen fiilis että olisin voinut pyytää mitä tahansa, ja se olisi onnistunut. Tuomio: satula jatkoon!

Keskiviikkona kävi hieroja. Hän sanoi että satula näyttäisi istahtavan selkään todella vakaasti ja hyvään asentoon. Bonuksena hierojan mielestä vasemman lavan nestekertymä oli pienentynyt viime näkemältä!? Olen itsekin tuota mietiskellyt ja nyt sain vahvistuksen mielipiteelleni. Hieronnassa ei löytynyt mitään hälyttäviä satulaan viittaavia löydöksiä. Tuomio: satula jatkoon!

Torstaina tallillemme tuli satula-auto, ja olin etukäteen pyytänyt että satulansovittaja katsoo sopivuuden vielä. Satulaa katsottiinkin niin paikoillaan kuin liikkeessä, ja sovittaja sanoi samaa että näyttäisi istuvan vakaana ja hevonen liikkui rennosti. Valitettavasti sovittaja vahvisti yhden oman kysymysmerkkini eli hänkin olisi satuloinut hieman taaemmas kuin mihin satula luonnostaan asettuu. Toisaalta maneesissa kun liikutuksen jälkeen syynättiin, totesi hän ettei se liian edessä ole ja antaa kuitenkin lavalle tilaa.

Lopputulos: satula jää vuokralle. Nyt takana pari viikkoa testiä ja tuntuma on aina vaan parempi. Eli nyt on kuukauden verran aikaa testata normimenossa - testaan myös sen S-vyön ja ohuen geelin jos niillä on vaikutusta ja satulan saisi esim 1cm taaemmas. Onneksi on tämä vuokrausmahdollisuus!

Ja mikä se siis on? Childeric DNL, 17,5” ja 1-siivellä (se keskikokoinen). Leveys MW, Half-shoulder freedom ja muuta hienolta kuulostavaa koodikieltä. Jos olen ihan rehellinen niin se pikkuinen sievä DHE olisi ollut minulle liian pieni ja tämä on sopiva. Tämän kanssa Totti on myös rennompi kun ratsastan (liittynee sekin vahvasti istuntaan).
Eli olen sortunut ranskalaiseen luksussatulaan. Voihan rähmä. ;)
Totti sanoo että tää on aika jees kun selässä keikkuva täti ei enää keiku ihan niin paljon vaan istuu rennommin.. :)




4 kommenttia:

  1. Hienoa, että teillekin löytyi satula! Ja olen niiiiin kanssasi samaa mieltä, että tuo vuokrausmahdollisuus on aivan huippu! Sitä ei tarvitse kärvistellä ihan ok:n satulan kanssa, kun sen voi huomattavasti helpommin vaihtaa vielä paremmin istuvaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu toivotaan parasta! Sepä se, kyllä olis kylmännyt ostaa tällainen "sokkona" tai kokeiluviikon perusteella mutta vuokraus vähän pehmentää shokkia ;) ja samalla tulee tsekkailtua päteekö hyvä ensivaikutelma pidemmän päälle. Toivottavasti teidänkin satulasta tulee pitkäaikainen hankinta :)

      Poista
  2. Mahtavaa, toivottavasti tuo nyt sitten on sopiva vuokrausjaksonkin jälkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep toivotaan parasta että tuo satula olisi (hyvin!) pitkäaikainen ilo. :)

      Poista