torstai 30. heinäkuuta 2015

Lomakuulumisia ja syksyn suunnitelmia

Huh, taas on muutama hetki vierähtänyt! :)

Kesälomani viimeinen viikko on menossa. Lomaan on kuulunut tietenkin myös hevostelua runsaasti, joskin nyt Totti on saanut lomailla noin viikon verran. Huomenna menemme taas valmentajan valvovan silmän alle. Tämän postauksen kuvat viime tunnilta.

Mummoravissa on niin mukavaa että ihan naurattaa... itsenäistä alkuverkkaa siis ;)

Tunnilla keskityttiin viimeksi reippaaseen hyvään eteenpäinpyrkimykseen ja jumppaamaan etenkin vaikeampaan oikeaan kierrokseen. Hyviä hetkiä oli runsaasti, mutta kyllä tämä sateinen laidunkausi on tainnut viedä parhaan terän nelivuotiaasta. Tunnin jälkeen teinkin seuraavana päivänä pienen palauttavan maaston ja sen jälkeen jätin pienen ratsun lomailemaan.
Totti ei ole kyllä oivaltanut olevansa lomalla, vaan joka laiduntarkastuksella seuraa perässä portille asti, katsellen odottavasti! Okei, viimeinen lause on ehkä pientä inhimillistämistä, mutta joka tapauksessa tuntuu siltä että se kokee kuitenkin aina työnteon ihmisten kanssa melko hauskana juttuna. ;) Pidänkin tavoitteena että sama fiilis pysyisi aina!


Maastoilun ja näiden parin koulutunnin lisäksi valmentaja + toinen lainapilotti ovat tässä heinäkuun aikana hypänneet Totin kanssa pieniä ristikoita. Eli nyt sillä on hypätty ratsastajan kanssa yhteensä huikeat viisi kertaa! Totti etenee jo rohkeammin kun viime talvena joten ehkä ensi talven aikana uskallan itsekin sen kanssa johonkin "alkeishyppytunnille"! 


Ensi viikolla junnuheppa siirtyy laitumelta talliin lepäilemään ja jos kaikki menee hyvin, starttaa se valmentajan kanssa he B:3-luokan 2-tason koulukilpailuissa viikonloppuna. :) Jos debyytti menee kunnialla, saatan katsella sillä silmällä myös suokkikuninkaallisten luokkia nyt kun vuosimaksukin tuli maksettua näiden kotikisojen takia.


Kesän aikana olen ehtinyt myös pohdiskella ja jopa vähän stressata ensi talvea. Pikkutallimme on aivan mielettömän ihana ja hyvinkin kohtuullisen matkan päässä valmentajan maneesitallilta, mutta koen tarvitsevani Totin eteenpäin viennissä aika paljon apua tällä hetkellä ja tuota tarvetta tunnit 2-3krt/kk eivät ehkä pysty täyttämään. Aloitan myös jatko-opiskelut työn ohessa syksyllä joten ajankäyttö voi olla melko kiinnostavaa ja sitä voi vain arvailla miten paletti pysyy kasassa! 

Tämän vuoksi sovin että Totti siirtyy ainakin talveksi valmentajamme talliin, näillä näkymin tallin yhteydessä olevaan rauhalliseen pihattoon eli saa jatkossakin ulkoilla paljon kaverin kanssa. Näin pystyn sopimaan ratsutusta ja valmennuksia mahdollisimman helposti tarpeen mukaan, kun kaikki tapahtuu saman tallin puitteissa eikä "ylimääräisille" kuljetuksille ole tarvetta.  


Kisojen jälkeen, elo-syyskuun ajan nautimme kuitenkin vielä ajasta ihanassa rauhallisessa pikkutallissa, suunnitelmissa on muun muassa koppakärryajelut joten toivotaan hyviä sänkipeltoja! Toisaalta ilahduttaa myös ajatukset talven treeneistä ja "kotiinpaluusta" maneesitallin tuttuun porukkaan! Vähän jopa jännittää oma sopeutumiseni kun pikkutalleilla ja laidunkaudella olen ehtinyt tottua niin omaan rauhaan.. ;)

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Keskikesän meininkejä

Taas on vierähtänyt hetki edellisestä - pitää vähän haipakkaa kun loma-TJ on 4 aamua! :) Päivät on menneet niin täysillä että iltaisin olen pysynyt poissa koneen äärestä.



Nyt helteiden myötä olen pyrkinyt ajoittamaan ratsastukset myöhäisempään iltaan. Myöhäisen illan huonona puolena on kyllä se, että ainakin metsätiellä on ollut tosi paljon ötököitä. Viime viikon ratsastuksista ja muista tapahtumista pientä yhteenvetoa:

- Maanantaina Totti kengitettiin - oli joka tapauksessa ohjelmassa ympärikengitys joten lauantaina havaittu irtokenkä (kolmas etukenkä tänä kesänä) ei haitannut niinkään. Totti sai siinä samalla sopivasti noin viikon loman joka pitikin pitää ihan lähiaikoina. :)
- Tiistaina kävimme ison tallin kentällä. Olipas ihanaa kevennellä pitkin isoa kenttää ja nostaa laukat sujuvasti niin että voi tilanteen mukaan joko jatkaa laukkaa tai ottaa tiheämmin nostoja. En olisi malttanut lopettaa ratsastusta, mutta pakko oli vähän himmailla tuon pienen loman päälle. Valmentajamme sattui olemaan samaan aikaan ratsastamassa ja huikkasi muutaman neuvonkin.

- Torstaina menin metsätietä muutaman kerran edestakaisin. Erityisesti laukannostoissa tuntui olevan poweria... Kerran kun nostin laukkaa kotiinpäin niin mietin jo sekunnin verran, tuliko tehtyä paha virhe.. ;) Mutta ei sentään, hyvin Totti oli kuulolla ja annoinkin sen laukkailla reippaasti ja sujuvasti pari pätkää. Loppukäynneissä meinasi käydä hassusti kun turvalliselle metsätielle tuli auto, joka yhtäkkiä kiilteli puiden välistä... Oltiin juuri ylämäessä ja Totti ehti kääntymään vain 90 astetta, muuten selässä pysymiseen olisi voinut tarvita jonkin kesäteatterikuvion.



- Perjantain hellepäivänä "iltavuorossa" eli hevosen selkään nousin klo 21.15. Nyt mieli paloi jo uusiin maisemiin, pois ötököiden kansoittamalta metsätieltä. Uskaltauduin siis tekemään vajaan tunnin käynti-ravi- maastolenkin pitkin hiljaisia hiekkateitä vaikka ei ollutkaan seurahevosta mukana. Naapurilaitumen ötökkäloimiin verhotut hevoset olivat jännittävintä lenkillä, muuten meni oikein kivasti. Eräästä pihasta kehuttiin Tottia kauniiksi, ja yhden pihasaunan kuistilla istui mies, mahdollisesti aataminasussa. Ihan normaali heinäkuinen kesäilta maaseudulla siis! :)






- Sunnuntaina tuntui olevan paljon traktoreita liikenteessä, joten liikutin Totin taas metsätiellä. Askellajit läpi, laukannostoissa muutama toisto kun ekat nostot tulivat taas "ajolähdön" kautta.

Viime viikolla oli siis neljä liikutuskertaa, ihan sopivasti nelivuotiaalle. Helteet eivät tuntuneet aiheuttavan mitään väsymystä vaan Totti on ollut reipas ja menevä.

Olen käynyt laitumella joka tapauksessa päivittäin, kun mahdollinen ötökkäherkkyys on tiiviissä seurannassa. Ostin kuukausi sitten Prob-öljyä jota hieron Totin harjan- ja hännäntyveen joka päivä. Alkukesästä se tuntui vähän herkältä ja kutisevalta, mutta nyt kutina näyttäisi laantuneen eikä olla jouduttu turvautumaan loimeen pysyvänä ratkaisuna. Kerran loimi oli jo päällä ihan kokeeksi, näytti istuvan hyvin. Voi olla että loppukesästä polttiaisaikaan tuon loimen joutuu laittamaan.

Loimi kokeilussa

Muista kesän "apuvälineistä" ötökkä/UV-huppu on ollut taas käytössä ja pysynyt nyt paremmin päässä kuin alkukesästä. Ehkä sille on siis oikeasti tarvetta tällä hetkellä? Tai laidunkaveri on kyllästynyt riisu huppu-leikkiin. Nyt laitoin myös ensimmäistä kertaa Totille etujalkoihin neopren-bootsit, kun luvattiin sateita. Katsotaan auttaisiko tuo etukenkien pysymiseen, toivotaan parasta!


Loppuviikon suunnitelmissa (jos vain kengät pysyvät jalassa ;)) on uusi reissu ison tallin kentälle, joko niin että valmentaja ratsastaa tai sitten ratsastan itse. Joka tapauksessa hyvä käydä välillä kentälläkin kääntymässä kun suuri osa liikunnasta on maastoilua.

Vielä lopuksi pieni gallup lukijoille:

Minkälaisia postauksia toivotte jatkossa? :)

Pohdiskelen aika paljonkin, onko näin epäsäännöllisesti päivittyvä blogi mitenkään mielekäs lukijoille. Silti näitä on hauska laittaa ylös ihan omaa muisteluakin varten, ja erityisen ihanaa on lukea tänne blogiin jätettyjä kommentteja! En edes tavoittele tällä aktiivisuudella mitään suurta näkyvyyttä, mutta on mukavaa että lukijoissa on samanhenkisiä ihmisiä, joiden blogeja on taas vuorostaan tosi kiva lueskella. Eli motivaatiota jatkamiseen on kyllä. Ja Totin ratsu-ura on vasta aluillaan, niin eiköhän sitä juttuakin synny jatkossa. :)