Syksyn kisoja ja satuloita

Ja taas kerran kävi näin! Aloin kirjoittamaan Ypäjästä postausta heti kisojen jälkeen, mutta koska työkiireet, lomareissu ja taas työt, jäi se luonnoksiin. Taidan aina tavoitella kuuta taivaalta postausten kanssa mutta ehkä yritän nyt "keventää" ja kirjoitella aina senhetkisen fiiliksen mukaan kerralla valmiiksi. :) 

Totti on kisannut syksyn aikana pari helppoa A:ta valmentajan kanssa, ja itse olen sitten tahkonnut näitä heC/B- tasoisia luokkia muutaman. Nyt kirjoittelen lähinnä näistä omista starteista.

Ypäjällä tuli ehkä tämän kauden pohjanoteeraus radalla matkustamisen kanssa. Alla oli valmentajan virittämä, hyvin läpiratsastettu hevonen ja kaikki tuntui upealta verkassa. Radalla sitten pakka levisi kuin Jokisen eväät. Ohjat roikkui pyykkinaruina, istunta oli niin ja näin… Vaikka sanoin että "tuntui ihan OK:lta" niin oikeastihan en edes muistanut mitä radalla tapahtui kun keskityin taas vaan pysymään reitillä ja kaikki kouluratsastusta muistuttava jäi mielestä. ;) Tulos taas 58% ja risat. Olin vähän maani myynyt kun pidin realistisena tavoitteena yli 60% tulosta. Mutta minkäs teet - jos ratsastaa huonosti, niin ovat pisteetkin sen mukaiset. 

Kun pääsin pahimman harmituksen yli, onnistuin noteeraamaan myös hyvät asiat. Hei me reissattiin taas ihan ilman apukäsiä, ja ilman ongelmia! Luotin tietysti myös suomenhevosihmisten avuliaisuuteen jos jotain olisi tullut. Ja se verkka oli hieno - verkan voittajat…?

Ypäjällä :) 

Ratsukunkkarien jälkeen seurasikin kisataukoa. Ilmoittauduin sisuuntuneena Ypäjän lokakuun kisojen helppoon B:hen, mutta peruin sen ilmoittautumisajan kuluessa kun auton huolto osui samalle päivälle. Onneksi lähiseudulta löytyi sopivat seurakisat samalta lokakuun lopun viikonlopulta, siellä ratsastimme keväältä tutun aikuismerkin ohjelman. Tulos oli taas kerran sen reilun 58%, mutta fiilis ihan erilainen kuin Ypäjän jälkeen. Tällä kertaa olin radalla läsnä ja pystyin reagoimaan siihen mitä tapahtuu: "oho nyt se juoksee, vähän puolipidätettä.. nyt hyvin kulmaan..".. Muutama kohta olisi voinut mennä paljon paremminkin eli sorruin myös liikaan nysväämiseen, ja ratsastin yhden siirtymisen hieman väärässä kohtaa (ei tullut väärin ratsastusta, vain 5 ja myöhässä mutta tuo oli ihan oma moka kun en luottanut opetelleeni radan oikein). 

..ja Perniössä. Voittajafiilis vaikka voitto jäi kauas ;)

Tärkeimpänä tuolla radalla ja sen videota katsellessa tajusin meidän perusongelman mitä valmentaja on hokenut ja korjannut parhaansa mukaan jo kauan. 

Kotitallilla, niin valmennuksissa kuin yleensä itsenäisestikin, Totilla on yleisesti ihan hyvä laukka. Toki saisi olla voimaa lisää, mutta se kehittyy ajan mittaan. Kunhan ratsu kulkee suorana ja reagoi pohkeeseen niin kaikki onnistuu. Jos taas tuudittaudun siihen että nyt menee hyvin, alan matkustamaan jonka jälkeen pikkuhiljaa terävyys vähenee ja kohta hevonen on taas valmentajan läpiratsastuksen tarpeessa.
Tästä päästäänkin perusongelmaan. Käynti ja ravi ovat niin paljon helpompia niin hevoselle kuin ratsastajallekin, että niiden kanssa saadaan tasaista pätkää kisoissa jopa "tuurilla seilaten". Laukka sen sijaan on pahimmillaan ihan jäätävää valkoisten aitojen sisäpuolella. Ja syyhän on se ettei Totti ole rehellisesti pohkeen edessä, koska jännityn itse enkä saa sitä tarpeeksi hyvin avuille jännässä paikassa. 

Tämä pitää korjata kotona, niin että laukan laatu on priimaa ihan joka kerta ja pystyn itse korjaamaan mahdolliset vinoudet ja muut arjen ongelmat eli pysyn skarppina ja jämptinä oman ratsastuksen kanssa. Kunhan saan tuon taottua omaan selkärankaan ja perstuntumaan, niin on edes jonkinmoinen häviävän pieni mahdollisuus siitä, että tämä onnistuisi myös kisakentällä. ;) 

Tässä siis talveksi (ja koko loppuelämäksi) treenattavaa! 

Tarkkasilmäiset saattavat huomata että syksyn viimeiset kisat käytiin taas luottopenkin eli Prestigen estesatulamme kanssa. Koulusatulan kanssa on soudettu ja huovattu, aina vähän säädetty jostain kohtaa, jonka jälkeen on ollut hetken hyvä ja sitten taas tuntunut siltä että joku tökkii vastaan. Testasin alkuun ihan puolivitsillä yhtä toista koulusatulaa ja maailma avautui, kuinka paljon helpompi siinä oli olla verrattuna tuohon omaan satulaamme. Etenkin jalkojen asennon ja istunnan jännittymisen takia olen saanut paljon huutia valmentajalta.
Nyt sitten tein päätöksen laittaa flättärimallisen Amerigo Vega- koulusatulan vaihtoon. Jos ei hevonen tykkää siitä eikä ratsastajat (toki näillä voi olla jotain yhteyttä keskenään), on turha toivoa että tilanne maagisesti muuttuisi. 

Viime viikko on siis mennyt satuloiden kokeiluissa. On testattu Equipe Oraclea, Prestige D1 Icelandia pariakin yksilöä, yksi Custom, selkään heitettiin monta muutakin joiden kanssa en ratsastanut, muun muassa yksi Childericin yksilö jossa oli hieman vääränlaiset paneelit Totille.
Parhaaksi on nyt osoittautunut Frank Bainesin uutuusmalli, allaolevassa kuvassa satula ratsastuksen jälkeen. Shokki on että tuohan on 17,5" satula, mutta paneelien pituus ja istuimen koko kyllä ihan verrattavissa muiden merkkien 17-tuumaiseen. 

Miltä näyttää? :) 

Tämä kokeilusatula ei valu tai keiku. Satulassa jalka tuntuu tipahtavan oikeaan asentoon kuin luonnostaan eikä tarvitse hakea/vääntää/seilata/härvätä satulassa. Sain pidennettyä jalustimia yhdellä reiällä. Ja valmentaja antoi viime tunnilla mukavan palautteen - nyt sä näytät kouluratsastajalta siellä… Samoin kun ratsastin itsenäisesti niin tallikaveri kommentoi spontaanisti hienoa oikeaa laukkaa. Eli Tottikin kulkee. 

Nyt olen ihan hilkulla ottaa tämän satulan vuokralle ensi alkuun, viikonlopun aikana pitäisi tehdä päätös ja vielä on sisarmalli kokeilussa. Eli jos ei tule ylläreitä, ehkäpä "Frankki" jääkin meille ja jollei Amerigo käy kaupaksi myyntivälityksessä, annan sen vaihdossa jos (toiveajattelua) kyseessä on ihan pysyvämpi ratkaisu - sopii toivoa koska tuo vuokraaminenkaan ei ole ihan ilmaista. 

Paljon muitakin kuulumisia olisi - erilaisista valmennuksista ja muutenkin arkimenosta. Mutta tästäkin tuli maratonpostaus niin jätetään jotain seuraavaan kertaan. :)
Kommentit ovat erittäin tervetulleita <3 

Palauttelua ja mietiskelyä

Viime viikon loppupuoli oli Totille vähän ykstotinen neljän päivän putki. Ensin torstaina olin oman valkun tunnilla, perjantaina tallityöntekijä ratsasti sen, lauantaina menin taas itse melko lyhyesti askellajit läpi ja sunnuntaina oli kauan odotettu brittivierailijan valmennus. Eli kaikki päivät perus-sileää kentällä/maneesissa vaihtelevalla intensiteetillä. Sunnuntain ahaa-elämysten jälkeen mieli poltteli ratsastamaan ja testailemaan mutta järki (vai kukkahattu takaraivolla) sanoi että nyt seiskavee ratsu tarvitsee pientä vaihtelua ja chillailua. Siispä pysyin poissa selästä ja maanantaina juoksutin, tiistaina talutin ja keskiviikko jäi kokonaan vapaaksi.

7vee kuvattuna n.kuukausi sitten (kuvituskuvat kännykän syövereistä)

Uskon osuneeni oikeaan sillä tiistainakin Totti katseli tarhan toisesta päästä tarhakaverinsa takaa "ai sä tulit. kiva."- ilmeellä eikä kävellyt vastaan "hei jee sä tulit vihdoinkin, mitä tehdään tänään?"-asenteella mikä yleensä vallitsee. (Tai sitten sillä ja tarhakaverillaan oli vaan "jutut kesken" eikä just silloin kerinnyt lähteä iloisena töihin. Inhimillistämistä kumpikin tulkinta.) Loppuviikon aikana oli taas innokkaampana tulossa vastaan.

"Kukkuu - olix sul jotain asiaa?" (keväinen kuva)

Torstaina menin uudelleen selkään ja ei se nyt ihan samalla flow'lla mennyt kuin sunnuntaina, mutta hyvää pätkää niin fiilikset pysyi korkealla. Nyt taas muistan mitä hakea - eli niitä takajalkoja, enkä toivottavasti sorru, ainakaan niin pahasti, siihen etumatalaan keventelyyn mihin mukava ratsu saa "äiti-keijun" välillä huijattua. Nyt keskityn erityisesti siihen että jalat ovat oikeassa kohtaa oman kropan alla eivätkä ajaudu liian eteen. Silloin Totti ottaa helpommin takajalat + mahalihakset käyttöön ja selän pyöreäksi. Pohkeiden kanssa pitää myös keskittyä pitämään ne vakaana lähellä hevosta. Aiemmin olen saanut huutia jatkuvasta kantapäällä kaivamisesta ja olen tätä "korjannut" alkamalla ratsastaa jalat kokonaan irti kyljistä jolloin pehmeä jalankäyttökin vaikeutuu.. jepjep. :)

Oman valkun kanssa ollaan taisteltu kesän ajan myös takakenoani vastaan. Kun "nojaan eteen" reilusti, on selkä suorassa. Tässä asennossa on myös huomattavasti helpompi pitää kyynärpäässä kulma ja kädet vakaampina, siinäpä toinen pitkäkestoinen ongelma. Välillä on ratsastettu ohjat kauhukahvan alta tai ohjista silta tehtynä, kerran tunnilla jopa raippa selän takana (tuo oli muuten aika kamalaa mutta voi veljet miten muutos näkyi hevosessa kun se oli pohkeen edessä ja omat kädet pysyi paikallaan!).

Huonolaatuinen klippi valmennuksesta, siinä näkyy takakenoa poikineen ;)
ja näitähän siis korjattiin koko tämänkin valmennuksen ajan.. 

Kyllä se 12 vuoden toimistolla istuminen alkaa näkyä, varsinkin kun muu liikunta on vähentynyt. Nyt tänä vuonna olen ottanut joogan osaksi arkea ja kerran viikossa tulee käytyä joko rauhallisessa Yin- joogassa tai jollain muulla lämpöjoogatunnilla. Ilmajoogaa kokeilin kerran enkä sorru enää uudestaan, keinuminen ja jännitys saivat aikaan koko illan kestäneen merisairauden. Tunnin jälkeen hengittelin ulkoilmassa 15min ennen kun uskalsin lähteä autolla ajamaan, mutta vielä kotonakaan olo ei ollut ihan priima. Ehkäpä sekin helpottaisi jos vaan kävisin sitkeästi ilmajoogailemassa, mutta enpä taida kokeilla vaan kohdistan vähäisen käytettävissä olevan ajan niihin itselleni sopivampiin joogatunteihin!

Loppuviikon ohjelmasta harhailin nyt sitten istunta- analyysiin ja joogaan. Joka tapauksessa - torstaina fiilistelin maneesissa sunnuntain oppeja itsekseni. Perjantaina oma olo tuntui juuri siltä että ensimmäinen loman jälkeinen täysi työviikko oli takanapäin ja kuulin jo kotisohvan kutsuvan... Tallikaveri sanoi samassa miettineensä pieniä puomitreenejä. Innostuin sitten mukaan puomeilemaan, laitettiin neljä ravipuomia + pari yksittäistä laukkapuomia maneesiin. Puomit on helppo ratkaisu juuri tällaisena päivänä kun ei oikeastaan jaksaisi ratsastaa "kunnolla" mutta jotain tarttis tehdä (eikä ole hirveää ruuhkaa). Kun keskittyy puomeihin niin jää turhaa nysväämistä pois - keskittyy siihen että tulee ravipuomeille sisään sopivassa ravissa, ja osuu laukkapuomeille sopivassa laukassa. Siinä kun ratsastaa puomien kanssa askellajit läpi, jossain kohtaa jokin väistöpätkä ja siirtyminen, niin on jo hyvän ratsastuskerran ainekset kasassa. Varsinkin pitkällä maneesikaudella on kivaa vaihtelua pitää puomipäiviä välillä.

Eilen sitten viime viikosta viisastuneena kävin kiipeilemässä laidunpellon ympäri menevää lenkkiä jossa on alamäkeä ja ylämäkeä, sekä hiukan mentiin myös toisella pellolla. Tuosta tuli kotipihan pieni maasto ja kiva välipäivä. Tänään on taas luvassa menoa kentällä/maneesissa.

Laidunlenkillä, kuva alkukesältä

Nyt alkavalla viikolla oma valmentaja-K. ratsastaa Totin jo Ypäjän starttiaan silmälläpitäen, ja yritän päästä myös itse hänen tunnilleen niin että voidaan ratsastaa oman starttini rata läpi. He B:3-rataa ollaan toki tahkottu kisoissa useampaan otteeseen, mutta on se aina hyvä katsoa säädöt kohdilleen, varsinkin kun nyt on niin paljon pureskeltavaa viimeisimmiltä tunneilta.

Videota viime sunnuntain valmennuksesta on monta pätkää, joista yhden vajaan 30sek koosteen julkaisin instassa. Suunnitelmissa olisi tehdä viime sunnuntaisesta tarkempi postaus videoiden kera. Tämän teaserin laitan nyt jotta tulisi tehtyä tuo kohtuullisessa ajassa. :)