Syksyn kuulumisia

En ole taas saanut aikaiseksi blogipostauksia kun muu elämä on vienyt mehut. Jopa kauden päätavoite eli kasvattajakisa on mennyt menojaan! Täytyy tehdä siitä erillinen postaus, nyt siis ihan vaan tuoreimpien juttujen päivitystä.

Tiiviimpi kisakausi on jo loppunut. Kauden viimeiset isommat kisat olivat viime viikonlopun Hevosopisto Dressage Challenge-kilpailut jossa Totti starttasi perjantaina 2-tason helppo A:2- luokan Karon kanssa.
Prosentteja ratsukko sai 61,379% jolla oltiin melko häntäpäässä luokkaa. Videolta selviää syy eli tuomarinpäädyn nurkkaan oli piiloutunut tiikerilauma. ;)  Muuten melko tasainen rata eli Totin tulostaso on vakiintunut yli 60 prosenttiin myös 2-tason avoimessa helpossa A:ssa. Huikeaa!

Totti on myös klipattu - klippauksesta on tosin aikaa jo sen verran että uusinta olisi mahdollisesti pian paikallaan. Alla tämän vuoden malli, eli karvoja jätettiin hiukan kaulan yläosaan ja selkään, sekä jalkoihin ja päähän. Näin vähennetään hiukan hikoilua maneesissa ja kevennetään menoa mutta ei tarvita mitään hillitöntä loimirumbaa.

Tällä viikolla Totti viettää pientä rokotuslomaa, samalla kun olen itse parannellut astetta sitkeämpää flunssaa poskiontelotulehduksineen."Ennen päivää X" tilattu eläinlääkäri saapui odotettua aikaisemmin, harmi sinänsä koska muuten lainakuski olisi mennyt hyppytunnille tällä viikolla. Nyt täytyy katsoa uudet aikataulut hypyille, ja on herra 6-v toki lomansa ansainnut tähän kohtaan. :)

Hyppysatulaa meillä ei vielä ole omana, yksi oljenkorsi on tilattu (ilman ostopakkoa) ja aikaa "Satula-Jouluun" on vielä muutama viikko. En tiedä toivonko enemmän sen täydellisyyttä vai epäsopivuutta, noin niinkuin kukkaron puolesta pitäisi toivoa jälkimmäistä mutta olisihan se hienoa saada vihdoinkin sopiva estesatula! Kun heppa haluaa myös hypätä niin täytyy sitä vermeetkin olla sen mukaan. ;)  Koulusatulalla hyppäämisessä kun on rajansa, vaikkei meidän koulupenkki olekaan kovin kuppimallinen. Muutamia estesatuloita on kokeiltu loppukesän ja alkusyksyn aikana mutta sopivaa ei ole kokeiltujen valikoimasta löytynyt.

Totti on todella näyttänyt että estehyppely on sen mielestä hauskaa. Siksi olen tosi onnellinen että tallikaverini käy sen kanssa välillä hyppäämässä - näin Totti saa varmuutta rohkeamman kuskin kanssa kun mitä itse olen. Allekirjoittaneelle riittää toistaiseksi hyvin pikku kavaletti- ja ristikkojumpat.

"Luottomäyris" maailmalla

Tallilla kutsumme Tottia välillä leikillämme mäyräkoiraksi. Onhan se vähän sellainen, varsinkin levossa ollessaan matalan näköinen. Runkoa suhteessa vähän enemmän kuin jaloilla pituutta.

Kun mäyräkoira liikkuu letkeästi niin jokin kuitenkin muuttuu - se vetää mahan sisään ja näyttää lyhenevän rungostaan ja jopa kasvavan korkeutta. "Luottomäyris"- termi kuvaa toki sen luonnetta eli aina iloisena mukana touhuamassa.

Muutamakin kiva kisareissu on mahtunut tähän kevääseen ja alkukesään (ratsastajana ratsuttaja-valmentajamme K.) edellisen postauksen jälkeen, kuvitukseksi laitankin nyt kisakuvia.

Helatorstaina oli pienenpieni tulikoe eli ensimmäinen 2-tason avoin helppo A-luokka. Se oli Totin ensimmäinen kerta Salon tallilla vilkkaan urheilupuiston vieressä. Golfareita se ei oikeastaan ihmetellyt, mutta verryttelykentän vierestä vaaleanpunaisen potkulaudan kanssa  ajellut pikkutyttö sai pienen lähdön aikaiseksi. K:n mukaan pieni ryhdistäytyminen ennen rataa ei ollut ollenkaan pahitteeksi. ;) 

Pisteitä tuolta radalta tuli 60% ja risat, eli nippanappa kvaalitulos 3-tason karkeloihin ja ihan sitä mitä ennakoitiin.

He A- radalla
(c) Henni-Leena Helenius

Nyt viimeisimmät radat ovat kuitenkin olleet tutulla ja turvallisella helppo B-tasolla. Tavoitteena on siis saada hyviä, onnistuneita ratoja ja nostaa pikkuhiljaa tasoa kohti syksyn kasvattajakisaa.

He A:sta selvitty kunnialla :)
(c) Henni-Leena Helenius

Ennen kesäkuun puoltaväliä Turun kisoissa suomenhevosten Suomi 100-luokassa (helppo B:3) verryttely pääsi vähän pitkäksi luokan aikataulun ollessa myöhässä. Heti radan jälkeen niin K. kuin minäkin olimme vähän pettyneitä kun ensivaikutelma oli ettei laukka kantanut radalla yhtään niin hyvin kuin verryttelyssä. Totilla oli jo suojat jalassa kuljetusta varten ja meinasimme lähteä samantien kotiinpäin, kun vilkaisin äkkiä kännykästä Equipe Onlinen. Ja siellähän ratsukkomme komeili luokan toisena, tuloksella 66,250%. Ei tullutkaan kotiinlähtöä vaan odottelu jatkui. Lopputuloksissa ratsukko sijoittui kolmanneksi.

Suomen Turussa palkintojenjaossa - hieman tärkeä ratsu <3
(c) Henni-Leena Helenius

Seuraava viikko meni Ypäjän kisaviikon merkeissä - torstaina oli nuorten hevosten kenttäkilpailuohjelma hiekkalaatikossa, ja perjantaina nuorille avoin helppo B:3 Juhlakentällä. Ekan päivän pisteet olivat 62,188% joilla Totti sijoittui jaetulle yhdeksännelle sijalle 26 lähtijän joukossa. Ei taaskaan hullummin mäyräkoiralle! Rata oli siisti ja tasainen, mutta hiekkalaatikon kulmien vaihteleva pohja ei ollenkaan helpottanut tehtävää. Toisena päivänä pisteet olivat 62,50% eli tasaista settiä tulee lähes joka radalta. Kisaviikon jälkeen tulikin sopivasti kisataukoa viime viikon Wiurilaan asti. Siellä suokeille avoin FEI Helppo B Lasten Esiohjelma A 2015, ja 63.864% ja luokassa seitsemäs kun viisi sijoittui.

Turku - Åbo
(c) Henni-Leena Helenius

Kisoista on jotenkin helppoa ja selkeää raportoida, arkielämästä on nyt tullut kirjoiteltua vähemmän vaikka sitähän tämä elämä enemmänkin on. Alkukesän arkeen on kuulunut myös laiduntaminen. Tänäkään kesänä ei ole yötäpäivää-laidunnusta vaan hevoset ovat aamupäivisin muutaman tunnin laitumella + illalla jos omistajilla on aikaa ja halua laittaa vielä uudelleen. Totin linjoille sopii tämä ihan mainiosti.

Otin myös suuren askeleen nykyisellä tallilla ja lähdin eräänä arki-iltana yksin maastoon. Päätin jo etukäteen että talutan kotimatkan jos vähänkin tuntuu siltä - eli tämä oli ihan testireissu. Etenimme hieman kuulostellen kumisevan sillan ylitse ja hiekkakuopille kiipeilemään. Melkein liikutuin kun oli niin ihanaa maastoilla ihan keskenämme pitkästä aikaa. Vaikka kaikki oli mennyt siihen mennessä hyvin niin päätin joka tapauksessa pysyä suunnitelmassa ja taluttaa kotimatkan. Kun ratsastussaappaan rutussa oleva nilkka oli pureutunut akillesjänteeseen parin kilometrin verran, mietiskelin että ensi kerralla voisin keskittyä ratsastamaan ihan tallille asti. ;)

Maastossa :)

Tuon jälkeen olen käynyt maastossa kaverien kanssa ja kiertänyt peltolenkkiä itsekseni. Totti tuntuu tykkäävän peltolenkistä ja ne ovatkin olleet oikeita rentoutuspäiviä joihin mahtuu myös jyrkähkö kiipeilymäki joen rannasta tallia kohti. Tosin kun kuljemme polkua pitkäksi venähtäneen heinän keskellä, täytyy aina lähtiessä vakuutella ratsulle että tämä ei ole mikään Ride through-ruokapöytä. ;)

Pellolla katse taivaanrantaan

Nyt TAAS sama virsi eli yritän päivittää pikaisemmin. Tällä hetkellä se yritys tosin näyttää potentiaalisemmalta kuin aikoihin, kun YAMK-tutkinto on paketissa ja kesälomakin lähestyy. Ja kukaties allekirjoittanutkin uskaltaa omalla hevosellaan kouluradalle pikapuoliin... ;)

Treenikausi jatkuu ja kisakausi alkoi

Totin kanssa on mennyt tosi mukavasti viime aikoina. Ratsutus yleensä kerran viikossa ja tunneilla olen käynyt aina kun vaan mahdollista, käytännössä kerran viikossa.

Olen harjoitellut istuntaa menemällä paljon ilman jalustimia. Olimme yhdellä puomitunnillakin ilman jalkkareita - tuntiin kuului myös kavaletteja sekä pari pikkuestettä. Jos joku olisi sanonut vuosi sitten että hyppään ilman jalustimia (ja vieläpä koulusatulalla), niin olisin nauranut räkäisesti. ;)  Mutta kyydissä pysyin pelkäämättä sen kummemmin, Totin laukkakin oli tosi hyvin ratsastettavissa! Samalla totesin että koulusatulamme riittää tämänhetkisiin jumppahyppelöihin oikein mainiosti.
Uusista asioista vastalaukkaa pystyn ratsastamaan jo maneesissakin, ainakin valmennuksissa kun täsmäohjeita satelee. Oma harjoitteluni keskittyy nyt paljon apujen vähentämiseen, siihen ettei jalka käy kyljessä varmuuden vuoksi ja kädet pysyvät pehmeinä ja vakaina. Ilman jalustimia- treeni on tuntunut auttavan jo näihin molempiin, se antaa toivoa jatkolle.

Totin tallikissa-ystävä (eli tallin todellinen pomo :))

"Hurjien" hyppyjen lisäksi aloitimme maastoilukauden. Jännittävin paikka on edelleen kotiinpaluun viimeinen pätkä ennen tallia, pellon puolella ison tien vieressä. Pelasin varman päälle ja nousin satulasta taluttamaan, ettei oma jännitys tarttuisi hevoseen. Tosin siivotessani savea saappaista vähintään vartin verran, mietiskelin että olisi pitänyt vaan istua satulassa - tuskinpa Totti olisi kovin isoja liikkeitä siinä märän pellon reunassa tehnyt...

Kävelylenkillä ennen sadetta

Myös kisakausi tuli aloitettua jo maaliskuun puolella kun valmentajamme K. kävi starttaamassa Totin ekan helpon A:n lähitallin ykköstason kisoissa! Pisteitä tuli 59%, ihan hyvin ekaksi A:ksi kun oli lyhyen radan ohjelma ja kauden ekat kisat. Totin kanssa on aina yhtä mukavaa olla kisoissa, se käyttäytyy niin hienosti ja kisapaikalla lastasin sen traileriinkin yksin, ihan kuten viime kesänä vaikka oli eka reissu liki puoleen vuoteen. Näiden jälkeen kävin itse yhdet lähikisat, he C tutustumisluokan kouluohjelma tuloksella 58.6%. Niissä kisoissa Totilla oli niin monta uutta vaihdetta etten päässyt kiinni tunneilla harjoiteltuihin asioihin vaan kaikki vanhat istuntavirheet ja muut ongelmat puskivat esiin. Kiva reissu meillä kuitenkin oli!

Seurakisoissa

Näiden seurakisojen jälkeen oli vuorossa Ypäjä Spring Dressagen nuorten hevosten helppo B, joka oli 2-tason luokka. Etukäteen puhuimme tallilla että muut osallistujat ovat "hieman" eri kaliiberia kuin vähän yli 150cm korkea ja vähän mahakas suomiputte. Reissuun kuitenkin lähdettiin, pienen laskuvirheen takia verryttely venähti hieman pitkäksi mutta Totti teki oikein siistin ja nätin radan! Tuloksen olimme povanneet jäävän 60% pintaan, mutta prosentteja papereissa olikin 63,33% jolla Totti ja K. mahtuivat 16 osallistujan luokassa juuri puoliväliin tuloslistaa!

Myös hyppäämistä on verestetty parin estetunnin merkeissä, yhdellä tunnilla olin itsekin. Kun vaan antaa mennä ja sujua niin hyppääminen on todella hauskaa, mutta lopputunnista meinaa ainakin tällä kunnolla tulla herpaantumisia mitkä näkyvät heti laukan ja sitä myötä hyppyjen laadussa.
K. kävi Totin kanssa vappuviikonloppuna estekisoissa hyppäämässä 70cm radan, ne olivatkin Totin ensimmäiset varsinaiset estekisat. Estekisoissa on enemmän pöhinää kuin koulukisoissa ja Tottikin tuntui olevan melko pörheä kisapaikalla. Tuomarintornin telttapaviljonki aiheutti isoja sydämentykytyksiä pienelle hevoselle, mutta verryttelyssä se jo rentoutui eikä esteitä juurikaan katsellut. Harmillisesti uusinnan viimeinen este tuli alas, ilman pudotusta olisi ratsukko sijoittunut luokassa kolmanneksi. Olen kuitenkin todella onnellinen tästä onnistuneesta estekisareissusta, pääasia että tuli hyvä kisakokemus eikä mitään shokkia erinäköisistä esteistä kun kotona on tarjolla. :)

Totilla tuntuu olevan kotioloissakin kevättä rinnassa, yhtenä vapaapäivänä se tuli tarhassa vastaan kiitoravia ja oli aivan yli-innokkaan oloinen vaikka takana oli viisi päivää kunnon liikuntaa. Olen joka tapauksessa sitä mieltä että nuori hevonen tarvitsee myös palautumispäiviä kokopäivätarhauksen merkeissä ilman "ohjattua liikuntaa". Totilla on käytännössä 1-2 vapaapäivää viikossa vähän riippuen omista menoistani, liikutuspäivistä saisi maastoilua olla jatkossa viikottain 1-2 kertaa ja juoksutusta ei ihan viikottain. Tykkään kyllä juoksutuksestakin siinä mielessä että tulee havainnoitua hevosen liikkumista ilman ratsastajaa.

Ratsastuksessa valmentajamme K:n kotiläksy on ollut, ettei saa jäädä tahkoamaan liian pitkäksi aikaa kun Totti tekee kaikki pyydetyt asiat niin hyvin ja hyvällä asenteella, vaan mielummin pitää ratsastuskerrat maneesissa/kentällä lyhyinä. Mahaa pitäisi kuitenkin saada pois, ja siinä auttaisivat parhaiten pitkät maastolenkit!

Niin, viimeisenä kuvana vielä väri-ihmetystä. Totin emällä Viivillähän on ollut paljon valkeaa sekakarvaa aina keväisin + kesäisin (linkki vanhaan postaukseen). Onko totta että ruunikko-poika on alkanut kehittämään samaa sekakarvaa näin kuusivuotiaana..? Kuva toisesta nälkäkuopasta jossa tuo näkyy vahvemmin.

Tästäkin tuli taas melkoinen megapostaus, sen siitä saa kun ei päivitä useammin. :)

"Throwback" 7+ vuotta, muisteloita arabin ajoilta

Sain toiveen kertoilla enemmänkin ensimmäisestä hevosestani Cassandrasta. Yhdessä muistelupostauksessa  sivusin jo aihetta ja esittelysivulla on ihan pieni pätkä, mutta sen tarkemmin en ole täällä blogissa kertonut. Tästä tulikin oikea megapostaus kun en oikein tiennyt mistä kohtaa olisin katkaissut. Kuvat ovat pääosin Facebookiin "säilöttyjä" eli niidenkin laatu on melko vaihtelevaa.

Cassu tuli meille viisivuotissyksynä, se löytyi Cajus Aminoffin tallilta Espoosta josta muutti ensin Gumbölen tallille. Cajuksen talliin se oli tullut neljävuotiaana ja viisivuotiaana sillä oli takanaan hyvä peruskoulutus. Koska olin 17-vuotias enkä omistanut ajokorttia, oli tallin edellytyksenä että sinne pääsee bussilla helposti. Paperit omistajanvaihdoksesta tehtiin vuonna 2000, ihan syyskuun alussa.
Cassun sukutaulun näkee tarkemmin Sukupostista, sen isä oli Koniak joka astui Suomessa kaiketi vain yhden kauden, ja emä Ceratka jota kävin jopa kerran katsomassa. Cassu oli melko puolalaistyyppinen, pieni ja pyöreä arabi.

Cassu Gumbölessä vuonna 2000

Cassun "tavaramerkki" oli iso vaalea laikku vasemmassa kyljessä, melko epätavallinen ruunikolle hevoselle. Kyseessä oli ihan syntymämerkki, jota moni ihmetteli vuosien mittaan.

Arabinäyttelyssä 2002

En vieläkään tiedä mikä sai vanhempani suostumaan hevosen hankintaan. Ehkä se oli ratkaisevana tekijänä, että mukana oli myös aikuinen isoveljeni joka haaveili matkaratsastuksesta harrastuksena (se selittänee rotuvalintaa :)). Voin kyllä sanoa että tässäkin tapauksessa tuli yllätyksenä sponsoreille, että pelkkä tallimaksu ei riittänytkään vaan tarvittiin myös valmennuksia viikottain, parhaassa pahimmassa tapauksessa sekä koulu- että estetunneilla. Cassua myös ratsutettiin välillä sekä kouluvalmentajani että toisen tallilaisen toimesta. Vaikka tuosta ei selvitty ilman hampaiden kiristelyä ja neuvotteluja kotona niin olen lopun ikääni kyllä kiitollinen vanhemmilleni!
Gumbölen talli oli 40 hevosen maneesitalli johon mahtui kaikenlaista menijää. Vaikka suuri osa asukeista oli ihan "eri kaliiberia" kuin puskaratsastajasisarukset ponikokoisen arabinsa kanssa, niin kyllä tuosta paikasta on mukavia muistoja. Tarhausaika oli tosin tuohon aikaan max. neljä tuntia päivässä ja iltaisin sai tarhata itse hiekkatarhoihin varauslistan mukaan. Viikonloppuisin tarhattiin itse eli tarhat varattiin listalta ja sovittiin läheisimpien tallikaverien ringissä, kuka tulee tarhaamaan aamulla ja kuka ottaa hevoset sisälle.

Gumbölen maastoissa menin rohkeasti yksinkin, 17-vuotias tyttö viisivuotiaalla arabillaan. Aina tulimme samaa matkaa takaisin maastosta! Kohtasimme heti ensimmäisenä syksynä jopa hirvestäjäporukan jolla oli tuore saalis mukanaan peräkärryssä. Cassu haistoi hirven ja jähmettyi, ja siinä odotimme kunnes auto peräkärryineen pääsi meidän ohitse.
Heti ensimmäisen talven aikana saimme ensimmäiset kokemukset myös satulaongelmista sekä virustaudista joka sai aikaan pienen yskän, ja sitten käveltiinkin kuukausi. Keväällä tipuin ensimmäistä kertaa kun menin maneesissa ilman satulaa ja maneesin pikkuovesta vilahti laitumella juokseva hevonen. Myös veljeni ratsasti melko aktiivisesti alkuajan, mutta hänen elämäntilanteensa muuttui siten että Cassulla kävi myös vuokraaja, ikäiseni lukiolaistyttö.

Seuraavana kesänä olin menossa leiriapulaiseksi tutulle ratsastuskoululle Salon seudulle ja halusin Cassun tietysti mukaani. Vedin maastoja leiriläisille, Cassu taisi juosta jonkun tunninkin leirien mittaan ja viikonloppuisin maastoilin sillä itsekseni. Leirielämä sai aikaan kaipuun "maalle", pidempien tarhausaikojen ja pienemmän tallin piiriin. Emme siis enää palanneet Gumböleen vaan Cassu meni syksyllä Karjaalle Billnäsiin. Kuljin junalla Espoosta muutamana arkipäivänä viikossa sekä viikonloppuisin. Karjaalla lainasin veljeni pyörää tai kävelin asemalta Billnäsiin, ratsastin ja hankkiuduin takaisin juna-asemalle. Joskus toki sain autokyydinkin mutta kyllä mieleen on jäänyt juna-aikataulujen kyttäys sekä nuo matkat asemalta Billnäsiin. Billnäs oli ihana paikka ja pääsin tunneillekin hyvin, mutta matka oli kyllä melkoionen rasite. Aloimme siis etsimään tallipaikkaa lähempää Espoota, kun olin sopivasti saamassa autokoulunkin päätökseen.

Sopiva tallipaikka löytyikin Kirkkonummen Kylmälästä. Tuo aika on mielessäni jotenkin "sitten päästiin asiaan"- tyyppinen kausi! Löytyi loistava valmentaja joka myös ratsasti Cassua. Löytyi aivan ihana talliporukka ja hyviä maastoja. Edistystä tapahtui ja päästiin vähän kisoihinkin. Koska Pohjois-Kirkkonummen alueella on talleja kuin sieniä sateella, oli muutamia kisoja ihan ratsastusmatkan päässä. Oli muuten vinkeä tunne laukkailla metsätiellä ja miettiä että kohta mennään kouluradalle! Lähistöllä oli ratsastuskoulu jonka pihapiirissä oli pieniä maastoesteitä, lampi ja jopa ravirata (eli siis laukkarata :)). Me teinit, minä ainoana täysi-ikäisenä, viiletimme noissa maisemissa aikamoisia maastoja. Kerran otimme laukkakisaa parhaan kaverini ja hänen arabiruunansa Ramzin kanssa... Yleisemmin vaan treenasimme veteen menoa ja sieltä tuloa, sekä ylöshyppyä/alashyppyä ihan maastolenkkien yhteydessä. Tuo oli aikaa ennen kännykkäkameroita, joten valitettavasti noista legendaarisista reissuista ei ole kuvamateriaalia.

Seurakisoissa 2002, satula ehkä hieman lavoilla? ;)

Cassulla kävi tuohon aikaan vuokraaja jonka kanssa olemme edelleen yhteyksissä ja joka muuten vinkkasi minulle Totin emän Viivin olevan myynnissä!
Tuo vuokraajan kokeilukerta oli aivan ikimuistoinen, sillä katsoin suu auki ihaillen kun "kokelas" ratsasti Cassulla. Tamma oli tasaisessa muodossa ja täysin tyytyväinen ja pehmeä vaikka itselläni oli vaikeampi kausi tuolloin. Sitten vuokraaja halusi nähdä kun minä ratsastan, omalla hevosellani. Oma reaktioni oli siinä kohtaa suunnilleen, että onko pakko? ;)

Kylmälässä Mosabackan kotitallilla

Cassu kävi kaverini kanssa myös Laaksolla derbyestetreeneissä, ja sai palautetta että "laukkaa vaikka kuuhun". Kaverini hyppäsi sen kanssa myös muutamia estekisoja. Ekat kisat mentiin Wintecin koulusatulalla... Sitten jossain kohtaa hankin koulupenkin kaveriksi Wintecin Close Contact- estesatulan. Nuo olivat Cassun "pitkäikäisimmät" (eli siis pisimpään sopivat) satulat. Veinpä Cassun + lainakuskin sekä toisen kaverini hevosensa kanssa jopa Hangon Sea Horse Weekin alueluokkia hyppäämään, tuoreen pikku E-kortin kanssa. Estekisoissa ei tullut sen kummempaa menestystä - kun esteet nousivat niin kiellot olivat riesana myös kokeneemman kuskin kanssa. Itse hyppäsin Cassun kanssa lähinnä 60-70cm luokkia.

Tyylinäyte

Tuo arabitamma hyppäsi parhaimmillaan mielettömän hyvällä tekniikalla ja varovasti, mutta oli luonnostaan hieman epävarma. Hyppääminen sen kanssa oli pahimmillaan extreme- urheilua jossa kaahattiin ja kielleltiin, mutta yleisesti meno tasaantui kun hyppääminen valmennuksissa oli säännöllistä. Oikein kuumetessaan se lähti esteelle turhan kaukaa ja saattoi vielä potkaista takajalkansa liioitellun suoraksi esteen päällä. Ponikokoinen arabi meni kevyesti 5 askeleen hevosvälin neljällä laukalla... Sen bravuurina oli myös kiskaista kaula pitkäksi (ts. ohjat miltei pois käsistä) hypystä laskeutumisen yhteydessä. Kun suussa oli suora kumikuolain, väheni tuo kiskominen eli ongelma oli selvästi satulan päällä, ratsastajassa joka ei antanut tarpeeksi vapautta hypyn aikana. Muistan kyllä yhden valmentajan kohotelleen kulmiaan kun tulin tunnille aiemmin kaahanneen hevosen kanssa suoralla kumikuolaimella, mutta taisi se mennä rennommin kun aikaisemmin.

Estevalmennuksessa Teijolla 2006

Vuonna 2003 muutin välivuoden jälkeen AMK-opiskelujen perässä Saloon, ja hevonen lähti luonnollisesti mukaani. Sain sille tallipaikan Salon lähistön ratsastuskoululta, jonka tarhausaika oli Gumböleen verrattavissa. Kaverini kuitenkin markkinoi onnistuneesti Meri-Teijon tallia samalla kun Cassu alkoi potkia tallin seiniä lyhyen tarhauksen turhauttamana, ja Teijosta tuli Kylmälän jälkeen seuraava "oikea kotitalli". Teijolla hevoset olivat siihen aikaan yleisesti yötä päivää laitumella kesäkuusta elokuuhun ja talvella tarhassa ainakin 8-16. Teijolla viihdyimme neljä vuotta ja valmentauduimme vaihtelevalla aktiivisuudella.
Olin keväällä 2006 vaihto-opiskelemassa Ruotsissa ja sillä aikaa ystäväni piti Cassusta huolta, hoiti kengitykset ja sumpli vuokraajan menot. Kun palasin Ruotsista, olikin osuudekseni jäänyt melkein vaan maastoilu. Cassu vähän jallitti yhtä vuokraajaa olemalla tosi nihkeä pihasta poistumisen jälkeen. Kun itse hyppäsin selkään, se kuitenkin suuntasi heti reippaassa käynnissä kohti maastoja. Aiemmin mainittujen ponimaastojen lisäksi meillä oli paljon rauhallisempiakin hyviä reissuja. Cassun kanssa jäi selkäytimeen ajatus eteenpäin ajattelusta laukassa, kuitenkin niin että ylävartalo pysyy suht pystyssä. Nuorena se harrasti sivuloikkia sekä äkkipysähdyksiä. Nämä kuitenkin vähenivät ajan mittaan. Meillä oli hyvin toimiva sopimus maastoilun osalta - laukassa sai mennä reippaasti, mutta kävelykin sujui rauhallisesti pitkin ohjin.

Opiskelujeni vuoksi Cassulla oli välttämätöntä olla vuokraajia, joskus jopa kaksi kerrallaan jolloin itselleni jäi vain pari päivää viikossa. Joidenkin vuokraajien kanssa hevosella synkkasi mainiosti, joidenkin taas ei. Eräälle se ei esimerkiksi antanut kiinni tarhasta - jotain mitä ei tapahtunut kenellekään muulle hevosen kanssa toimineelle..?

Laidunkesää Teijolla 2007

Kun ostin asunnon syksyllä 2008, piti etsiä maneesitallia edullisempi tallipaikka. Viimeisen puoli vuotta Cassu asui ihanalla pienellä islanninhevostallilla. Tallinpitäjä piti huippuhyvää huolta hevosista ja hevoset saivat olla pitkän päivän ulkona. Parin aiemman lievän jännevamman jälkeen liikunta oli tuolloin jo melko kevyttä ja maastoilupainotteista. Kovalla pakkasellakin saatoin ottaa hevosen tarhasta, laittaa suitset päähän, hypätä toppaloimen päälle ja lähteä ilman satulaa köpöttelemään maastoon, eli jonkunlainen "ponimeininki" pysyi loppuun asti. :)

Satuloita meillä oli vuosien mittaan käytössä monenlaisia. Erään satulansovittajan sanoin, on vaikeaa löytää sopivaa satulaa jos selkä on leveä ja pyöreä mutta etujalat tulevat samasta reiästä ulos. Edellä mainitut Wintecit, sitten oli erilaisia Kieffereitä joista ponikoulusatula oli paras. Näiden jälkeen oli Cliff Barnsbyn Esprit-estesatula joka oli kuin "nenä päähän", siinä itse asiassa Ypäjän satulasepät myivät minulle oman satulansa koska olisi kestänyt niin kauan saada vastaava uusi satula maahantuojalta. Näin hyvästä palvelusta olenkin ikuisesti kiitollinen. :) Viimeisenä satulana oli Fhoenix-merkkinen joustorunkoinen koulusatula.

Toukokuisena iltana vuonna 2009 olin ollut kaupungilla vähän ostoksilla, tulossa oli helatorstain ylimääräinen vapaapäivä. Kotona arvoin kovasti tallille menoa mutta päätin lähteä vielä käymään, vaikka ihan vaan vähän syöttelemään vihreää kun laidunkausi oli jo lähellä. Tallille oli matkaa n.15 kilometriä kotoani. Kun olin matkan puolivälissä, kännykkä hälytti ja näin tallinpitäjän soittavan. Cassu oli kaatunut tarhassa, pystyyn noustessa oli kuulunut rusahdus/paukahdus ja nyt hevonen seisoi kolmijalkaisena. Paahdoin tallille loppumatkan kuin viimeistä päivää. Päivystävä eläinlääkäri teki lähetteen Viikkiin, sanoi että kannattaa lähteä matkaan jos hevonen pitää YHTÄÄN jalkaansa maassa ja pitihän se. Toinen vaihtoehto olisi ollut lopettaa siihen paikkaan.
Paketoimme jalan pinteleillä ja jännesuojalla ja sitten piti enää lastata traileriin hevonen joka ei halunnut ottaa askelia eteenpäin. Loppujen lopuksi olin itse työntämässä kankusta kun tallinpitäjän mies oli pääpuolessa, saimme hevosen koppiin ja pääsimme matkaan. Viikissä Cassu kuitenkin lastautui trailerista päällepäin normaalisti kävellen (kipushokki/adrenaliinin vaikutus?) ja diagnoosia arvottiinkin hetken aikaa. Röntgenistä löytyi murtuma etupolven karpaaliluiden tienoilta, sen tarkemmin en valitettavasti muista nyt vuosien jälkeen. Diagnoosi oli luokkaa "nuorilla ravureilla näitä korjataan koko ajan leikkauksella".

Salossa Show-näyttelyssä 6 viikkoa ennen tapaturmaa

Jalka paketoitiin "salaojanputkenpätkän" näköisellä virityksellä ja tammani jäi kipulääkittynä klinikan karsinaan odottelemaan kirurgia. Helatorstaiksi ei kirurgia hälytetty paikalle eikä perjantainakaan tapahtunut muuta konkreettista kuin hieman uusia tutkimuksia parin eri lääkärin toimesta. Vielä viikonlopun ajan jouduimme odottelemaan leikkaavaa kirurgia. Muistan tiukanneeni moneen kertaan kannattaako vammaa lähteä leikkaamaan 14- vuotiaalta harrastehevoselta, ja joka ikinen lääkäri antoi positiivisen ennusteen. Leikkaus aikataulutettiin tiistaiaamuksi, siinä vaiheessa hevonen oli seissyt klinikalla lähes viisi päivää.
Leikkauksen aikana oli tullut esille uutta tietoa - murtuma olikin odotettua isompi eikä aiottua ruuvia saatu paikoilleen. Ratkaisuna oli muutaman irtopalasen poistaminen ja jalan paketointi, odotusarvona että murtuma luutuu ja lopputuloksena olisi silloinkin ollut toimiva jalka. Kirurgi soitti minulle heti leikkauksen jälkeen tästä uudesta tiedosta. Uusi puhelu tuli melko pian tämän jälkeen - Cassu oli pyrkinyt heräämössä ylös mutta korjattu polvinivel oli luhistunut eikä mitään ollut enää tehtävissä. Olin aivan klinikan nurkilla ja lopetuksen kanssa odotettiin ne pari minuuttia että pääsin paikalle. Surullisin hetki oli, kun menin heräämöön ja Cassu selvästi tunnisti minut. Kotiin lähdin mukanani jouhia, riimu sekä ruiskuun laitetut irtopalat jotka leikkaava lääkäri oli säästänyt.

Cassun leikkausta näytettiin myös Eläinsairaala-ohjelman viimeisessä jaksossa. Oli melko aavemaista katsoa telkkarista tuota ohjelmaa puolen vuoden päästä. Muutama tuttava on kommentoinut ettei olisi antanut lupaa kuvauksille, mutta toisaalta - silloinhan ennuste oli erittäin positiivinen, enkä oikein osannut ajatella miksi en antaisi lupaa dokumentointiin. Täytyy tosin sanoa, että tuotantoyhtiön jälkikäteen lähettämän kortin "Kerro lemmikkisi kuulumiset kotisivuillamme"  kanssa olisi voinut käyttää hieman pelisilmää... Tämä siis ihan huumorilla heitettynä näin melkein kahdeksan vuotta jälkikäteen!

Salon näyttelystä, kuva (c) Leena Kahisaari

Nykyinen tallinpitäjä/valmentaja on monesti sanonut ettei osaisi nähdä minua arabin kanssa. Itse olen oikeastaan samaa mieltä, Cassu oli aivan erikoislaatuinen, en osaisi lähteä liikkeelle nollasta. Haaveilin aikani myös Cassun astuttamisesta joko isolla ponilla, pienellä PV:llä tai puhtaalla arabilla, orisuunnitelmiakin oli valmiina. Opiskeluaikana astutusta ei oikein voinut miettiä ja sitten se vaan jäi, viimeiset mietinnät kävin sinä aikana kun odotin vielä hevoseni kotiutumista, että jos se tästä selviää niin sitten siemennetään tänä kesänä. 

Pahoittelut tästä tajunnanvirtaa täynnä olevasta tekstistä. On ollut luonnoksissa pitkään, ja nyt sain lisättyä kuvat ja julkaisuun asti. Seuraavassa sitten taas Totin kuulumisia. :)

Takaisin alkeiskurssille?

Raflaavalla otsikolla on syynsä, olimme torstaina ensimmäisessä oman valmentajan valmennuksessa puoleentoista kuukauteen. Oikea käsi, koneen ääressä töitä tekevän hiirikäsi, elää edelleen ihan omaa elämäänsä. Tilanne ei ole ainakaan helpottanut valmennustauon aikana, ratsastin pitkiä pätkiä tunnista oikean käden pikkusormi kauhukahvassa kiinni jotta saisin käden pysymään vakaana omalla paikallaan. Sen lisäksi lonkankoukistajat ja alaselkä tökkivät vastaan. Vaikka saimme aikaan hyviäkin pätkiä ja opetus on aina kannustavaa, oli tunnin jälkeen vähän sisuuntunut olo. Hevonen on tikissä ja satula-asiakin näyttäisi olevan nyt kunnossa, mutta ratsastajan kaikki palikat saisi vaihtaa. :)

Nyt kun jos (toivottavasti) huomenna saan opinnäytetyön virallisesti palautukseen, niin sitten lähtee kuntokuuri käyntiin. Hierojalle menen keskiviikkona, sopivasti ennen seuraavaa torstain valmennusta eli jospa hän saisi jumeja hiukan auki.
Tarvitsen niin aerobisen kunnon kohotusta kuin lihaskuntoa ja liikkuvuutta, mistähän sitä lähtisi liikkeelle? Horse & Rider- lehdessä oli viime vuonna hyviä ratsastajan kotitreenejä joita onnistuin tekemään silloin ehkä parin viikon ajan. Täytyy kaivella nuo esille ja ottaa uusi startti. Sen lisäksi haen kymppikortin joogasalille johon vanha ratsastusseurani buukkasi lyhyen kurssin viime syksynä, ja laitan kalenteriin jonkun säännöllisen tunnin sieltä. Joogasalilla on myös pilatestunteja jotka olisivat oikein hyviä ratsastuksen tueksi. Näillä näkymin maanantai on Totin vakkari-ratsutuspäivä joten voisin yrittää käyttää ainakin niitä iltoja muuhun liikuntaan.

Viimeksi mainitsemani Amerigon koulusatula tarkistettiin keskiviikkona satulansovittajien toimesta. Heidän mukaansa sen pitäisi sopia ilman mitään ylimääräisiä toppauksia välissä, mutta sanoivat että on OK käyttää esimerkiksi ohutta Mattesia etupalojen kanssa jos satula tuntuu niin vielä paremmalta. Olen vakuuttunut että isoin ongelma on nyt sään alapuolella, lapojen takana kohdat joihin vanha satula on painanut. Eli nyt pitää tehdä siihen mahdollisimman paljon tilaa. Käytämme siis ohutta Mattesia alkuun "ryhdistämässä" satulan etuosaa ja katsotaan jos sen saisi jätettyä pois hetken päästä.

Estesatula-asian kanssa hätäilin hiukan ja otin pari estepenkkiä sovitukseen, Prestigeltä kaikki. Niistä en huomannut ottaa kuvia! Joukossa oli parikin potentiaalista, Versailles joka vastasi melko hyvin viime syksynä sovittamaamme sekä Paris joka on lateksitopattu. Roma ei istahtanut selkään ihan niin nätisti kuin nämä toiset.
Versaillesin kanssa ratsastin, ja tunsin olevani taas ihan hukassa estesatulassa. Nopeasti sitä tottuu, kun ensin ratsastin 5 vuotta pääosin yleis- ja estesatuloilla, nyt on takana puolitoista kuukautta koulusatuloita ja estesatula tuntui tosi huteralta. Tottikaan ei liikkunut yhtä pehmeästi kuin Amerigon kanssa, laukannostot "levisivät käsiin" lähes joka kerta. Sen lisäksi huomasin että satula valui juuri kriittisen matkan verran eteenpäin ja osui siihen kohtaan lapaa, mitä haluaisin varjella kaikelta paineelta. Sen myötä sain järjen hivenestä kiinni ja päätin että nyt katsotaan tuo koulusatula-asia loppuun asti ja seurataan miten selän tilanne kehittyy. Estesatuloihin palaamme siis aikaisintaan loppukeväästä!

Ratsastusmotivaatio on sillä tasolla että tekisi mieli vääntää maneesissa joka päivä, mutta näin en tietenkään voi tehdä, vaan pitää muistaa että Totti on vasta kuusivuotiaaksi kääntynyt "teini" jonka työn iloa ei saa missään nimessä tappaa. Edelleen siis vaihtelua ja sopivasti vapaapäiviä. :)

Vapaapäivän iltana, turpa täynnä pellavamössöä :) 

Talvesta kevääseen - ja satuloita, satuloita...

Heippa taas pitkästä aikaa!

Nyt kun oppari on jo ihan oikeasti viittä vaille valmis, niin palkinnoksi saan palailla myös tänne blogin puolelle. :)

Talvi on mennyt vaihtelevien kelien merkeissä. Pellolle on päästy ihan pari hassua kertaa "maastoilemaan". Milloin on ollut ihan tuhottoman märkää tai sitten peilijäätä lumen alla. Viikonloppuisinkin olen käynyt tallilla lähinnä iltaisin (koska oppari + iltatalleja) joten maastossakaan ei ole käyty. Maneesissa on siis menty pääosa ajasta ja vaihtelua saatu vapaapäivillä, juoksutuksella, pihan ympäri taluttelulla ja eilen jopa irtohypytyksellä.

Suomenhevosen ja tallikissan ystävyys <3

Tammikuun lopusta lähtien on mennyt aikaa satulansovituksiin. Koulusatula on ollut jo pidempään "hiljaisessa etsinnässä" ja nyt aktivoiduin sillä saralla. Kun ratsastin kaverilta sovituksessa olleen Kieffer Lech Profin ja tajusin että tarve korjailla omaa asentoa satulassa väheni ainakin puoleen, ei ollut paluuta vanhaan! Ja vaikka meidän Batesin yleissatula istahti sinänsä nätisti hevosen selkään, niin siinä oli joku juttu - eikä tosiaan ollut ihan paras itsellenikään.

Satulansovituksen aloitimme maltillisesti parista käytetystä Kiefferistä. Yksi Ulla Salzgeber pääsi "jatkoon" mutta valui sitten sekin hieman eteen, ja näytti sitäpaitsi megalomaanisen isolta pienen suomenhevosen selässä. Ei liian pitkältä, mutta isolta. Iso takakaari ja pitkät siivet.

Ei se nyt kuvassa NIIN isolta näytä..vai?

Frank Bainesin uutukainen koulusatula näytti hyvin istuvalta mutta sen kanssa Totti oli ihan pois itsestään - ei jatkoon. Prestige D1 Iceland näytti myös hyvältä - jotain epämääräistä pientä jarruttelua esiintyi kuitenkin sen kanssa ravissa. Laukka taas pyöri oikeinkin hyvin. Siinä olisi ollut toivoa pienelle säädölle ja pidemmälle kokeilulle, mutta annoin pois oikeastaan hinnan takia.

Prestige D1 Iceland

Jatkoon selvisi myös Equipe Oracle Monoflap, pieni 17,5-tuumainen +2 leveydellä. Ensikokeilulla kun lyhyesti keventelin ja laukkailin askellajit läpi, tuntui hyvältä. Sekin valui kuitenkin aavistuksen eteen seuraavilla kerroilla kaikista virityksistä huolimatta. Uusi karva-Mattes ja Amerigon satulavyö eivät nekään auttaneet, aina vaan valui hieman eteen ja meno tuntui väkinäiseltä. Olikohan syy pituudessa vaikka sen pitikin vastata muiden merkkien 17-tuumaista?

Kyseenalaistin jo hevosen terveyttä ja omaa järkeäni, ja testasin Equipe-päivien välissä kaverin vanhemman Prestige D1:n karvan kanssa. Liikkuminen oli sen kanssa paljon iloisempaa eli tuloksena Oraclen palautus ja uusia putkeen. Harmi ettei tuo vanhempi D1 passaa ilman karvaa koska sekin olisi myynnissä ja tuntui tosi kotoisalta istua. Ehkä sen saisi sopivaksi kokonaan uusiksi toppaamalla, ehkä ei?

Meidän Mattes on muuten nyt tullut niin kalliiksi että jos joskus myyn sen kirppiksellä, saa kuittailla. Sain nimittäin ensitutustumisen FB-kirppishuijareihin. Että terveisiä vaan sinnepäin, toivottavasti meikäläisen 80 euroa menivät tarpeeseen! Ostin siis Mattesin ihan kotimaisesta verkkokaupasta kun eka yritys meni mönkään.

Nyt uusimmasta satulasetistä nousi kahden Equipen rinnalta yksi voittaja, Amerigo Vega Close Contact Siena Special. Hyvin flättimallinen koulusatula. Olin myyty jo ekasta ratsastuksesta kun satulassa sai tunteen että pääsee lähelle hevosta. Yritin provosoida liukumista - istuin alas harjoitusraviin, laukkailin reippaasti ja tein kaikkeni että olisi valunut eteen. Paikallaan se kuitenkin pysyi, ja laukassa oli kiusaus kurkkia koko ajan alas lapojen liikettä ihaillen. Että mitähän ihmettä, onko tämä mahdollista?!

Paras tähän mennessä?

Flättimallisuus hämäsi hieman ja mietin osaanko sovittaa sitä sittenkään, leveyskin kun on XW eli +2,5, leveämpi kun nuo muut. Vähän se nousee takaa mutta Amerigon "ominaisuushan" on että sen kuuluu nousta takaa - vaan miten paljon?
Onneksi tuttu hevoshieroja oli eilen tallilla ja tsekkasi satulan. Aavistuksen leveä se on, eli voisi harkita käyttöä joko alkuun karvan kanssa tai sitten kokeilla kavennusta tai vastaavaa satulaa jossa olisi hieman korotetut takatoppaukset. Mutta toisaalta jos hevonen sen hyväksyy niin ei ole syytä tehdä asiasta sen vaikeampaa. Mietin hieman, syökö karva sitä ihanaa tunnetta hevosen lähellä olemisesta - pitää testata ja sitten vaikka käyttää kavennettavana. Onneksi meidän valmentajakin palailee nyt reissusta ja voi sanoa oman painavan mielipiteensä.

Yhdessä vierailevan valmentajan valmennuksessa olin helmikuun aikana, sinne mentiin lainasatula - Butet'n kanssa. Onneksi sekin valui eteen niin ei tarvitse sen enempää omaisuutta realisoida ;)
Se ainakin on tullut selväksi että huonot satulat huomaa jo ensikokeilulla, vähän parempiin tarvitaan useampi kokeilu että saa kokonaiskuvan. Huonojen satuloiden kanssa Totti menee helpommin etumatalaksi ja jopa kilpikonnamaiseksi. Paremmilla satuloilla on sopivasti menohaluja ja pilkettä silmäkulmassa. Laukassa eron satuloiden välillä huomaa oikeinkin hyvin - miten kevyesti laukka nousee ja miten se pyörii. Mikään satula jonka kanssa Totti rentoutuu ja pärskii oikeassa laukassa ja hyväksyy sen että istun satulaan, ei voi olla kovin huono. Loppu on hienosäätöä.
Ja edelleen arvostan satuloissa muokkausmahdollisuutta kun mietitään pidemmän aikavälin ratkaisua. Se sulkee pois esimerkiksi paneelitopatut Equipet, vaikka ensivaikutelma sellaisesta olikin aika kiva. Eihän Amerigo Vegaakaan pysty määrättömästi muokkaamaan mutta jotain ainakin.

Estesatulaan asti en ole vielä päässyt. Syksyllä kokeilussa ja vuokralla ollut Prestige Versailles oli tottakai i-ha-na, mutta varsinkin jos tuohon Amerigoon päädyn niin saamme tyytyä paljon edullisempaan estesatulaan. ;) Suoran rungon omaava Sydney kiinnostaisi kovasti ja niitä liikkuu varsin kohtuuhintaan (Jos ostan FB-kirppikseltä enää mitään, niin se olkoon sellaiselta etäisyydeltä että ajan itse hakemaan). mutta en ole vielä onnistunut haalimaan sellaista sovitukseen. Yhden satulan muuntaminen kahdeksi on aina hieman ongelmallista, kompromisseja on pakko tehdä. No, katsotaan nyt rauhassa tämä koulusatulakuvio kuntoon. Olen varsin luottavainen että jonkun pikkuesteen yli pomppaa koulusatulankin kanssa ihan sujuvasti. :)

Loppukevennyksenä vielä eilisistä irtohypyistä pikkupätkä. Eihän 6-vuotiaan enää "tarvitse" irtohypätä, mutta varsinkin tässä satulansovitusten (välillä) yksitoikkoisessa ja murheellisessa alhossa tarvitaan vähän sirkushuveja. Irtohyppääminen on Totin mielestä maailman hauskinta. Se pitää tuoda jämptisti kuolainrenkaan narussa roikkuen ekalle puomille asti käynnissä ettei vauhtia kerry liikaa. Ehkä sitä kujan päässä odottavaa "Jackpot"-kauraämpäriä voisi vaihtaa johonkin muuhun. Sen verran ilopukkeja tulee aina kujan päätteeksi - "jeeee esteet ohi nyt saa ruokaa". :)

Tässä siis nyt parin kuukauden kuulumiset kiteytettynä. Toivottavasti tästä lähtien taas vähän aktiivisemmin blogimaailmassa. :)